Minulta katosi 100 vuotta elämästäni

Saimme Tiian kanssa kutsun Mandarin Spa:lta tulla tutustumaan heidän laitteilla tehtyyn kasvohoitoon ja myös samalla pääsimme tutustumaan ihan mielettömän hyvään hierojaan. Meillä oli siis taas niin sanottu parisuhdeterapiahoito.

  

KASVOHOITO
Meille tehtiin Nannic radiofrekvenssihoito, joka tehtiin laitteella. Mandarin Spa sivustolla hoitoa kuvataan näin:

Turvallinen ja tehokas kasvojen kohotus ilman pistoksia tai veistä
Uusi ja uniikki tapa nostaa kasvojen piirteet.
Radiofrekvenssihoito tehdään laitteella ja hoito on rentouttava ja kivuton.
Ensimmäisellä hoitokerralla saadaan heti näkyviä tuloksia.
Erityisen tehokas silmänympärysten hoidossa ja luomien kohotuksessa.
Erityisen tehokas kasvojen velton ihon hoidossa
Hoidon aikana käytetään laitetta varten kehitettyjä uniikkeja lamillaariseerumeja
Laitteella hoidetaan myös vartaloa
Parhaat tulokset saadaan viiden kerran sarjahoidolla, mutta jo ensimmäisellä hoitokerralla näkyvät tulokset.

Nannic Radiofrekvenssilaitteella hoidamme myös couperosaihoa, rosaceaa, acnea, selluliittikertymiä, mm. kaksoisleukaa.

Kasvohoidon jälkeen saimme kokea vielä intialaisen päänhieronnan tapaista päähierontaa.
Hoidon tutustumishinta on 89 euroa (normaalihinta on 125 euroa). Hoitoa kannattaa ottaa viiden kerran sarjana, mutta jo yhden hoitokerran jälkeen on havaittavissa tuloksia. Hoito heleyttää ihoa ja on hyväksi myös silloin, jos haluaa olla hehkeä jonain tiettynä päivänä.

Hoitojen jälkeen olimme näin viehkeän näköisiä.  Tuohon jos olisi vetänyt meikin päälle, niin ei olisi voinut paremman näköiseksi enää mennä.

HIEROJA: ALAR LOOKSON
Pääsimme tutustumaan Mandarin SPA:n tiloissa pari kertaa viikossa vastaanottavan Alar Looksonin hierontapalveluihin. Alarin facebook-sivut löytyvät täältä. Alar oli ihan mielettömän hyvä hieroja. Itse olen kärsinyt noin 25-vuotta niskassa olevasta niin sanotusta leskenpatista, joka on työn mukanaan tuomia ongelmia. Monesti minulle on sanottu, että tuolle ei voi tehdä mitään. Alar otti tuon ongelma-alueeni työn alle ja täytyy sanoa, että ensimmäistä kertaa näiden vuosien aikana mulle tuli tunne, että joku voisi sille tehdäkin jotain. Myös kallonpohja käsiteltiin niin, että tunsin veren kiertävän päänupissani paljon paremmin kuin vuosiin. 
Olen usein sanonut, että hyvää hierojaa on vaikea löytää. Nyt todellakin mä löysin sellaisen. Tilasin juuri häneltä viiden kerran lahjakortin ja se takaa, että jatkossa mulla on hyvä hieroja tiedossa. Pistän myös mieheni hänen asiakkaakseen. Tunnin hieronta maksaa muistaakseni 49 euroa. Viiden kerran sarjalipun sai vielä edullisemmin.
Klassista hierontaa, urheiluhierontaa ja lihashuoltoa. Alarin tilat löytyvät keskeltä Helsinkiä Etu-Töölöstä, hän vastaanottaa 2 kertaa viikossa Mandarin Spa:n tiloissa sekä tekee myös koti- ja yrityskäyntejä. Mä suosittelen häntä kyllä niin sydämestäni. 

Vilautin jo aiemmint tätä videota, mutta voitte vielä käydä 
 
Kuten videosta näkee, niin meillä oli hauskaa. 
Mielestäni parasta on kun löytää hoitohenkilökunnan kanssa yhteyden
ja huomaa olevansa samalla aaltopituudella. 
Näin tunsin Mandarin Spa:ssa käyvän.

Yhteystiedot Siniin ja Alariin löytyvät täältä

Tämä postaus on tehty  yhteistyössä Mandarin Spa:n kanssa.
Maiju
Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Uskomatonta miten sitä hehkui kasvohoidon jäljiltä ja leukaperätkin taisivat hieman kiinteytyä. Paras hieronta ikinä, eikä ollut edes lihakset kipeinä seuraavana päivänä. Ihania tyyppejä, oli niin kivaa. Hauskaakin saa olla, ei aina tarvitse olla niin vakavaa tämä elo. <3

    • 1.1

      sanoo

      Mulla oli kyllä lihakset kipeät, mutta tiesi, että jotain oli tapahtunut. No nyt on eka sarjalippu tilattu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *