Olenko ravintoloitsijoille yleinen vitsi?

Luin tänään Aamulehdestä artikkelin, joka sai sydämen sykkeen taas kiihtymään. Kirjoitan usein keliakiasta ja siihen liittyvästä gluteenittomasta ruokavaliosta.

Syy miksi siitä puhun on se, että haluan kertoa muillekin, että mitä on keliakia ja mitä se käytännössä siis tarkoittaa. Kirjoitin toukokuussa Gluteeniton suunta blogiini aiheesta, että Gluteenittomat tervemenoa muualle. Silloin eräs ”huippukokki” kertoi, kuinka erikoisruokavalioiset saavat hänen verisuonensa pullistumaan päästä. Tänään tuli taas tunne, että aiheeseen pitää palata tuon Aamulehden artikkelin takia.

img_9468

Sairastan myös muita kroonisia sairauksia, mutta keliakia on ainoa sairauteni, jonka takia joudun usein puolustamaan itseäni ja muita samassa tilanteessa olevia. Haluan puolustaa aina myös muita ihmisiä, joilla on joku muu sairaus kuin keliakia, mutta joutuvat hoitamaan sitä muuta sairauttaan gluteenittoman ruokavalion avulla.

Kuukausi sitten olin todella onnellinen erään huippukokin eli Hans Välimäen mahtavasta kommentista jossain lehtihaastattelussa. Hän sanoi, että ”pahin virhe keittiön puolelta on ylimalkaisuus ihmisten yliherkkyyksiä kohtaan. Emme voi tietää asiakkaan yliherkkyyden määrää tai laatua.” Voi, että Hans Välimäen pisteet nousivat tuosta kommentista.

Aamulehti kirjoitti tänään aiheesta, kuinka ketjuravintolat kusettavat asiakkaita ja pienravintoloitsijoilla on entistä vaikeampaa. Tässä kirjoituksessa sai kuulla kunniansa niin ravintoloiden asiakkaat, ketjuravintolat  ja erikoisruokavalioita noudattavat ja monet muutkin, jotka näitä ravintoloitsijoita ärsyttivät.

Ärsyttävät erikoisruokavalioiset

Itseäni kosketti ehkä eniten tuo erikoisruokavalioisten osuus aiheesta. Ravintoloitsijat kertoivat, että kuinka asiakkaatkin osaavat olla hankalia. On kaiken maailman allergioita, jotka hankaloittavat ravintoloitsijoiden elämää. Sanottiin, että he tietävät, että keliakia on sairaus, mutta miksi juuri kaikki ne 2 prosenttia, jotka sairastavat keliakiaa tulevat juuri heidän ravintolaansa. Kerrottiin, että gluteeniton on ravintolapiireissä vitsi. Tämä puheenvuoro sai ravintoloitsijoilta aplodit.

En halua olla hankala, hoidan ruokavaliollani autoimmuunisairauttani

Olen saanut osakseni ravintoloissa muutamia kertoja silmien pyöritystä, huokailuja tai muuten epäasiallista kohtelua, vaikka olen kertonut, että minulla on keliakia. En siis halua olla hankala kyselemällä ruokien gluteenittomuuden perään, hoidan ruokavaliolla autoimmuunisairauttani. Olen tosin saanut myös aivan ihanaakin kohtelua. En siis halua todellakaan niputtaa kaikkia ravintoloita tähän samaan kastiin. Osa kohtelee meitä erikoisruokavalioisia ihmisinä ja osalla on oikeasti halu palvella meitäkin. Osalla sitten on vaan asennevamma ja antavat sitten palaa kommenteillaan.

img_9469

Mietin juttua ja ajattelin, että jos ravintoloitsijoilla on huoli siitä, että asiakkaat kaikkoavat, niin voin kertoa, että tällä saadaan varmasti ne loputkin häviämään, kun haukutaan kaikki asiakkaat ja heidän toimintatapansa.

Emme palvele erikoisruokavalioisia

Nyt ehdotan seuraavanlaista käytäntöä. Voisiko ajatella niin, että ne ravintolat, jotka eivät halua palvella erikoisruokavalioisia laittavat oveensa lapun, että EMME PALVELE ERIKOISRUOKAVALIOISIA. Valitsemme silloin seurueemme kanssa toisen ravintolan. Tämä on näin yksinkertaista. En usko, että kukaan tieten tahtoen haluaa tulla kiusaamaan ravintoloitsijoita, joilla ei ole palveluhalukkuutta tarjoilla ruokavalio-ongelmaisia. Itse pysyn mahdollisimman kaukana, jos näin toivotaan.

Valitsen itse ravintolan, joka ei koskaan aliarvioi sairaudestani johtuvaa ruokavaliota ja palvelee minuakin ihmisenä.

Parin viikon päästä Tampereella on Gluteeniton Elämä -messut, jolloin Tampere täyttyy gluteenittomista ihmisistä. Toivon, että sieltä löytyy vielä myös meitä gluteenittomiakin mielellään palvelevia ravintoloita. Toivon siis vinkkejä ruokapaikoista, joille meidänkin raha kelpaa vielä Tampereella.

Keliakialiittokin tarttui aiheeseen ja otti kantaa artikkeliin. Keliakialiiton vastine Aamulehdelle löytyy täältä. Kiitos liitolle, kun toimi nopeasti ja otti kantaa asiaan.

Kerro minulle, jos olen tervetullut ravintolaanne, minä tulen ja tuon ystäväni ja perheeni myös. Hyvä kello kauas kuuluu on vanha sanonta ja pätee gluteenittomien piirissäkin (ja todellakin maksan itse aina omat ruokani).

Maiju

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Nousi kyllä savu korvista ja kun kyseessä on sairaus, ei allergia! Suomi on outo maa, ei lapsia ravintolaan, ei erikoisruokavalioisia. Onko täällä asiakkaan vai ravintoloitsijan markkinat? Ei tajua.. Kopeudella on lyhyt tie ja se tyssää jossain kohden. Meinaan jos ajattelee, noin ärhäkästi, niin ehkei ole maailman mukavin ihminen muutenkaan ja elämä vaan on sellainen, että omaan nilkkaan tulee.

    On niin mahtavaa ollut nähdä, kun sinäkin olet saanut syödä kaikkea tosi hyvää, ihan saman makuista, kuin minäkin ja on ollut kurjaa nähdä, miten paljon asennevammaisia on asiakaspalvelutyössä.

    • 1.1

      sanoo

      Minä yritän aina nostaa yrityksiä esiin, jotka palvelevat mua hyvin. Kuitenkaan en hyväksy minkäänlaista dissausta enkä sitä, että ravintoloitsijat arvioivat, että kuka on tarpeeksi sairas syömään jotain tietyn tyyppistä ruokaa. Valitsen itse ravintolan, joka palvelee mua normaalisti.

    • 1.2

      Liisa Inkeri sanoo

      Hei, kyllähän allergiakin on sairaus! Pähkinäallergikko voi jopa kuolla pienestäkin määrästä, jos ei ole ensiapu lähellä. Tarkoitit varmaan muuten ruokarajoitteisia, ”sihtisuita”?

      • 1.2.1

        sanoo

        Minä puolustin kirjoituksellani kaikkia, jotka joutuvat sairauden takia syömään erikoisruokavalioisesti. Ehkä tuon lehtikirjoituksen takana olevat ravintoloitsijat tarkoittivat jotain muuta. Kuitenkin niputtivat kaikki ruokarajoitteiset yhteen kastiin, jolle nauravat. Se sai mun sappeni kiehumaan.

  2. 2

    sanoo

    Hyvä juttu! Meidän kuopuksellamme oli 16 vuotta rankka vilja-allergia ja tuolloin ravintoloista ei saanut helpostikaan gluteenitonta ruokaa, joka olisi ollut hyvää. Silti jaksoimme reissata joka kevät Keski-Eurooppaan ja opettelin sanomaan monilla kielillä, että ’ei viljoja!’ Kaikki paneroitu oli silmiinpistävintä, mutta kalat, äyriäiset, liha lman panerointia, hedelmät, maitotuoetteet etc.etc.

    Sisareni on tulossa myös Tampereelle, joten ehkä tapaatte!

    • 2.1

      sanoo

      Onneksi on tullut myös ymmärrystä lisää vuosien myötä näihin asioihin. Toivottavasti näen sisaresi messuilla ja toivottavasti Tampereella vielä joku suostuu palvelemaan meitä.

  3. 3

    sanoo

    Täysin käsittämätön juttu. Voisi ravintoloihin tulla kato, jos kaikki erikoisruokavaliot kiellettäisiin.
    Kävipä nyt ärsyttämään tämä homma.

    • 3.1

      sanoo

      Tämä on sellainen aihe, mikä nousee tasaisin väliajoin pintaan. Musta tuntuu, että tämä on tietyn ikäisten ravintoloitsijoiden ongelma. Nuoremmille nämä erikoisruokavaliot alkavat olemaan tuttuja jo koulusta saakka. Vanhemmat ovat joutuneet kasvamaan aiheeseen, eikä kaikki sitä hyväksy, että tällaisia ongelmia on nykyään.

  4. 4

    sanoo

    Vaikka itse voin syödä mitä tahansa, niin suunnattomasti vihastuttaa se, ettei suhtauduta asiallisesti ja vakavasti erikoisruokavalioita tarvitseviin. Mutta kai joillakin ravintoloilla sitten on varaa olla palvelematta kaikkia maksavia asiakkaita, on varaa ja kanttia valita asiakkaansa. Vai onko?
    Arvostan Maiju sinun ja monen muunkin tekemää työtä asian hyväksi kertomalla lähes rautalangasta vääntämällä mistä keliakiassa on kyse ja tuomalla julki paikkoja missä palvellaan kaikkia asiakkaita ja missä taas valikoidaan ketkä heille sopivat paremmin ja ovat tervetulleita. Tsemppiä <3

    • 4.1

      sanoo

      Näihin asioihin pitäisi suhtautua vakavasti. Mietin myös sitä, että luulisi, että ei olisi varaa aukoa suutaan. Tänä päivänä kuitenkin on paljon ongelmaisia ja varmasti itse suljen kaikki sellaiset ravintolat pois, joissa on dissausta tapahtunut. Pakko on yrittää valistaa ja pitää ääntä. En hyväksy sitä, että vain toinen osapuoli saisi dissata meitä.

  5. 5

    sanoo

    Voi Maiju, minä puhisin aamulla samaa kun lehteä luin. Vielä töissäkin puhisin asiasta. Jotenkin tuli olo, että nyt vanhat ravintoloitsijat eivät ole pysyneet maailman menossa mukana. Kiukuttaa sekin, että yksi ravintoloitsijoista omistaa just sen ravintolan, joka on ollut meille se tärkeä – ollaan eka treffeistä asti käyty siellä, kun ollut isompaa juhlittavaa. Viimeiset 3v mukana on ollut 3 v keliakiaa sairastava tyttäremme. Puuh, puuh…puhisen vieläkin noille vanhaan jymähtäneille!! Maailma muuttuu, yritetään pysyä mukana.

    • 5.1

      sanoo

      Nyt ehkä on sitten aika vaihtaa paikkaa, kun näkee, että miten ne erikoisruokavalioisista mahdollisesti ajattelee siellä keittiön puolella. Sä voisit tietysti kysyä, että oletteko oikeasti meistä sitä mieltä?
      Keliakiamessut on kahden viikon päästä ja Tampereelle rantautuu suuri joukko gluteenittomia ihmisiä. Olisi kiva tietää, että kuka haluaa palvella meitä niin ettei tarvitse potea huonoa omaatuntoa sairaudestaan tai ruokavaliostaan.

      • 5.1.1

        Kirsi Viertola sanoo

        Hei kaikki täällä! Tervetuloa Tampereelle. Annan teille hyvän vinkin: Pella’s cafe Hämeenkadulla Koskipuiston luona. Löydätte facebookista. Siellä on mm. gluteeniton pikkujoulubuffet. Ja joka päivä itsestään selvä että gluteenitonta löytyy. Itse asiassa sitä ei edes pidetä erityisruokavaliona, ei siis tehdä siitä numeroa. Saa olla kuin kuka tahansa normaali asiakas. Lämiin suositus!

        • 5.1.1.1

          sanoo

          Voi kiitos Kirsi vinkistä. Tällaiset vinkit otetaan kiitollisuuudella vastaan. Varmasti vinkki menee listoilleni 🙂

  6. 6

    Maija sanoo

    Tampereella ainakin Wistub Alsace -ravintolassa otetaan gluteenittomat asiakkaat hyvin huomioon ja tiedetään mikä on keliakia, suosittelen!

    • 6.1

      sanoo

      Voi kiitos vinkistä Maija. Parin viikon päästä on gluteeniton elämä messut Tampereella ja tieto palvelevista ravintoloista on nyt erityisen tärkeä tieto meille gluteenittomille. Pistän ylös ja kerron muillekin. <3

      • 6.1.1

        Petra sanoo

        Minäkin suosittelen Alsacea! Sinne on tervetullut jopa keliaakikkolapsi 😉 Lapsi ilostui, kun tarjoilija sanoi viimeksi, että kaiken saa gluteenittomana (paitsi jonkun yhden x ruuan).

        • 6.1.1.1

          sanoo

          Kiitos kovasti Petra sullekin tuosta suosituksesta. Tampereen keikka lähestyy ja kohta taitaa Alsacea:ssa olla väkeä kuin pipoa. Kaikki gluteenittomat suuntaa sinne 🙂

  7. 7

    sanoo

    Tiedätkö, että mulle tuli tästä paitsi vihainen mieli (sun ja muiden keliaakikkojen puolesta), myös huono omatunto siksi, että jos ravintolassa on mahdollisuus valita annos myös gluteenittomana, niin valitsen. Ihan vaan siksi, että sen syömisestä ei tule paha, vaan hyvä olo, vaikka mulla ei keliakiaa olekaan. Mutta en ole osannut ajatella asiaa siltä kannalta, että me ei-oikeasti-keliaakiot, jotka syödään gluteenitonta vaan ”huviksemme”, ollaankin joukko, joka ehkä kasvattaa sitä ravintolan tai kokin ärsytyskynnystä, niin se ei ole ollenkaan kiva juttu. Jos siis johtaa siihen, että sitten kun asiakas ihan OIKEASTI tarvii sitä gluteenitonta, saa osakseen tollasta kuraa, mistä kirjoitat.

    Mutta ihan loistoidea tuo, että annettaisiin mahdollisuus kirjoittaa heti ovelle se ”emme palvele erikoisruokavalioisia”-kyltti. Voisi pistää ravintoloita miettimään ihan tosissaan, mitä siitä seuraa. Veikkaanpa, että aika moni muukin asiakas jäisi noin rajoittuneeseen paikkaan tulematta, vaikkei erikoisruokavalion tarpeessa oliskaan. Tulee mieleen vähän sama asia kuin erään nimeltämainitsemattoman tavaratalon oveen kirjoitettu plakaatti ”Ei sisään kansallispuvussa…”

    • 7.1

      sanoo

      Voi Annukka, sunkaan ei tarvitsi kantaa huonoa omaatuntoa tuosta. En ymmärrä, että miksi tästä tehdään Suomessa niin vaikea asia.
      Tuo kyltti ovella ratkaisisi ongelmat ja saisivat kokit tehdä juuri sitä mitä haluavat, eikä asiakkaat kiusaisi heitä pyynnöillään.
      Enkä ymmärrä sitäkään, että miksi tällaisesta asiasta pitää koko ajan olla vääntämässä julkisuudessa. Joutuu ikään kuin itsekin puolustuslinjalle.

  8. 8

    Mari sanoo

    Joudun itsekin olemaan rajoittavalla erityisruokavaliolla (FOD MAP, täysin laktoositon) terveydellisistä syistä. Tässä Aamulehden jutussa haiskahtaa mielestäni pahasti siltä, että toimittaja on halunnut tehdä jutusta erityisen provosoivan, jotta sivuklikkauksia tulisi Aamulehdelle mahdollisimman paljon.

    Ravintoloitsijan ”Donald Trump locker room” -tasoisesta vastaavasti porukan kesken heitetystä (vaikkakin erittäin typerästä) murjaisusta nousee varmasti kohu, kun se voidaan ymmärtää enemmän kuin yhdellä tavalla. Ekalla lukukerralla vähän verenpaine otti minullakin alkukierroksia, mutta toisen kerran jutun luettuani tulin johtopäätökseen, että ravintoloitsija ei murjaisussaan dissannut keliaakikkoja (tai muita, jotka tarvitsevat gluteenittomuutta tiukasti sairauden vuoksi).

    Murjaisulla mielestäni lähinnä tehtiinkin ikävän selväksi, että ihmiset, joilla ei ole lääkärintodistusta esittää ruokarajoitteistaan ja/tai jotka ovat muista syistä päättäneet noudattaa esimerkiksi gluteenittomuutta, ovat hankalia katetta syöviä asiakkaita. Yrittäjä toki saa päättää mitä hän ravintolassaan tarjoaa, mutta useimmiten olisi järkevää kuunnella asiakkaita ja vastata heidän toiveisiinsa, jos bisneksessä haluaa pysyä ja menestyä.

    Tervetuloa Tampereelle messuilemaan ja syömään Marjo! Kyllä täältä löytyy ravintoloitsijoita, leipomoa ja kahvilan pitäjiä, jotka ottavat ilolla vastaan meidät ruokarajoitteisetkin eivätkä kysele syitä rajoitteillemme vaan palvelevat ilolla ! 🙂 Tampereen gluteenittomia vinkkejä täältä : https://www.keliakialiitto.fi/liitto/messut/ravintoloita_ja_kahviloita_tampereella/

    • 8.1

      sanoo

      Voi kiitos tuosta linkistä. Koitanpa sieltä katsella kivoja paikkoja.
      Sanon usein, että onneksi itselläni on diagnoosi, sillä ne, joilla ei sitä ole, mutta tarvitsevat gluteenitonta muista terveydellisistä syistä joutuvat usein näiden kokkien vihan kohteeksi. Nämä ovat herkkiä asioista ja niistä nousee joka kerta kohu.

  9. 9

    sanoo

    Hyvä kirjoitus tärkeästä aiheesta! Itselläni ei ole mitään allergioita tai sairauksia jotka vaikuttaisivat ruokavaliooni, mutta ystävän sairautta läheltä seuranneena tiedän että gluteenittomuus ei ole mikään vitsi tai että hän vaatisi sitä ”muuten vain”. Todella erikoinen juttu tuo linkkaamasi artikkeli. Toivottavasti haastatellut häpeäisivät edes vähän…

  10. 11

    sanoo

    Kaikkea sitä kuulee. Minä en tuota juttua ole nähnyt enkä lukenut, mutta on kyllä hölmöä. Itsekin olen joskus syönyt ravintolassa gluteenitonta ja hyvänen aika, eikös se ole jokaisen maksavan asiakkaan asia, mitä tilaa. Ravintoloitsija, jota ahdistaa, on pian entinen ravintoloitsija. Ja siinä kohtaa minä sanon, että sitä saa, mitä tilaa.

    • 11.1

      sanoo

      Luulisi asiakkaan saavan päättää, että mitä syö. Todellakin luulisi, että likaavat omaa pesäänsä. Kun omalla nimellä kertoo, että nauraa gluteenittomille ihmisille selän takana. Niin tuskinpa kukaan tämän gluteenittoman ystävä, perhe tai joku muu läheinen enää astuu jalallakaan tuohon ravintolaan.

  11. 12

    Belladonna sanoo

    Ihanaa kun taas nostit esille asian, joka on monen terveyden kannalta oleellisen tärkeää. Tyttäreni gluteenittoman ruokavalion kautta tiedän, miten paljon hankalampaa esim. ravintoloissa käynti on, kun erityisruokavalio on todellakin terveyden kannalta oleellinen asia. Eiköhän asenne muutu vähitellen. Muistan hyvin vielä ajat, jolloin laktoosittoman tai vähälaktoosisen ruuan saaminen oli kiven alla.

    • 12.1

      sanoo

      Tulee vaan tunne, että mun on pakko nostaa. Vaikka itselläni on syy olla gluteeniton kun on keliakia, niin olen itsekin saanut silmien pyöritystä osakseni (onneksi kuitenkin harvoin), Itse olen päättänyt, että huonoa kohtelua en ota osakseni vain sairauteni takia. Puolustan gluteenittomia ihmisiä henkeen ja vereen.

  12. 13

    sari sanoo

    Hyvä kirjoitus , jaoin tämän myös omalle seinälleni kiitos Marjo jälleen kerran <3

    • 13.1

      sanoo

      Voi kiitos Sari. Tärkeitä asioita, joista pitää puhua. Itse inhoan yli kaiken vastakkain asettelua tässäkin asiassa.

  13. 14

    Mau sanoo

    Itselläni ei ole verikokeiden perusteella keliakiaa, mutta noudatan silti gluteenitonta ruokavaliota. Jos syön gluteeniviljoja, niin tarvitsen taskut täyteen vessapaperia, koska muuten ei aina välttämättä ehdi vessaan. Joudun käyttämään rannetukia, koska jokin gluteeniviljoissa aiheuttaa elämää haittaavia nivelkipuja. Jos syön viljoja päivittäin, kärsin nivelkivuista noin 90% ajasta. En myöskään selviä töistäni saati uskalla ajaa autolla pitkiä matkoja, koska gluteeniviljat väsyttävät. Olen mm. nukahtanut kesken oman lauseeni asiakaspalvelutilanteessa, kun vielä söin tavallista ruokaa viljoineen. Myös kilpirauhasarvoni ovat huonommat, jos syön gluteeniviljoja.

    Näillä perusteilla tuskin kannattaa enää miettiä, miksi noudatan gluteenitonta ruokavaliota parhaani mukaan. Tähän vielä lisäksi lehmänmaitoallerginen lapseni, joka on myös gluteenittomalla ruokavaliolla (alkoi kasvamaan kun jätettiin gluteeniviljat pois ja vatsa toimimaan normaalimmin) ja muutama muukin on rajattu pois, etsitään siis oireiden aiheuttajaa. Vasta nyt 3,5-vuotiaana on löydetty myös maissi pahiksena (tein valituksen ensimmäisestä lääkäristä ja saatiin vaihtaa parempaan). Ja tietysti gluteeniviljoja korvataan paljon maissilla. Tarkkana siis saa olla, jos ei halua että lasta sattuu vatsaan ja vatsa on päivätolkulla löysällä (no vastahan se on ollut suurimman osan elämästä löysällä). Olemme siis sarjassamme hankalia asiakkaita. Ja kyllä, jos ravintolasta ei saa gluteenitonta ja maidotonta ruokaa ilman maissia, niin jos vain mahdollista, koko seurue menee muualle. Aina lapselle on toki myös omat eväät mukana.

    • 14.1

      sanoo

      Juuri teitä haluan puolustaa, joilla ei diagnoosia, mutta kärsitte vakavistakin oireista tahdon julistaa tätä sanaa. Tsemppiä sulle ja toivotaan, että kun saadaan nuorempaa polvea ravintoloihin, niin homma helpotuu.

  14. 15

    Nina Vaara sanoo

    Itse keliaakikkona tulkitsin kirjoituksen niin, että ne gluteenittomat, jotka juoksuttavat tarjoilijaa tilauksen yhteydessä keittiöön useammankin kerran varmistamaan onko mahdollista saada juuri tietty annos gluteenittomana ja jälkiruokiin tultaessa ottavat tavallista kakkua, kun ”se näyttää niin hyvältä” ärsyttävät ravintoloita. Se ärsyttää myös minua. He viestittävät, että ei gluteenittomuus niin tarkkaa ole ja aina voi ”joustaa” ja se on se juttu mikä ärsyttää. Selittele sitten siinä muulle seurueelle, miksi sinä et voi syödä samaa kakkua kuin se toinenkin gluteeniton. Tämä jos joku on omiaan sekoittamaan ihmisten asenteita ja ajatuksia gluteenittomuudesta. Todella hyvä että aihe on nostettu esille, ehkä näin saadaan edes joku ajattelemaan mikä on sairauden ja trendin ero.

    Se helvatan gluteeniton

    • 15.1

      sanoo

      Ravintolatyöntekijöiden tehtävänä ei ole kuitenkaan väheksyä ihmisten ruokavalio-ongelmia. Kaikilla ei ole diagnoosia, mutta taustalla voi olla joku muu sairaus, joka edellyttää tätä ruokavalion noudattamista. Itse en koskaan voisi epäillä toisten rajoitteita. Toivottavasti ei kukaan kokkikaan.

  15. 16

    VeiHu sanoo

    ihmeellistä. Gluteenittoman ruuan valmistus ei ole mikään ongelma, olen toiminut pitkään ravintolatyössä, on saatavana laajat valikoimat gluteenittomia jauhoja ym. monet leipomotkin on erikoistuneet valmistamaan geliakiaa sairastaville erilaisia piirakoita, ruokaleipiä, kahvileipiä ja leivoksia. Hätävaraa voi aina säilyttää pakasteessa. Tänä päivänä ravintoloissa tarjotaan hyvin vähän ns. paneeroituja leikkeitä tms.
    Kastikkeet voi saostaa muutenkin kuin jauhoilla.

    onkohan tässä yritetty dissata ravintoloitsijoita.

    • 16.1

      sanoo

      Itse olen saanut suhteellisen hyvä palvelua tänä päivänä. Parissa vuodessa ollaan menty eteepäin. Varmasti on yritetty dissata ketjuravintoloitakin (itse olen saanut muuten niistä erityisen hyvää palvelua). Toivotaan, että oppisivat jo jossain vaiheessa ymmärtämään, että asiakkaat kaikkoaa, jos ääneen arvostellaan asiakkaiden valintoja.

  16. 17

    Maija sanoo

    Entinen Kokki täällä hei!!
    Toki voin kirjoittaa vain omasta puolestani mutta kuitenkin.. Kun mä 90 luvulla kokin urani täällä suomessa ja maailmalla aloittelin, ei allergioita juuri tullut vastaan ravintoloissa kovin usein, ja joo silloin ne vähätkin aiheutti sen ”voi luoja , taas tälläinen”. Mutta parikymmentä vuotta myöhemmin allergiat ja erityisruokavaliot ovat arkea, myös keittiöissä ja väittäisin että suurin osa keittiöistä (varsinkin ne parjatut ketjut, jollaisella minäkin olen joskus hetken töitä tehnyt) pyrkii tekemään ruoat mahdollisimman pitkälle gluteiinittomina ja laktoosittomina koska nykyisin se vain on helpompaa kaikille eikä se ruoan maku niin hirveästi siitä muutu ellei halua hifistellä. Mä väittäisin ettei ne ruokavaliot siellä kiireisessä keittiössä ärsytä, vaan ne tyypit jotka pyytävät sen gluteiinittoman, maidottoman, pähkinättömän,vähärasvaisen,sokerittoman alkuruoan ja pääruoan mutta juovat vehnäolutta ja tilaavat jälkkäriksi brownien jäätelöllä. Ihan henkilökohtaisesti voin sanoa että erityisruokavaliot eivät haittaa, olen leiponut kiireessä gluteiinittomia ja maidottomia rieskoja kun moilaset oli loppu, ja tein niitä tosi-supervaikeita annoksia (missä sallittujen raaka-aineiden lista on tosi lyhyt) mielelläni kun niistä lähetettiin tieto ajoissa keittiiöön (niinkuin moni-allergiset usein tekee, pisteet sinne). Mutta se että tullaan ravintolaan, vaaditaan erityisjärjestelyjä ruokaan ja sit kuitenkin vedetään se brownie ( missä ne kaikki ”kielletyt” aineet) kun tekee mieli ja ”ei se nyt niin tarkkaa ole” !!! Se on se mikä ärsyttää.
    Erityisruokavaliot on jees, niillä kikkailu ei !

    • 17.1

      sanoo

      Todellakin 90-luvulla ei kovinkaan paljon erikoisruokavalioisia. Olen muuten itse opiskellut ravintola-alaa 80-luvun taitteessa, eikä muuten puhuttu sanallakaan mistään erikoisruokavalisoisista silloin. Itse kehun muuten ketjuja aika useinkin. Olen saanut todella hyvää palvelua niistä, enkä muista, että mun edessä olisi koskaan silmiä pyöritelty. Hatun noston arvoinen juttu 🙂 Itse arvostan sitä, että suurelle osalle tehdään samaaa ruokaa ja ilman ongelmia. Sanon itsekin aina, että jos olet ruokarajoitteinen, ole sitä loppuun saakka. Itse olen ollut 100 prosenttisesti gluteeniton mun 5 vuotta sitten saamani diagnoosin jälkeen. En voisi ajatella, että yhden mieliteon jälkeen kärsisin noin puoli vuotta – vuoden ongelmista. Tätähän tämä on 🙂

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *