Kukkaistyttö ja kirjaprojektia

Viimeiseen työpäivään ennen kesälomaani lähdin eilen aamulla näin kukkaisella mekolla. Oli sen verran jo kesän fiilistä, että päätin viettää työpäiväni näin kukikkaassa mekossa. Aamun asukuvat napattiin jo ennen kello kuutta etupihalla. Olin meinaan menossa vielä aamusta ennen työhän menoani kuntosalille. Näin oli hyvä aloittaa tämä viimeinen työpäivä.

Aamun aloitin eilenkin vihersmoothien voimin. Sillä oli hyvä lähteä viimeiseen työpäivään 
ja sai hieman lisäpuhtia päivään.
Vasta kello 14.45 alkoi ensimmäistä kertaa tuntua siltä, että voin vihdoinkin jäädä lomalle. 
Aiemmin koko ajan mietin, että ehdinkö tehdä kaiken sen mitä pitkin. 
Edellisenä päivänä tuntui, että en ehdi tekemään kaikkea mitä olisi pakko tehdä.
Lopulta sitten suljin työpaikan oven hyvin levollisin mielin (mikään ei jäänyt kaivelemaan).
Tänään sitten vielä meillä oli kuitenkin tulevan kirjamme ensimmäinen kuvauspäivä.
Tällaisen mahtavan tiimin kanssa mulla on kunnia tehdä tämä tuleva projektini.
Täytyy sanoa, että tässä on NIIN mahtava tiimi. 
Hanna, Aino ja Monna, mahtava tiimi ja meillä ei tule koskaan tylsää.

 

Tästä tulee niin hyvä kesä ja loma.
Loppusyksystä sitten kerromme, että mitä teemme.
Maiju
 

Kommentit
  1. 5

    Anonyymi sanoo

    Hyvää ja levollista lomaa! Työ asiat narikkaan heitä!
    Itselläni myöskin loma alkoi perjantaina ja mukavassa auringonpaisteessa vieläpä.
    t.Heidi

    • 5.1

      sanoo

      Kiitos Heidi. Mä onneksi pystyinkin ne heittämään. Ihanaa lomaa myös sulle, nautitaan lomasta ja kaikeasta ihanasta.

  2. 6

    sanoo

    Juurikin sopiva lomallelähtömekko! Ihana! Kirjaprojektista haluaisi kuulla niin kovasti lisää : ) Mieletön tuo viimeinen kuva!

  3. 7

    Anonyymi sanoo

    Minä en kyllä todella ymmärrä tuota omituista otsatukkaa. Kaikkien kirjavien vaatteiden lisäksi se on todella liikaa. Miksi ihmeessä haluat, että ihmiset kiinnittävät huomionsa ensimmäiseksi tuohon kummmalliseen mustaan palkkiin oman itsesi sijasta?

    • 7.1

      sanoo

      Musta tuntuu, että mä taidan pitää tämän otsiksen vielä kauan. Oletko muuten ajatellut sitä, että kuinka turhamInen asia sua ärsyttää? Minulla on ystäviä, joilla sairaus ja hoidot ovat vieneet hiukset päästä js voin sanoa, että heitä ei otsahiukseni ärsytä ollenkaan.

    • 7.2

      Anonyymi sanoo

      Olet ymmärtänyt kommenttini aivan väärin. Otsatukkasi ei ärsytä minua, en vain ymmärrä, miksi haluat ihmisten kiinnittävän huomion siihen kokonaisuuden sijasta.

    • 7.3

      sanoo

      En usko, että ymmärsin väärin. Jos se ei sua ärsyttäisi, niin tuskin olisit vaivautunut arvostelemaan ulkonäköäni liittyvässä asiassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *