Laukunsisuslaukku / Travel Insert Handbag Organiser

Kuulin ensimmäistä kertaa viime syksynä tällaisista laukunsisuslaukuista. Tähän laukunsisuslaukkuun laitetaan se kaikki pieni sälä mitä aina käsilaukussa kannetaan. Sitten kun vaihdetaan laukusta toiseen, on laukunvaihto huomattavasti helpompaa kuin ennen.  Nostetaan vain tuo laukunsisus siihen vaihdettavaan laukkuun tavaroineen kaikkineen ja se on sitten siinä.

En ole Suomessa näihin törmännyt, joten tilasin ebay.com:sta omani. Laukkua voi etsiä hakusanoilla Travel Insert Handbag Organiser.  Kertokaahan, jos tiedätte, että mistä tällaisia saa Suomesta, uskon tälle tuotteelle olevan kiinnostusta, jos löytyy.
EDIT:
Suomesta näyttää löytyvän nahkaisia BagPod laukun sisälaukkuja täältä.
Täältä löytyy vielä videon avulla se, että mikä on tämän laukun tarkoitus.

Laukku muistuttaa jotekin kosmetiikkalaukkua, mutta siinä on kahvat ja paljon taskuja ja vetoketjuja. 

Tässä kokeilin sitä mun Desigualin laukkuuni, parhaimmillaan se on silloin kun laukku on selvästi isompi kuin tuon laukunsisuslaukku.

Kunhan kesä tulee, niin varamasti tulee kovaan käyttöön, sillä kesäisin vaihtelen laukkua hyvinkin usein värisävyjen mukaan.

Kannattaa käydä tutustumassa. Itse ainakin tykkään ja olen iloinen tästä löydöstä.
Maiju 

Kommentit
  1. 2

    sanoo

    Mahtava löytö! Ainut huono puoli olisi itselläni ainakin siinä ettei laukkua tulisi "inventoitua" enään niin usein. Se on niin käsittämätöntä mitä kaikkea roinaa minunkin veskaan aina kerääntyy 🙂
    Mukavaa lauantaita!

  2. 5

    Anonyymi sanoo

    katso YouTube handbag organizer. Laukunjärjestäjän voi taitava tehdä itsekin

  3. 6

    sanoo

    Tuollainen olisi mullakin hyvin tarpeellinen. Laukunvaihdossa menee aina aikaa, mutta toisaalta on kyllä hyväkin käydä läpi niitä laukkuja, mulla tuppaa kertymään sinne kaikenlaista aina mukaan.

    • 6.1

      sanoo

      Mä aion kesällä ottaa tämän kovaan käyttöön, koska käytön niin monen värisiä kenkiä, että niiden kanssa on vaan oltava aina oikean värinen laukkukin.

    • 9.1

      sanoo

      Ole hyvä vaan. Musta tuntuu, että tämä on paras keksintö taas pitkään aikaan kaikille naisille 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *