Sõsar turvenaamio testissä

Olimme viikonloppuna Tubetour risteilyllä. Mulla on tapana kantaa aina laivalle kosmetiikkaa mukaan, mitä en ole ehtinyt vielä testailemaan. Tällä kertaa mukaan lähti Virolaista luonnonkosmetiikkaa. Rakkauteni kasvonaamioihin on niin syvää ja päädyin ottamaan mukaan Sõsar turvenaamion.

Sõsarin tuotteet valmistetaan käyttäen esi-isien salaisia reseptejä ja hyödyntäen paikallista kansanparannustaitoa yhdistettynä nykypäivän tieteeseen.

Sõsarin on perustanut kolme nuorta naista, joiden unelmana oli luoda kosmetiikkasarja, johon he pystyisivät täysin luottamaan. He päättivät yhdistää taitonsa, tietonsa ja intohimonsa sekä hyödyntää luonnon antimia, jotta ihosi näyttäisi terveeltä ja kauniilta.

Päädyin siis valitsemaan heidän tuotesarjastaan jotain sellaista, mitä en ollut aiemmin kokeillut kenenkään valmistajan taholta. Olen kokeillut paljon savinaamioita, joten halusin jotain vähän erilaista, valitsin turvenaamion.

Turvenaamio lupaa tasapainottaa ihon talineritystä, joko lisäämällä tai vähentämällä sitä ihon omien tarpeiden mukaisesti. Kun tämä naamio vielä lupasi hidastaa ihon ikääntymistä sekä syväpuhdistaa ja kosteuttaa ihoa, olin jo ihan myyty myyntipuheiden edessä.

Ensiksi piti lukea tuotteen käyttöohjeet pakkauksesta ja tämä oli siinä suhteessa erikoien naamio, että tämä ei saa kuivahtaa kasvoille, niin kuin monet savinaamiot taas toimivat. Ohjeessa kerrottiin, että naamion annetaan vaikuttaa iholla noin 10-15 minuuttia ja jos naamio alkaa kuivumaan, sitä pitää kosteuttaa välissä. Itse annoin naamion vaikuttaa iholla noin 10 minuuttia.

Testaajat oli kyllä siitä yhtä mieltä, että hieman sotkuista puuhaa oli naamion pois peseminen. Kyllähän se peseminen onnistui, mutta hieman joutui tekemään töitä ja sai vähän varoa, että ei lavuaari ja seinät ole mustana.

Kanssatestaajana mulla oli Kahvakuula kainalossa blogin Marietta. 
Marietta päätti jättää otsan paljaaksi, koska ei halunnut hiusten sotkeentuvan. 
Nämä naamiokuvat on niin kivoja, että niitä on aina mukava ottaa. 
Videotakin taitaa jossain vaiheessa aiheesta tulla, mutta siihen menee hieman aikaa. 

Sõsarin turvenaamioita löytyy ainakin Ruohonjuuresta ja uskon, että luontaistuotekaupat on ne, joista ainakin kannattaa tuotetta kysellä. 
Testiryhmä oli yhdessä sitä mieltä, että naamion jälkeen iho tuntui ihanan pehmeältä ja jotenkin pehmeyden lisäksi kasvoille tuli ihana viileä tunne.  Kasvot näyttivät ikään kuin raikkaammilta.
Vielä aamulla naamion vaikutus tuntui kasvojen iholla.
Molemmat testaajat tykkäsi tästä tuotteesta. 
Lämpimät suosittelut siis testaajilta.
Naamio on saatu blogin kautta. 
Maiju
Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Mitäs mämmiä se ihana Maiju onkaan kasvoihinsa laittanut 🙂
    Meille tehtiin kerran turvehoito jalkoihin ja kasvoihin, vitsi miten hassulta se alussa tuntui.

  2. 5

    sanoo

    Hei kiitos tästä postauksesta, olen oikeasti etsinyt uutta naamiota ja tämä kuulostaa hyältä! Muistatko minkä hintainen tämä on?

    • 5.1

      sanoo

      Katsoin Ruohonjuuren hinnat ja näytti olevan pieni purkki 90 ml hinta 29,95 ja iso 150 ml 39,95. Mielestäni hintansa väärtti.

Trackbacks

  1. […] Olen joskus yrittänyt houkutella häntä kasvohoitoon hoitolaan, mutta hän ei enää viitsi lähteä kotoaan kuin pakollisille asioille. Kun hän ei lähde, niin päätin viedä kasvohoidon hänen luokseen. Kun itse rakastan kaiken maailman savi- ja mutanaamioita, niin ajattelin yllättää hänet turvenaamiolla. Sanoin, että nyt laitetaan sulle sellainen naamio, että kasvosi on sen jälkeen pehmeä kuin vauvan pylly. Tällä kertaa nappasin mukaani Sõsar Sacred Forest Peat Maskin. Tämä on yksi mun suosikkituotteeni. Kun olen itse tätä käyttänyt, niin se on jättänyt kasvoilleni moneksi päiväksi ihanan pehmeän tunteen. Kirjoitin aiemmin tuotteesta täällä. […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *