Positiivista energiaa Desigualin hameessa

Viikonloppuna hankin myös toisen kesähameen Kluuvin Showroomista ja se oli ihailemaani Desigualin mallistoa. Eilen sitten laitoin hameen päälle ja hameen keltainen väri sitten toistui laukun ja kenkien värissäkin. Keltainenhan on positiivisuuden ja energian väri, joten sitähän ei voi olla koskaan liikaa elämässä.

Töiden jälkeen mieheni kutsui mut ”treffeille” kun meillä oli edellisenä päivänä ollut 30-vuotistapaamispäivämme ja itse olin sitä vaan viettämässä yhteisen ystävämme kanssa. Joten juhlistimme sitä yhdessä menemällä syömään. Mietimme, että mihin nämä vuodet ovat oikein menneet, kun 30-vuotta tuntuu TOSI pitkältä ajalta. En olisi koskaan voinut kuvitella, että voisin elää jonkun ihmisen kanssa näin pitkään ja näin sopuisasti, mutta näin vaan on päässyt käymään. Sanoin juuri, että taidamme olla lottovoittoja toisillemme.

Päädyimme Rafaelloon, koska tiesin ennestään siellä olevan sellaista gluteenitonta ruokaa, joka on hyvää minunkin vaativaan makuun.

Tällä kertaa päädyin kananpoikaan, vaikka usein mun valintani on Rafaellossa kanasalaatti (aika yllättävää).

Eilen ennen töihin lähtöä piti napata vielä yksi taidekuva keltaisesta ruususta ja uusista kynsistäni. Energiaa parhaimmillaan.
Nyt olisi siis enää perjantaipäivä ja sitten alkaisi se viiden viikon kesäloma.
Ihanaa.
Maiju

Kommentit
    • 1.1

      sanoo

      Desigual on vaan niin ylivoimaisesti paras ja juuri mun makuuni ihanan yksilöllisten vaatteiden valmistaja.

    • 4.1

      sanoo

      Kiitos. Tästä täytyy olla onnellinen ja kiitollinen, eikä pitää sitä itsestään selvänä asiana 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *