Ruusuja huivissa ja kengissä

Viime viikon eräs työasuni oli aika ruusuvoittoinen taas jälleen kerran. Ensiksi mietin, että voinko yhdistää kahta eri värisävyä toisiinsa, kun huivissa toistui pinkin ja oranssin sävyjä ja kengissä punaisen sävyjä. Kuitenkin päätin lopulta, että voinhan mä yhdistää ihan hyvin. Kuitenkin molemmissa oli musta pohja, niin mielestäni sävyt eivät edes riidelleet keskenään. Kaulaani laitoin House of Simonen kaulakorun.

Kun työkaverini Tuula on lomalla, niin työkaverini Teija otti ystävällisesti kuvat. Onneksi on ihania ja avuliaita työkavereita.

Mekko: Junarose
Huivi: kirppikseltä
Kengät: Vagabond
Kaulakoru: House of Simone (Pia Temisevä)
Nauratti, että päivän puuroannoskin oli aika sävy sävyyn asun kanssa. 
Näin se vaan välistä menee. 
Maiju 

Kommentit
  1. 3

    sanoo

    Ihanat ja pirtsakat kuvat ja ruusut. Voi maar nyt mulla välähti vasta katsoessa sun blogia, laittaa mainosbanneri mun blogiin Tädit tubettaa!!!

    • 3.1

      sanoo

      Pirtsakkuutta tulee aina ruusuista. En osannut tuolta youtubesta kopioida, niin tein tuon linkkikuvan itse 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *