Kun eilinen katoaa

Välillä tulee mietittyä sitä, että kuinka katala ja ikävä sairaus on muistisairaus. Olen kuunnellut kuinka ystävät ovat kertoneet omista kokemuksistaan ja vanhempiensa tilanteista. Kun olen kuunnellut näitä kokemuksia on täytynyt vaan todeta, että kuinka raskasta tilanne on sekä muistisairaalle että myös läheisille. Sitten tilanne voi osua myös omalle ja läheisen kohdalle, joskus voi mennä sormi suuhun, että miten asian kanssa pitää edetä.  Muistiliiton sivuilta voi hakea apua ja neuvoja tilanteeseen, jossa niitä tarvitaan.

Milloin sitten tulisi huolestua läheisen muistamattomuudesta? Muistiliiton sivuilla on lista unohtamisen aiheista ja siitä, että milloin kannattaa hakeutua lääkäriin. Usein muistisairas alkaa itsekin turhautua muistamattomuuttaan ja alkaa syyttämään itseään ”pöpiksi”. Näin eräälle läheiselle ihmiselle on käynyt. Yritä nyt siinä sitten selitellä, että kyse ei ole pöpiydestä, vaan siitä, että muisti on sairastunut.

muistisairaus-1-1

Usein saatetaan odottaa liian kauan sitä, että tilanne etenee. Suosittelen tutkimaan tilanteen heti, kun läheinen ihminen alkaa oireilemaan enemmän muistinsa kanssa. Täältä löytyy vinkkejä siihen, että miten asian kanssa voi edetä. Usein vanhusten lapset ovat vielä työelämässä mukana ja saattaa olla, että on kiire oman arjen kanssa ja tulee tunne, että ei ehdi hoitamaan vanhusten asioita. Ajatellaan usein kyllä se siitä. Usein jos muistisairaus todetaan ajoissa, siihen voi saada helpotusta lääkkeillä.

Älä muistuta muistisairaalle tämän muistamattomuudesta

Itse yritän aina muistaa muutamia asioita, kun juttelen muistisairaan kanssa. On sairauksia, joissa lähimuisti alkaa katoamaan ja muistetaan paremmin vanhempia asioita. Yritän pinnistää siinä, että en toistaisi muistisairaalle, että ”tästä olemme jo jutelleet moneen kertaan”, ”sinä olet sanonut jo tämän” tai ”tästä keskusteltiin jo viisi minuuttia sitten”. Tiedän, että välillä onnistun asiassa paremmin kuin toisena päivänä. Kuitenkin koitan tsempata tämän asian suhteen.

muistisairaus-1

Vaikka muistisairas puhuu usein samoja asioita, niin muistakaa, että hän kaipaa seuraa. Muistakaa antaa hänelle aikaanne, vaikka tuntuu, että hänen kansaan ei voi enää keskustella. Jutelkaa hänen kanssaan niistä vanhoista asioista, ne hän saattaa muistaa paremmin ja niiden puhumisesta varmasti saa myös keskustelua aikaiseksi.

Tässä tuntemattoman runoilijan kaunis seinätaulu, johon kiteytyy paljon tärkeitä sanoja. 

Sitten kun en enää muista nimeäni,             

            sitten kun tämä päivä on sekoittanut eilisen,         

         sitten kun aikuiset lapseni ovat kasvaneet 

muistoissani pieniksi jälleen, 

  sitten kun en enää ole tuottava yksilö, 

kohdelkaa minua silloinkin ihmisenä, 

    välittäkää minusta, antakaa rakkautta, 

kosketelkaa hellästi! 

Kello hidastaa – 

eräänä päivänä se pysähtyy kokonaan, 

mutta siihen on vielä aikaa

Antakaa minulle arvokas vanhuus!

– tuntematon –

Kun eilinen katoaa, niin muistisairaalla on jäljellä menneisyys. Muistakaa pitää huolta läheisistänne ja antakaa heille arvokas vanhuus muistisairaudestakin huolimatta. Muistakaa, että usein läheiset on vanhuksen tai muistisairaan ainoat kontaktit ja hän varmasti kaipaa kovasti juttuseuraanne.

Onko lukijoillani kokemuksia muistisairaudesta lähiomaisen kohdalla. Kuuntelisin mielelläni teidän kokemuksianne. Pystyttekö aina olla muistuttamatta läheistänne hänen muistamattomuudestaan?

Maiju

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Minun mummini kärsi dementiasta ja hän eli uudelleen aikaa, jolloin hänen omat lapsensa olivat pieniä. Silloin juttelin isäni kanssa siitä, että on ihan hyvä, että mummi kuvittelee touhuavansa kaikkea päivän aikaan. Olisi nimittäin paljon kamalampaa tajuta, että olet vain yhdessä huoneessa ja sängyssä koko ajan.

    Tämä postaus oli jotenkin kaunis <3

    • 1.1

      sanoo

      Se on niin jännä tämä ihmislapsen mieli. Pitää vain toivoa, että kaikki osapuolet ymmärtävät tukea tätä muistisairasta vanhusta (tai nuorta, koska nuoretkin sairastuvat). Pitää yrittää muistaa kärsivällisyys itsekin.

  2. 2

    Satu sanoo

    Oli kyllä ihan kamalaa aikaa, kun äidin dementia oli siinä pisteessä, että soitteli pahimmillaan ihan muutaman minuutin välein samasta asiasta. Vieläkin tunnen syyllisyyttä ja ahdistusta, koska välillä ei
    vain kyennyt olemaan hermostumatta. Oli kamalaa, kun äiti puhui oman ahdistuksensa takia negatiivisesti ja syytteli ihmisiä varkaiksi. Tiesin ettei pitäisi oikoa, mutta tarve korjata monesti voitti ja äiti ahdistui lisää. Nyt sitten mietin miten minuun hermostutaan, kun alan sekoilla vanhuuttani.

    • 2.1

      sanoo

      Voi Satu, mä niin muistan kun juttelit välistä äidistäsi. Juuri tuo, että luonne muuttuu ja se, että meidän pitää koko ajan muistaa, että sairaus tekee sen, että kuvitellaan asioita. Se on todella ikävää ja kaikille osapuolille kurjaa.

  3. 3

    sanoo

    ei Maiju!
    Laitan tännekkin jotain kommenttia kuten FB:n laitoin.
    Äitini on 91v Kuuro ja 90% näkövammainen joka rajottaa vielä tämän Alzheimerin ja Dementtian kanssa hänen elämää. Kesällä äidillä todettiin muistisairaus.
    Äitini asuu yksin tässä samassa kerrostalohässäkässä missä minäkin. 26 neliön yksiössä. Pääsen siis nopeasti paikalle jos tarvitaan. Kotisairaanhoito käy päivittäin viemässä lääkkeet äidille. Kerta viikkoon pääsee taksin hakemana seniorikerhoon. Muuten hän onkin omissa oloissaan. Huvittavinta on se että Helsingissä ei ole kuuroille vanhuksille ”palvelukotia” Ei tietääkseni ole edes osastoa jossain palvelukodissa missä olisi viittomakielen taitoisia työntekijöitä että voisi olla ikäistensä ja kaltaistensa seurassa.
    Olen melkein vuoden taistellut että Kotisairaanhoito asia toimisi edes hyvin. Loistavaksi sitä en varmasti saa äidin aikana. Vasta kesällä saivat tämän alueen piiriin yhden ihmisen joka on viittomakielen taitoinen. Minulle ilmotettiin silloin että nyt äitinne saa Laadukasta palvelua *nauraa*(Mietin että mitä se sitten oli aikasemmin?? ) Mutta tämä ihminen ei käy joka päivä, miten alueen vuorot on jaettu ja hän on vissiin myös toisellakin alueella. Näillä mennään taistelu voitto minulle oli että joulukuun ½ välistä vuoden loppuun sain äidille lomapaikan ja Ihanaan paikkaan Kuurojen palvelukotiin Åviikkiin Hyvinkäälle 🙂 Olen taistellut, taistelen niin kauan kun äiti eläää 🙂
    Tässä on vuoden aikana törmännyt sellaiseen asiaan että onko oikeasti normaali ymmärrys tai maalaisjärki katoamassa. Vai onko Kuurous uusi sana 🙂 *Virnistää*
    Hermoja on revitty, pinna on kärvähtänyt enempi muihin kuin äitiini. Äiti muistelee vanhoja puhumme samoista asioista joka kerta. Katselen selostuksia jotka olen kuullut lapsesta asti. Hän on äitini joka ei arvostanut tekemisiäni missään muodossa . Äiti on niitä ihmisiä että Poika on jotain ja tytöt tyyliin riesa 🙂 ja se tuli erittäin hyvin selväksi . Nyt kun äitini tuumaa minulle että sinä olet kiltti tyttö 🙂 ( *hymyillen * ajattelen Alienit ovat varastaneet äitini, tuokaa se takaisin ) Mietin myös että sairaus on muuttanut häntä. Halaan äitiäni. Jos en minä tätä tekisi, kuka sen tekisi ..taisteleisi hänen puolestaan. Veljeäni ei asia kiinnosta. Elämä on ja näillä mennään . Sunnuntaita Maiju <3

    • 3.1

      sanoo

      Voi, että kun näistä vanhusten hoidoista koko ajan typistetään. Vanhukset jätetään usein omaisten hoidolle. Tsemppiä sinulle, joudut itsekin koville.

  4. 4

    sanoo

    On mutta kerron niistä mielellään privana, kun ei ole minun asia julkisesti kertoa. Halirutistus Maiju rakas. <3

  5. 5

    sanoo

    Olet oikeassa. isoisoni on kasvatti isäni. Hänellä todettiin hiuan yli vuosi sitten Altzaimer. Lääkitys aloitetiin välittömästi. Onneksi. Hän muistaa asioita, vielä mutta joku päivä on vain menneisyys. Isoäitini, toisen osapuolen sairastui myös altzaimeriin mutta eli onnellisena balettitanssijana loppuun asti ja näyttli näyttelijänä yleisölle. Sekä lempeänä ihmisenä kivassa vanhusten kodissa eni aina jonkun luo juttelemana jos joku näytti hiuankin surkelta. Joktkut asiat säilyvät jotkut eivät. Mutta tärkeinä on läeiset ja välittäminen.

  6. 6

    sanoo

    Voi miten hieno – ja valitettavasti myös meidän perheellemme ajankohtainen postaus, Maiju! Eräällä läheisellämme on muistisairaus, joka tähän saakka on pysynyt suht kurissa lääkityksellä, mutta nyt on tullut takapakkia ja kovasti. Tätä vanhusta hoitaa toinen vanhus – ja huoli on kova myös hänen jaksamisestaan. Yhteiskunta kun ei paljoa apuja anna. Onneksi meitä on monta läheistä, jotka asumme melko lähellä, mutta eiväthän nämä vanhukset meiltä millään apua tahdo pyytää – eivätkä kaikkea kerro. Voimme välillä vain arvailla, miten siellä jaksellaan.
    Tuota runoa lukiessa tuli nyt itku – ja tuon runon aion toimittaa eteenpäin heille, joille tämä vanhus on se kaikkein läheisin.
    Kiitos, Maiju <3

    • 6.1

      sanoo

      Voi kun tuntuu pahalta, kun jätetään se vanhuksen hoito toisen vanhuksen tehtäväksi. Se seuraava polvi vielä tekee usein töitä ja aikaa ei vaan ole, niin paljon kuin tarvittaisiin. Tiedän niin tunteen. Tuo runo kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

  7. 7

    Harmaahapsi sanoo

    Nyt osui ja upposi. Hra Alzheimer on ollut osa minun perhettäni jo pitkään. Ensin siihen sairastui isäni ja sitten äitini. Isä pääsi Taivaan kotiin maaliskuussa mutta äiti jatkaa elämäänsä omassa maailmaan. Viranomaisten mielestä liian hyväkuntoinen päästäkseen mihinkään palvelutaloon. Kotipalvelun ja minun avulla ”pärjää” kotona. Tänään oli vastassa kauhea kakan haju kun menin jääkaappia täydentämään. Jossain vaiheessa oli ”isot” menneet housuun ja siellä kaikki odotti minua muovipussissa. Osa vaatteista meni roskiin mutta päällyshousut pyörii koneessa ja toivon suuresti että niistä vielä käyttöön olisi. Äitini on ”onneksi” unohtanut miten puhelinta käytetään joten hän ei enää minulle soittele. Valitettavasti on unohtanut myös sen miten turvapuhelimen nappia paineetaan. Päivä kerrallaan eletään, ei ole enää mitään muuta vaihtoehtoa.

    • 7.1

      sanoo

      Voi Harmaahapsi. Jotenkin tuntuu niin pahalta, kun hoito jää omaisille. Toivon sinulle jaksamista ja halauksia. Halaan jos joskus nähdään <3

  8. 8

    sanoo

    Rakkaalla taatallani on muistisairaus eli todella läheltä koskettaa tämän postauksen aihe. Olihan se alussa hieman outoa, kun toinen toisti samaa asiaa monta kertaa ja puhui aina kuin se olisi ollut ensimmäinen kerta. Kukaan meistä ei kuitenkaan ole koskaan siitä mitään sanonut vaan aina ollut yhtä kiinnostunut kuin kuulisi sen ensimmäistä kertaa.
    Nyt, kun olen aloittanut ampumisharrastuksen niin siitä riittääkin juttua. Taatani on entinen metsästäjä ja kilpa-ampuja, joten vinkkejä ja neuvojaan saan ja niitä ei tule koskaan kuunneltua liian monta kertaa <3

    • 8.1

      sanoo

      Voi tämä aihe koskettaa kyllä niin monia. Mielestäni on tärkeintä, että ei koko muistutakaan sitä vanhusta siitä, että asiat on jo moneen kertaan puhuttu. Miltä se tuntuisikaan vanhukselta. Ihanaa kun on juttuseuraa ja jaksatte käydä katsomassa <3

  9. 9

    Katjuska sanoo

    Kun muistisairaus alkaa saamaan muita inhottavia lieveilmiöitä, ollaan jo vakavan äärellä. Sukulaismies sairastaa sairaustapahtuman vuoksi muistisairautta; unohtaa asioita tavan takaa, juttelee samoista asioista ym. tavanomaista. Lisäksi hän on äkkipikainen, hänen ns. normaalit aiemmat ikävät luonteenpiirteensä ovat nousseet yhä enempi etualalle. Olemmekin lähisukulaisten kesken joskus ironisesti todenneetkin, että olisipa kyse ”vain” muistamattomuudesta (sen kanssa vielä voitaisi tulla toimeen) mutta nämä muut ilmiöt rasittavat etenkin hänen vaimoaan kohtuuttomasti. Minä en jaksa enää nykyisin ajatella asioita aina niin kauniisti, kuin monissa tämän tyyppisissä artikkeleissa viittaillaan.. Eikä ympärillä olevien ihmisten tulisi joutua pinnistelemään ja tsemppaamaan itseään kohtuuttomasti; yhden muistisairaan henkilön, -jolla siis vakavia käytöshäiriöitä lisänä-, lisäksi siinä ohessa menee pahimmillaan useamman muunkin henkilön elämä sivu suun; ja loppujen lopuksi tämän poloisen muistisairaan ihmisen elämä ei ole ollut välttämättä enää yhtään sen enempää antoisaa tai tyytyväisyyden täyteistä vaikka mitä tekisi. Tiedän, että nämä sanani kuulostavat kovilta, mutta pyrin olemaan vain realisti.

    • 9.1

      sanoo

      Olen miettinyt tuota samaa, että mitä jos tulee näitä ikäviä luonteenpiirteitä, että miten tilanteen silloin jaksaa. Aivan varmasti on rankka tilanne vaimolle ja muille lähiomaisille. Nämä ovat ikäviä asioita, pitää toivoa, että itse ei joutuisi koskaan saman tilanteen eteen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *