Sinä loukkasit minua

Sinä loukkasit minua on blogikampanja, jossa haluamme herätellä sinut miettimään sitä, että myös blogin ilkeät kommentit loukkaavat. Nettikiusaaminen on ihan yhtä tuomittavaa kuin mikä tahansa kiusaaminen. Me allekirjoittaneet toivomme asiallista kommentointia blogeihin.

Tämän kampanjan alullepanija on Tipulassa blogi, joka keräsi kommentteja, bloggaajilta, joissa hyvin nuoretkin bloggaajat ovat saaneet nimettömiltä ”blogin lukijoilta”. Tipulassa blogissa kirjoitettiin aiheesta jo viime viikolla. Kommentit olivat hyvin  loukkaavia ja hyvin ala-arvoisia. Ilkeä  kommentointi satuttaa aina, mutta voin vaan kuvitella, että miltä se tuntuu hyvin nuoresta bloggaajasta.

Oma neuvoni on se, että älä koskaan sano toiselle sellaista, mitä et haluaisi sanottavan itsellesi. Jos sinulla ei ole toiselle mitään muuta sanottavaa kuin joku ilkeä kommentti, niin jätä se sanomatta. Sano mielummin jotain sellaista, mikä antaa hyvän mielen, kehu nainen päivässä on minun elämänohjeeni.

Jossain vaiheessa itselläni oli myös ns. vihalukija blogissani. Hän muistutti minua joka päivä siitä, että mitä rumaa minun ulkonäössäni on. Itse päätin lopulta, että en anna hänen jatkaa enää toimintaansa ja päätin poistaa blogistani anonyymien kommentointimahdollisuuden. Tämä lopulta poisti minun blogin vihalukijan kommentointimahdollisuuden.

Sinä siis loukkaist minua – mutta et loukkaa enää.

______________________________________________________________________________

Käytän tilaisuuden tässä samassa yhteydessä kertoa yhden asian, mistä loukkaannuin kuluvalla viikolla sosiaalisessa mediassa. 

Minä siis sairastan keliakiaa, kuten varmasti monet blogini lukijatkin tietävät.  Keliakia on ollut tällä viikolla hyvinkin paljon julkisuudessa hallituksen säästöohjelman takia, koska hallitus kaavailee myös keliaakikkoihin liittyviä radikaaleja säästötoimenpiteitä. Tämä aihe on sitten kirvoittanut ihmiset keskustelemaan sosiaalisessa mediassa aiheesta. Millä sävyllä aiheesta on keskusteltu on ollut hyvin rumaa.

Itse loukkaannuin verisesti SuomiPop Aamulypsyn keliakiapaneeli-ohjelmalle (jos kiinnostaa kuunnella, niin aihe alkaa noin 3 minuutin kohdalta). Keliaakikoista ja keliakiasta puhuttiin tuossa ohjelmassa hyvin loukkaavaan sävyyn. Keliakia on autoimmuunisairaus ei siis allergia eikä ole laktoosivaivojen kanssa mitään tekemistä.  Eikä siitä pääse ikävä kyllä eroon gluteenipitoista leipää syömällä ja pieremällä, niin kuin ”toimittajat” ehdottelivat. Täytyy sanoa, että tuossa ohjelmassa puhuttiin kyllä jostain muusta ruokarajoitteesta kuin keliakiasta. Täytyy sanoa, että tuo jos mikä loukkasi minua ja varmasti 30.000 muutakin keliakiaa sairastavaa. Tässä siis voisi sanoa, että SuomiPop Jaajo Linnonmaa ja kumppanit, sinä siis loukkasit minua”.

Minä annan mielelläni keliakiakorvaukseni 23,60 euroa pois, jos minulle luvataan sen jälkeen asiallinen kohtelu tämän sairauden tiimoilta, en ole itse sairauttani valinnut. Ottaisin myös mielelläni pillerin, jos sellaisen joku keksii, jotta en joutuisi sairauden takia tällaisen pilkan kohteeksi.
Muistutan vielä, että ”älä väheksy keliakiaa, sillä keliakia voi olla myös sinulla, 50.000 suomalaista sairastaa keliakiaa tietämättään ja hoitamaton keliakia voi aiheuttaa lukuisia muita vakavia sairauksia”.

A
girl with too many pictures
  –  Ai karkkii! 
–  Aiatar 
–  Aikuistumiskipuja  –  All hearts
are wonderful
  –  Am I Invited  –  Annun
elämä uusiksi
  –  Arkilove  –  By Tinja
Katariina
  –  Elämänilon alkulähteillä  –  Elämää
pyörätuolista käsin
  –  Emilia Christine 
–  Enni
Heidi
  –  Ennin kengissä  –  Essi Maaninka 
–  Fifty
Ways
  –  Haaveilen kaikesta  –  Haaveita ja
oikeeta elämää
  –  Harmaa
ja muut iloiset värit
  –  HeioonJenna 
–  Hulivilini 
–  Ida
Parviainen
  –  Ihanan karmea  –  Ikimuistoista 
–  Inku-chan 
–  Inspiration  –  Jemppuu 
–  Jenni’s
Lullaby
  –  Kaaosta ja kukkamekkoja  –  Kadun
aurinkoisella puolella
  –  KIDULT 
–  Kitujainen.com 
–  Kotiäidin
elämää
  –  Kouluta Ite Paremmin  –  Kun äiti kelaa 
–  Kuvastin 
–  Käenpesä 
–  Lady of
The Mess
  –  Leveämmin
hymyilevä perhe
  –  Chasing
Happiness
  –  Life à la Annika  –  Life is
an illusion
  –  Lifestyle by
Maiju Kristiina
  –  Love
yourself first
  –  Loyal
Companion
  –  Maalia kohti  –  Mammalaiffii 
–  Mansikkatilan mailla  –  Marjukka
Katariina
  –  Meidän Pieni Ryyni  –  Mieleni on
maalaus
  –  Minäkö
keski-ikäinen?
  –  Moonika
Kristiina
  –  Munakoisoni
ja minä
  –  My
life, with love Alesya
  –  Nani – Be
yourself 
–  Napsahduksia  –  Natalia 
–  Never
Give Up
  –  Nightwish Diamonds  –  Nuori
ajattelija
  –  On my way  –  Operaatio
Äiti
  –  Optimismia ja energiaa  –  Outi’s life 
–  paint my house BLACK  –  Paiqo 
–  Perhosia masussa  –  Pieni Lintu 
–  Pikku
Bambin Blogi
  –  Pinkit korkokengät  –  Privaattikamaa 
–  Rakkaudella
Hannele
  –  Reborn Beast  –  Rouva Y 
–  Ruusumäki  –  Saijis 
–  Smagatsoff 
–  Something
different by Emilia
  –  Spread
your wings
  –  Syvältä  –  Tassuttelijan
päiväkirja
  –  Teijan
Kauneus Blogi
  –  The Blind
Leap
  –  The Diary of Mariella Elisabeth  –  The World According
to Jani
  –  Thrill Me Tonight  –  Tipulassa 
–  Touch
the sky
  –  Tuulanneli  –  Unelmia
jahdaten
  –  Unelmiin
tai sinne päin
  –  Vilhelmiina
Lyydia
  –  Waldgeistory  –  Weekend Chic 
–  XL
elämää
  –  Zeninan  –  Äiti
ja melukylän lapset
  –  Äiti
on vihannes
  –  Äiti yrittää
Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Maiju 23,60 euroa herättää joissain kateutta, mutta gluteeniton ruoka on moninkertaisesti kalliimpaa, 23,60 ei millään muotoa riitä kattamaan ruokakassisi hintaa. Saatikka sitä, että sinulla on sairaus, jota joudut päivittäin miettimään. Varamaan omat eväät tilaisuuksiin, sillä moni ei vielä osaa ottaa huomioon sairautta ja joutuisit olemaan nälässä.

    Kyseessä myös vakava sairaus, eikä mikään hauska pieruvitsi. Radiossa saa vitsailla juu ei siinä mitään, mutta tietämätön vitsailu on tyhmyyttä. Toimittajan tulisi ottaa selvää. Sitä paitsi laktoosiintoleranssi on painii niin eri kategoriassa kuin keliakia ja silti sekin on aivan kamalan kiusallinen vaiva, joka voi aiheuttaa sosiaalisissa tilanteissa jännittämistä.

    Pieruvitsit ovat joo ihan hauskoja, mutta ei tässä yhteydessä, eikä sairauden kustannuksella. Jotkut asiat eivät vaan ole tarkoitetu huumorin pelikentiksi. <3<3<3

    On muuten jännää miten ihmisillä on valinta joko ajatella positiivisesti tai tarttua katkeruuteen. Katkeran tielle voi eksyää ja sieltä voi olla hyvin pelottavaa tulla takaisin. Miksi kaunis sana toiselle, on omalta itseltä pois. Minulle ainakin tulee siitä valtavan hyvä mieli. <3

    Laulun sanoin "Sinä olet aurinko"

    • 1.1

      sanoo

      Tuollainen vitsailu vie pohjaa siltä valistukselta, mitä tämän asian kanssa tehdään. Sinä olet toinen aurinko.,

  2. 2

    sanoo

    Olen kuullut usein, että olen huumorintajuton ihminen, kun en vaan jaksa nauraa muiden pilkkaamista. Kun ihminen on sairas, tavalla tai toisella, onko se pilkan ja naurun asia. Mediassa olen päässyt vähällä, mutta livenä olen taas kuullut hiukan liikaakin. Jäteastiana olo on hyvin rankkaa, onpa se livenä tai mediassa.
    Kiitos Sinulle Maiju tiedoista ja positiivisuudestasi! Toivottavasti jaksat eteenpäinkin!
    Säälin noita ihmisiä pikkusieluisuudesta, mutta en vaan jaksa aina ymmärrätää.

    • 2.1

      sanoo

      Sairaus on asia mille ei vaan sovi nauraa. Huumori on taiteen laji. Kiitos sinulle kannustuksesta.

  3. 3

    sanoo

    Täällä toinen keliaakikko pihisee suuttumuksesta tuon radio-ohjelman vuoksi. Hitsi, jos tähän piereskely auttaisi, niin johan paukuttelisin. Tietämättömyys on kurjaa, mutta kurjaa on myös kuulla olevansa " niin hieno, että sairaudetkin on itse valittuja" .
    Ei kun lippu korkealle ja jatketaan omalta osaltamme valistusta. Meillä myös keskimmäinen16 v. on keliaakikko ja tuntuu infoavan opettajia ja luokkakavereitasn tehokkaasti.
    Aurinkoa viikkoosi!

    • 3.1

      sanoo

      Tiedän aika monen kihisevän kiukusta. Miltä tuntuu jostain nuoresta, kun joutuu kuuntelemaan omasta sairaudestaan tällaista. Itkee varmasti kyyneleitä.

    • 4.1

      sanoo

      No arvostus ei ainakaan noussut tämän jutun kuultuani. Mietin, että kuitenkin kyseessä on toimittajat, jotka eivät ole 15-vuotiaita, vaan vähän vanhempia. Huumori on taiteenlaji ja sitä pitäisi osata viljellä muita loukkaamatta.

  4. 6

    sanoo

    Hieno kampanja! On se kumma, etteivät toimittajat vaivaudu ottamaan asioista selvää vaan latelevat omia olettamuksiaan tietona. Huh, onneksi en kuullut kyseistä ohjelmaa, en yhtään jaksa kuunnella tuollaista väärän informaation jakamista.

  5. 7

    sanoo

    Hieno kampanja! On se kumma, etteivät toimittajat vaivaudu ottamaan asioista selvää vaan latelevat omia olettamuksiaan tietona. Huh, onneksi en kuullut kyseistä ohjelmaa, en yhtään jaksa kuunnella tuollaista väärän informaation jakamista.

    • 7.1

      sanoo

      Niinpä… ja mietin, että heilläkin on varmaan nuori kuulijoita, joissa varmasti on myös keliakiaa sairastavia…. miltä heistä mahtaa tuntua tällainen sairaudelle nauraminen. Tiedän, että keliakia on varmasti monelle nuorelle tosi vaikea asia…. olla erilainen kuin muut. Sitten joutuu naurunkohteeksi.

  6. 8

    sanoo

    Sinä Maiju olet aurinko ja esikuva meille monille jotka ovat eri yhteyksissä sinuun saaneet tutustua.
    Sinun ansioistasi olen löytänyt elämääni positiivisen asennoitumisen asioihin ja nyt sitten sinua positiivisinta ihmistä jonka tunnen loukataan eri syistä – se tuntuu pahalta.
    Sinun aktiivisen keliakista tiedottamisen ja kertomisen ansiosta olen perillä keliakiasta ja osaan ottaa sen huomion esim. omissa perhejuhlissani. Olen myös alkanut kiinnittää huomiota kahvi-ja ruokapaikkoihin -tai paremminkin siihen millaiset valikoimat niissä on gluteenittomista tuotteista.
    Koen tekemäsi työn teidän keliakiaa sairastavien puolesta erittäin tärkeäksi. Toivonkin että niin julkisuudessa kuin muutenkin keliakiaan alettaisiin suhtautua asiallisemmin.
    Iloa ja valoa päiviisi!
    Kiitos että jaksat puhua niin monesta tärkeästä asiasta <3

    • 8.1

      sanoo

      Kiitos sinä ihana. Viime viikolla mulle tuli hetkittäin tunne, että mä heitän hanskat tiskiin tämän keliakiavalistukseni kanssa. Ajattelin, että mä olen monta vuotta asiasta paasannut ja paasannut… Sitten tulee tyypit, jotka romuttaa koko homman. Menee uskottavuus koko asiasta, kun heittään tuollaista läppää. Ehkä mä vielä täältä nousen ja jatkan valitustustyötäni. Tämä asia vaan veti multa täysin mehut pois.

  7. 9

    sanoo

    <3 Tuo asia on juuri niin, eli älä sano toiselle mitään sellaista, mitä et itsellesikään toivo sanottavan. Mulla on kummipoika, jolla on keliakia ja kummipojan isällä myös ja näin on tullut mullekin tutuksi keliakia sairautena. Tsemppiä sulle ja toivotaan, että kaikki menee parhain päin <3

  8. 10

    sanoo

    Asiaa puhut taas Maiju.Niin kauan on yleensä hauskaa ja pilaillaan kun asia ei koske itseä ,sitten onkin eri juttu.Tuli vähän ikävä sua tulin sitten tänne perässä.Kyllä nouset ei tuommoiset heput sua kaada.Olet tehnyt hyvää työtä keliaatikoille ajattele sitä ,ilman sinua moni ei tietäisi ,mistä on kysymys.Voimia ja tsemppiä.

    • 10.1

      sanoo

      No sä tiedät, että mistä mut löytää, jos mua alkaa toi toinen kanava ahdistamaan. Yritän valistaa, vaikka tyypit koittaa viedä pohjaa tuolta työltä.

  9. 11

    sanoo

    Hienoa, Maiju, että lähdit tuohon kampanjaan mukaan – ja nimenomaan niitä nuoria kommenttien saajia minäkin ajattelen!
    Ja hienoa, että olet antanut keliakialle kasvot täällä – minulla on muutama tuttu, jotka tautia sairastavat eikä sen kanssa ole leikkiminen. Ja ymmärrän hyvin tuon tuohtumuksen "itse valitusta sairaudesta", sillä hieman samaan olen itse törmännyt fibromyalgian kanssa.
    Jos jotain olen elämässä oppinut, niin sen, että toisten sairauksilla ei leikkiä lasketa! Se on aivan yhtä sydämetöntä ja ilkeää kuin nuo inhottavat nettikommentitkin!
    Sinulla on täysi oikeus pahoittaa mielesi – ja kyllä tässä kohtaa Aamulypsy saisi esittää kunnon anteeksipyynnön – ja tehdä ohjelman, jossa keliakiasta puhuttaisiin, niin että arvon toimittajatkin ymmärtäisivät, mistä on kysymys.
    Tsemppiä sinulle <3

    • 11.1

      sanoo

      Kun toi kolahti varmaan meihin kaikkiin, joilla tämä on, niinnuiriin varmaan potenssiin 100. Olen menossa asiasta puhumaan toiselle radiokanavalle lähiaikoina, sellaiselle, jossa ei varmasti tälle asialle naureta ja puhuta asiattomuuksia.

  10. 13

    sanoo

    No jopas – olenkin miettinyt,että olenko itse niin huumorintajuton tai jotenkin muuten rajoitettu kun nämä Jaajon ja kumppaneiden vitsit eivät uppoa – eikä se moottoriturpailu muutenkaan. Ei ole ihme, että valitsen mieluimmin ihan eri kanavat …! Tuosta keliakiasta. Minun isäni sairasti sitä, samoin siskoni sairastaa. Tyttäreni vatsa ei kestä kotimaisia viljoja, samoin ei minunkaan (toki minun paremmin), mutta rajoilla mennään.. tiedän ,että kyseessä ei ole muoti-ilmiö , eikä oma valinta. Sitten kun kuulee tämmöistä ylimalkaista vitseilyä toisten sairaudesta ..ei oikein osaa sanoa muuta kuin ,että sivistymätöntä on. Myötähäpeä koko radio-ohjelma muutenkin. Hyvä kun ihmiset närkästyvät – tulee palautetta ja toivotaan sen aiheuttavan vähän rakentavaa keskustelua.Mukavaa kesää sinulle Maiju.

    • 13.1

      sanoo

      Itse olen todella huumorintajuinen, mutta myös tilannetajuinen.mietin, että jus toimittajilla on itsellään lapsia, ihmiset pilkkaavat heitä asioista, joille lsosettomil ei voi mitään, niin eikö heitä hetkauta lapseen kohdistunut iva ollenkaan?

  11. 14

    sanoo

    Jaajo Linnonmaalla on "räväkkä" huumori. En usko, että hän sitä tosissaan tarkoitti. Itse kuuntelen joka aamu Suomipop kanavaa, koska aamut ovat hauskoja heidän ansiostaan.

    On minullakin sairauksia, joista he ovat leikillään "nakelleet" ohjelmassaan, mutta olen ajatellut että aina ei tarvitse olla niin "tiukkapipoinen" että suuttuu siitä. Minäkin nauran itselleni, kun kuuntelen niitä juttuja, vaikka ne koskee sairauttani. Pidän sitä ihan terveellisenä, että ottaa joskus vähän rennommin, eikä suurin osa ajasta ole sairauden suremista.

    Uskon ihan todella, että Jaajo Linnonmaa on oikeasti hyvä ihminen, mutta käyttää välillä tuhtia huumoria 🙂

    Jaksamista ja iloista kesää 🙂

    T.Tarja

    • 14.1

      sanoo

      Kyse oli ehkä tässä tapuksessa siitä, että puhuivat sairaudesta sellaista, mikä ei pitänyt paikkaansa. Teemme hyvin paljon valistustyötä tämän sairauden kanssa. Tämä vie pohjaa siltä työltä. Se olisi ollut melkein sama, jos olisi kehottaneet dieebeetikkoa heittämään insuliinit nurkkaan ja menemään syömään keittiön nurkkaan sokeria.
      Vaikka aikuinen koittaisi ymmärtää tällaiset herjat, niin nuori sairastunut ihminen ei ymmärrä. Tämä ohjelma sai varmasti taas hyvän aiheen kiusata jotain keliaakikkonuorta entistä enemmän. Se mikä on itselleen hyväksyttävää, ei välttämättä ole aina toiselle.
      Onneksi pääsen puhumaan aiheesta asiallisesti asialliselle radiokanavalle.

  12. 15

    sanoo

    Sinähän Maiju parhaiten tiedät, mistä keliakiassa on kyse, joten siihen en voi sanoa mitään, koska tiedän aika vähän ko. sairaudesta. Tunnustan että tiedän sen verran, että tiettyjä ruokia ko. sairautta sairastavat eivät voi syödä.

    Tottakai arvostan mielipidettäsi, siihen meillä jokaisella on oikeus. Itse olen muutenkin "mustan huumorin" ystävä tässä melankolisessa Suomessa, joten en ota asioita niin kauhea vakavasti. Ehkä se johtuu siitä, että olen lapsesta saakka joutunut näkemään ja kokemaan kauheita asioita ja sen ansiosta "karaistunut".

    Hyvää vointia sinulle ja iloisia kesäpäiviä 🙂

    • 15.1

      sanoo

      Toi onkin usein se mitä tiedetään. Monet ei tiedä sitä, että se on gramman tarkka ruokavalio. Ei saa olla tuotteita samalla lautasella, ei saa koskettaa samoilla työvälineillä. Ei saa samoilla tuotantolinjoilla valmistaa kuin gluteenia sisältävät tuotteet. Pienikin kosketus voi aiheuttaa keliaakikolle puolen vuoden – vuoden ongelman. Sitä itse yritän valistaa. Onneksi olen saanut ihmiset ymmärtämään, että pelkästä pierusta ei ole kyse.

  13. 16

    sanoo

    Kun minulla on joku meno aamulla, niin yleensä autoradio on SuomiPop-asemalla ja sieltä tulee Aamulypsy. Välillä nauran yksikseni ihan ääneen niiden juttuja, mutta toisaalta välillä sydämeen sattuu jonkun puolesta. Aika ronskia huumoria, tai varmaan sellaiseksi se on tarkoitettu. Taitolaji! Asiavirheitä ei huumorissakaan saisi viljellä. Itse väitän olevani erittäin hyvällä huumorilla varustettu, myös itseeni kohdistuvalla, mutta on asioita, joista en itse heittele läppää ja ne ovat sairaus, uskonto ja kuolema. Eikä minua naurata niistä kyhätty surkea "huumori". Kun nämä kolme blokkaa pois niin jää jäljelle satoja aiheita, joista voi lasketella huumoria vähän rankempaakin, jos se tuntuu olevan paikallaan. Omassa ystäväpiirissä tietää minkälaista huumoria voi heitellä, mutta radio- ja tv-toimittajat ovat sellaisessa asemassa, että on tuhansia kuulijoita ja tuhansia huumorintajuja. Siinä pitää kyllä mielestäni pitää vähän matalampaa linjaa, ettei turhaan kenenkään mieltä pahoiteta. Sama pätee mielestäni siihen runsaaseen kirosanojen ja varsinkin naisten eräänkin elimen nimen käyttöön ohjelmassa kuin ohjelmassa. Ihan vaan ilman mitään sen kummosempaa asiayhteyttä, kuin sidesanana. En tykkää, vaikka iteltäkin joskus lipsahtaa, mutta vaan joskus 🙂
    Maiju, sinä olet tehnyt hyvää työtä geliakian puolesta. Olen sitä seurannut vaikkei itsellä onneksi kyseistä vaivaa olekkaa, mutta olen tullut sinun kauttasi ymmärtämään vaivan vakavuuden. Toivottavasti jaksat ja jatkat edelleenkin. Siitä on varmaan tosi paljon hyötyä niille, jotka asian kanssa päivittäin kamppailevat.
    Aurinkoista päivää <3

    • 16.1

      sanoo

      Kiitos ihana Arja. Nimenomaan asiavirheitä ei voi suvaita. Niillä voidaan pyyhkiä valistus pois eli työ mitä ollaan tehty asian hyväksi. Olin jo lopettamassa valistustyötä.

  14. 18

    sanoo

    Tärkeää asiaa nettikiusaamisesta sekä keliakiasta. Työkaverillani on myös keliakia ja mitä olen hänen juttujaan kuunnellut, niin eipä tuo muuraman kympin tuki riitä kuin muutamaan leipäpakettiin.
    Aurinko päivääsi sinä ihana nainen ☆☆☆

    • 18.1

      sanoo

      No eihän se riitä… Jos sen ajattelee lääkekorvauksena, niin se on noin 20 prosenttia siitä, mitä nostaa kustannuksia kaikenkaikkiaan. Gluteeniton ruoka tuo lisäkustannuksia muistaakseni noin hieman vajaa 70 euroa kuukaudessa verrattuna normiruokavalioon.

  15. 19

    sanoo

    Vielä tuosta kiusaamisesta yleensä.

    Olen itse kokenut sekä koulu-ja työpaikkakiusaamista. Työpaikkakiusaaminen tuli naisesimiehen taholta ja kiusaamisen syy oli pätevyyteni ja kaunis ulkonäköni. Nythän olen jo 46-vuotias, mutta nuorena olin hyvin kaunis. Eli jouduin sen vuoksi kiusaamisen kohteeksi. Toki edelleen pidän huolta ulkonäöstäni, pukeudun nuorekkaasti ja olen huoliteltu, enkä ole ylipainoinen.

    Se että sinulle on tullut kiusaamisviestejä, voi olla että jotkut ajattelevat sinun olevan pinnallinen sen vuoksi, että olet kiinnostunut ulkonäöstä, muodista yms. Joillakin ihmisillä joilla ei ole varaa juuri mihinkään, se saattaa herättää kateutta heissä. Tietenkään sellaista ei tarvitse sietää ja siihen pitääkin tehdä loppu.

    FB:ssä huomaan kateutta siitä, että saan usein mieheltäni kalliita koruja ja kelloja sekä meillä kummallakin on uudet autot, joista toinen on BMW. Meillä on upouusi koti, joka on sisustettu kauniisti. Viimeinen penni ei ole menossa, joten ei tarvitse laskea joka euroa.

    Meilläkin on ollut mieheni kanssa vaikeita aikoja suurin osa elämästämme ja lapsuuteni on ollut kuin kauhukertomus. Eli olen kyllä sitä mieltä, että olemme ansainneet onnemme.
    Suomalaisten luonteeseen kuuluu kateus, jos toisella näyttää menevän hyvin, se on kuin se olisi otettu heiltä pois.

    Kunpa kaikki ajattelisivat niin, että antaa kaikkien kukkien kukkia. Ja kenenkään blogia ei ole pakko lukea, jos se ottaa niin "päähän", että pitää alkaa haukkumaan blogin kirjoittajaa.

    Olen luonteeltani empaattinen, puhelias ja otan muut ihmiset huomioon. Eli tämäkin vielä kauneus ja kaunis sielu, sehän on kuin heittäisi vettä lisää kiusaajien kiukaaseen.

    • 19.1

      sanoo

      Mä epäilen itse, että viestin kirjoittaja oli aina sama henkilö, henkilö joka itse työskentelee kauneuden alalla. Hänellä nyt oli vaan tarve aina kertoa mulle, että mikä mussa on vikana. No ongelma oli hänen, ei minun, joten en nyt jaksanut siitä kauheasti huolta kantaa. Yleensä se ongelma vaan on siinä toisessa päässä, jos haluaa toisille piruilla. Onneksi mulla on hyvä itsetunto, sitä ei pysty kukaan minulta murtamaan 😉

  16. 21

    sanoo

    Kiva, että lähdit mukaan kampanjaan! Ihmistenvälinen kanssakäyminen olisikin varmasti paljon sujuvampaan, jos useammat noudattaisivat tuota samaa "älä sano toiselle sellaista, mitä et haluaisi sanottavan itsellesi" -periaatetta. Myös kehumisajatuksesi on mainio! Enpä olekaan tänään kehunut muita kuin pikkutyttöjämme, joten hoplaa: Sinulla oli uusimmassa postauksessa ihanasti väriä vaatteissa ja punainen sopii sinulle hyvin! Kiva nähdä asukuvia, joissa ei ole vain mustaa ja valkoista, vaan myös väriä. 🙂

    • 21.1

      sanoo

      Oli kiva olla mukana tärkeässä sanomassa. Jos me saimme edes yhden ihmisen miettimään omaa käyttäytymistään, niin olemme voittajia 😉
      Minä rakastan värejä, väreissä on mun voimani

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *