Nonparelleja kynsissä

Minulle kävi vähän nolosti tällä viikolla. Istuin ystävän kanssa kaikessa rauhassa Helsingin keskustassa kahvilassa kahvilla ja kynsihuoltajani soitti Tapiolasta, että ”missäs rouva on, sun pitäisi olla täällä”? Minä ihan paniikissa, että ”ei voi olla totta”. Minä olin ihan satavarma, että mun olisi pitänyt olla siellä vasta perjantaina.

Kuitenkin Jana oli ihan oikeassa, mutta minä olin jotenkin vaan kuvitellut kynsihuoltoni väärällä päivälle. Lomalla jotenkin päivät vaan menee ihan sekaisin. Mulle ei ole koskaan käynyt näin. Kerran olen kampaaja-aikani missannut samalla tavalla ja nyt sitten kynsihuollolle kävi samalla tavalla. Onneksi Jana oli ymmärtäväinen ja onnistuin vielä saamaan perjantaille ajan, vaikka Jana yleensä on tosi kiireinen.

Menin sitten perjantaina kynsihuoltoon ilman mitään ajatuksia, että mitä tällä kertaa tehtäisiin. Päätin jättää Janan harkintaan asian. Hieman kyllä aloin jossain vaiheessa ottamaan osaa värin valintaan. Päätin tällä kertaa pysytellä yksivärisellä teemalla.

nonpparellikynnet - 1 (1)

Jana halusi kokeilla tällä kertaa kynsiin uusia efektejä. Tällaisia ei kuulemma vielä ollut Suomessa myynnissä ja hän päätti kokeilla mulle niitä ensimmäisenä. Sain kynsiini foliomaisia koristeita ja nonparelleja tai jotain sen tyylisiä.

nonpparellikynnet - 1 (2)

Nyt pitää heti tiukasti laittaa seuraava kynsihuoltoaika kalenteriin ettei enää ikinä pääse tapahtumaan niin, että unohtaisin näin tärkeän asian. Onneksi Jana oli ymmärtäväinen ja antoi mulle anteeksi. Vein tänään vähän tuliaisia lohdutukseksi.

Kynnet tehty yhteistyössä BeArt studio (Tapiola) / Jana Banar.

Maiju

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Todella kauniit kynnet taas kerran.
    Minä olen kerran mennyt päivän liian aikaisin lääkäriin 🙂
    Kivaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa!

    • 1.1

      sanoo

      Vanhemmiten varsinkin saa tsempata entistä enemmän aikataulujen kanssa. Sitten kun on lomalla, niin on ihan kuutamolla.

  2. 2

    sanoo

    Ihanat kynnet taas. Toisaalta toi unohdus on hyvän loman merkki, mutta noissa asioissa nolottaa, mistä tietää, että on toisen elannolle haittaa. 🙂

  3. 5

    Pimpelipom sanoo

    Sinähän olet pinkki-ihmisiä, eiks joo?
    Oletko koskaan miettinyt, että karsisit tai vaihtaisit hiukan sävyjä, ettei vaikutelma ole tårta-på-tårta, muutoin pinkki on ihan okei sävy?

    • 5.1

      sanoo

      Välillä vaihdellaan. Viimeksi oli vaaleat. Nyt tårta på tårta pukeudutaan muihin sävyihin 😂 Ihmiset, jotka ei mua tunne luulee, että pukeudun vaan pinkkiin, kuitenkin mun väriskaalaan mahtuu ihan mielettömästi ihania värejä. 💜

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *