Liukuvärjäystä kynsiin

Olen monta kertaa miettinyt, että kyllä täytyy olla onnellinen siitä, että olen jo reilut pari vuotta sitten löytänyt kynsihuoltopaikan, missä kynnet huolletaan parhaalla mahdollisella tavalla.

Olin taas viime viikolla siis Janan käsittelyssä Beauty Artist Studiolla Espoossa Tapiolassa ja kynsihuollon teki taas tietenkin Jana Banar. Itse asun Helsingissä ja kynsihuoltopaikkani sijaitsee siis Espoossa, mutta en koe sitä ongelmana kun saan Janan käsittelyssä parhaan mahdollisen huollon kynsilleni.

Olen joskus kertonutkin, että mulla on usein jo valmiina päässä joku idea tai väri, jota toivon. Tällä kertaa mulla oli mielessäni väriyhdistelmä oranssi ja pinkki, joita toivon Janan sitten yhdistelevän. Lisäksi toivoin, että kukka olisi jossain muodossa mukana lopputuloksessa.

Mitä sain? No minä sain liukuvärjätyt kynnet, joissa on puolet oranssia ja puolet pinkkiä. Värisävynä on neonvärit, jotka siis varmasti näkyvät. Nimettömään sain valkoisen ruusun terälehdet.

En tiedä, että tuleeko kynsien värisävyt selkeästi esiin kuvissa, mutta on ollut jännä huomata, että kuinka ihmiset ne kuitenkin erottavat sitten livenä. Minä olin taas tyytyväinen tähän toteutukseen. 

Kynnet toteutettu yhteistyössä Beauty Artist Studion kanssa. 
Näillä mennään lomaan saakka. Minä tykkään. 
Maiju
Kommentit
    • 2.1

      sanoo

      Kiitos. Ruusu tuo sen jonkin kynsiin. Ilman sitä ne olisi aika tavalliset, nyt on katseenvangitsijana.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *