Lontoota ja liikuntaa kirjojen muodossa

Eilen sain postia Readmelta. Nämä kirjat kiinnostavat mua, molemmat vähän eri syistä.

Tuo 100 parasta –  Lontoo
-kirja kiinnosti mua sen takia, että mä olen ihastunut Lontooseen. Olen
siellä käynyt pari kertaa ja haluaisin sinne mennä kyllä kolmannenkin
kerran. Joku siinä kaupungissa ja sen visuaalisuudessa kiehtoo. Paljon
olisi siellä vielä näkemättä ja mä toivon, että tämän kirjan vinkeillä
mä saisin siitä kohteesta vielä enemmän irti (sitten kun sinne pääsen).  

Toinen kirja oli tuo Tehokas kahvakuula. Se kiinnostaa tietysti siitä syystä, että olen ”liikuntakoukussa” ja tietenkin kahvakuulailun tekniikat kiinnostavat. Kirjassa esitellään liikkeet ja mukana on myös CD. Vielä en kurkitanut, että mitä se CD pitää sisällään. 

Nyt kun olen lomalla, niin pääsen tutustumaan kirjoihin paremmalla ajalla. Aiemmin tutustuin jo Readmen kuntosaliharjoittelun anatomia ja venyttelyn anatomia kirjoihin. Niihin olin enemmän kuin tyytyväinen. Vilauttelin ko. kirjoja myös työkavereilleni ja varsinkin tuosta venyttelyn anatomia kirjasta on tullut tosi hyvää palautetta. Niissä kirjoissa kun näytetään aina kuva venyttelystä ja sitten toinen kuva, josta näkee, että missä lihaksessa se venyttely tuntuu. Ehdottomasti suositttelemisen arvoisia on kyllä nuo molemmat kirjat.
Maiju

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Lontoo on ihana kulttuuri (shoppailu) paikka ! Kahvakuulaan mun on pitänyt tutustua jo pidemmän aikaan, luulen, että tykkäisin !

  2. 2

    sanoo

    Minäkin olen ihastunut Lontooseen. Olen käynyt siellä monta kertaa, mutta siitä kaupungista ei saa kyllikseen.

    • 2.1

      sanoo

      Musta sen kaupungin tunnelma on vaan NIIN ihana. Kun rakastaa vielä valokuvaamista, niin sitä kaupunkia ei voi edes liikaa kuvata.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *