Aikuiseksi kasvaminen vaihtoehto ei välttämättömyys

Välistä meitä aikuisiakin saa vähän lapsettaa. Minua aina lapsettaa ihan säännöllisesti ja monta kertaa päivässä. Olen joskus todennut, että aikuiseksi ei ole pakko ryhtyä, vaikka jotkut asiat tietenkin pitää ottaa aikuisen vakavasti. Kaikkea ei pistetä lekkeriksi, mutta aina silloin kun tulee tilaisuus, voi vähän hassutella. Luin viikolla hyvän artikkelin siitä, että onko leikkimielisyydestä etua aikuisena? Kannattaa lukea tuo artikkelia ja miettiä aihetta.

Kävimme mökillä viikonloppuna päiväseltään ja puhtaat lumihanget houkuttelivat heittäytymiseen. Aloin miettimään, että kyllähän tällaisilla pienillä heittäytymisillä saa myös vähän liikuntaakin eli voihan nämä ottaa myös liikunnan kannalta. Miettikää nyt lumienkelin tekemistä? Siinä saadaan monta lihasta käyttöön. Kun vielä miettii, että miten tällainen ”vanha” ihminen pääsee tuolta maasta ylös, niin siinä vasta liikettä tarvitaankin. Varsinkin jos haluaa, että tehty enkeli näyttäisi edes vähän enkeliltä. Siskon tyttöni kommentoi instagramissa lumienkelivideooni, että ”se on hyvä nähä, että aikuiseksi kasvaminen on vaihtoehto, ei välttämättömyys”. Hienosti kiteytetty mun elämän filosfia eli olen valinnut vaihtoehdon aikuiseksi kasvamiselle.

lumienkeli - 1 (1) lumienkeli - 1

Ilman tukea ei tietenkään onnistu ylös pääseminen hangesta.

lumienkeli - 1 (2)

Kun lauantaina oli lumi muuttunut suojalumeksi, niin päätin kotiin päästyämme vielä tehdä takapihalle lumiukon. Lumiukko on ollut mielessäni pitkään, joten ajatuksesta sitten toimeen. Hieman oli haastetta saada ukko pysymään kasassa, mutta jollain konstilla onnistuin saamaan aika siistin näköisen lumiukon. Mietin kovasti, että kuinkakohan monta vuotta oli edellisestä lumiukostani?

lumiukko - 1 (1)

Siellä se mun ukkoni nyt on.

lumiukko - 1 (3)

Lumiukko sai vielä huivin kaulaansa ja hatun päähänsä. Katsotaan, että miten se siellä menestyy. Käykö pupu hakemassa porkkanan. Jälkiä näkyi meinaan eilen takapihalla, että joku pupu siellä oli eilen loikkinut.

lumiukko - 1

Kannattaa kokeilla heittäytymistä. Kun vielä muistaa tämän ajatuksen, että siinä saa samalla liikuntaa, niin mielenkiinto tällaiseenkin tekemiseen varmasti kasvaa.

Mitäköhän sitä seuraavaksi kokeilisi? Hiihtoa? Luistelua? Pulkkamäkeä? Kaikkea noita on mielessäni ollut, katsotaan, että mitä tänä talvena ehtiikään.

Maiju

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Arvaa onko lapseksi heittäytyminen mun työn yksi positiivinen puoli? Kuka nyt haluaisi omla koko ajan aikuinen?
    Lapsekasta loppuviikkoa <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *