Korkeasaari nähty tältä kesältä

Perjantaina päätimme lähteä Korkeasaareen ”serkkuja” tapaamaan. Tällä kertaa päädyimme menemään Kauppatorin kautta siipirataslaiva Vispilällä. Yleensä suuntaamme sinne Hakaniemen kautta, mutta nyt saimme mukaan myös kauppatorifiiliksen. Turisteja ja muita lomalaisia oli liikkeellä paljon. En taaskaan jaksanut kantaa mun digijärkkäriä mukanani (laiska mikä laiska) ja kuvat on otettu IPhonella. Parhaimmat kuvat saisi, kun jaksaisi vaan kantaa aina sen kameransa mukanaan.

 

Siipirataslaiv Vispilä 

Poseerausta Korkeasaaren lauttasatamassa.

Jalassa oli Merellin uudet kengät. Parhaimmat kengät ikinä. Näistä käytetään myös nimitystä paljasjalkakengät. Itse tilasin omani pari viikkoa sitten Zalandosta ja olen ehtinyt jo testaamaan, vaikka millaisia lenkkejä näillä kengillä. Tykkään NIIN kovasti. Mallin nimi on Ace Glove Trainers, jos jotain kiinnostaa.

Tätä riikinkukkoherraa mä seurasin pitkään ja toivoin, että olisi näyttänyt mulle kauniin ”viittansa”, mutta ei ollut kovinkaan yhteistyöhaluinen. No tyydyin näihin kuviin.
On riikinkukko kyllä niin upea lintu. 

Kissalaakson ”kissa” olivat kivasti esillä ja osuttiin paikalle myös ihan sattumalta ruokinta-aikaan. En viitsi kertoa teille ”kissojen merkkejä”, koska jos kuvassa on tiikeri, niin sanon sitä varmaan leijonaksi ja päinvastoin. Luonnontiedon tunneista on jo vähän liian pitkä aika. Joten esittelen vain ”kissakuva”.

Lautalla seurasin silmä tarkkana, kunka röyhkeitä nuo lokit nykyään onkaan. Turisti söi eväitään ja katseli muualle. Kyllä oli niin pienestä kiinni ettei eväät taas joutuneet vääriin käsiin.  Tässä valmiina hyökkäykseen.
Tässä jarrutus päälle… Ei taida onnistua.  

Mekin nautimme saarella omia eväitämme ja lokit saapuivat heti kiusaamaan meitäkin, mutta kun nopeasti syö, niin saa syödä itse omat eväänsä.
  
Tällainen päivä siis tällä kertaa.
Maiju 


Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Kivoja kuvia. Mä menen aina Mustikkamaan kautta, tulee kyllä sitä kautta aikamoinen kävelylenkki, kun Korkeasaarta kiertäessä tulee jo itsestään matkaa. Viime vuonna oli huonot kengät jalassa ja jalkapohjissa sellaiset rakot, että kun Turkuun pääsin niin luulin, että pääse linja-autosta enää kävelemään omaan bussiin. Nyt mulla on samantyyppiset kuin nuo sun, mutta Salomonit ja ne tuntuu hyviltä. Onko noissa sisällä mitään saumaa. Onko kovin kapea malli, mulle ei ole ainakaan Merrellin sandaalit sopineet, mittasuhteet oli jotenkin oudot. PITÄIS aina olla se ilmakivääri mukana kun tuolla kauppatorilla tai muualla pyörii…t.Ansku

    • 1.1

      sanoo

      Ainoa sauma on tuossa päällä… Mun mielestä näissä on leveämpi lesti tuosta varpaiden kohdalta… riippuu kyllä kovasti omasta jalastakin, että käykö vaiko ei. Mulle nämä sopi paremmin kuin mitkään aikaisemmin 😉

    • 1.2

      sanoo

      Mulla on nuo samaiset Merrellit ja ovat kohtuullisen leveälestiset. Jalkani ei ole kovin kaponen ja sopivat tosi hyvin. Toista kesää niillä juoksen (ei sukkia) eikä ole ikinä hiertänyt mistään. Kun on sopivalle nauhat kiinnitetty niin ei mene sorateilläkään kiviä tossuun. Metsäpoluilla juostessa saa jalkapohjahierontaa samalla :)Jos jalka tarvitsee kovasti tukea niin sitten ei välttämättä sovi, mutta kannattaa Ansku käydä kokeilemassa.

  2. 2

    sanoo

    Oi kun kivoja kuvia! Tuli ihan itsellekin semmoinen fiilis, että tarttisi päästä Korkeasaareen vaikka en mikään erinäisten läintarhojen fani olekaan 🙂

  3. 3

    sanoo

    Korkeasaaressa on kiva käydä. Uutisissa juuri näytettiin jotain uusia apinoita, joita ainakin täytyy käydä katsomassa 🙂

  4. 4

    sanoo

    Korkeasaaressa ei olekaan tullut käytyä moneen vuoteen, mutta kauppatorilla tänään itsekkin odistin noita röyheitä lokkien hyökkäyksiä.

    • 4.1

      sanoo

      Naurattaa välistä, kun ihmiset eivät tajua sitä… pitävät sitten syömisiään kädessä ja katsovat muualle.. ja hups.. siinä meni jätsi tai lihapiirakka… Sen olen oppinut, että syömisiään on pidettävä kaksin käsin kiinni ja tiukasti lähellä vartaloaan 😉

    • 5.1

      sanoo

      Kiitos Marikki… Noi on keväiset kynnet… kynnet vaihtuvat neljän viikon välein. Huomenna sitten taas uusia hakemaan 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *