Suppailua ja piknikkiä

Kavereiden kanssa innostuttiin keskiviikkona lähtemään uudestaan Sup Cafe Regattaan. Kaverit eivät kertaheitolla oppineet tuota suppailua, niin he halusivat mennä uudestaan harjoittelemaan. Minähän opin sen jo ekalla kerralla niin hyvin, että mun ei enää tarvinnut mennä uudestaan. Minä tietenkin lupasin lähteä mukaan ottamaan heistä kuvia. Tällä kertaa otettiin mukaan vahvistukseksi vielä ystäväni Heli. Kyllähän tuo Kaius olisi mut mielellään laudan päällä nähnyt, mutta hmmm… päätin tällä kertaa nyt jättää kuitenkin väliin. Tosin paljon viihdyttävämpäähän se olisi ollut, jos mä olisin lähtenyt mukaan laudalle.

Tässä meidän porukan suppailijat ja Sup Cafe Regattan Kaius, joka vuokrailee lautoja ja opastaa lajin saloihin. Laji on hauska, voin suositella kokeilemaan. Meidän porukalla on ainakin ollut hauskaa.

Tässä valmistellaan lähtöä.
Hansu halusi vähän poseerata.

Heli ensikertalaisena suoritui hienosti.Yritin maanitella häntä sukeltamaan, mutta ei. Epäilin jo jossain vaiheessa, että Kaius olisi liimannut Helin jalat lautaan kiinni lähtövaiheessa. Hän ei tunnustanut mitään.

Tellu elementissään.

Kun kaverit olivat suppailut suppaileet, menimme Sibelius-monumentin kylkeen nauttimaan piknik-eväitä. Täytyy nolona tunnustaa, että vaikka olen koko ikäni asunut Helsingissä, niin en ollut koskaan käynyt Sibelius-monumenttiin tutustumassa. Nyt tuli siis tämäkin asia hoidettua, kun on tuota Regattaa vastapäätä.   

Sitten siinä samassa hoidettua päivän asun kuvaamisetkin.
Päivä oli vähän epävakainen, mistä syystä aamusta laitoin mustat pitkikset, Bikbokin punalilan paitiksen ja mustan neuleen. Asua säväytin vielä pinkeillä aurinkolaseilla, jotka saivat vain olla pään päällä.

Täytyy sanoa, että on tuo ”Janne” aika kuvauksellinen tyyppi. Naurettiin Hansun kansa, että ”kuka Janne, Ahonenko?” No ei ihan Ahonen, mutta aika lähellä.

Tänä kesänä on tullut sivistettyä itseään ja tullut käytyä monessa sellaisessa kohteessa Helsingissä, missä ei ole aiemmin tullut käytyä. 
Maiju
Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Muistithan Maiju puhaltaa ainakin yhteen tötteröön? En enää muista miltä kuullostaa, pitää varmaan tehdä Hesan keikka :-DD

    • 1.1

      sanoo

      Mitäh… tuota en tiennytkään…Pitää varmaan lähteä tekemään uusintakeikka ja hoitaa homma kotiin oikein 😉

  2. 3

    sanoo

    En oo minäkään tötteröitä vierestä käynyt katsomassa, vaikka ohi tulee usein ajettua. Lapsena luokkaretkellä kyllä taidettiin käydä ihan vieressäkin.

  3. 4

    sanoo

    Aloin oikein miettimään koska tuolla olisi oikeasti käynyt viimeksi. Pitää korjata tilanne ehdottomasti, mahdollisesti tosin vasta sitten kun pahimmat turistirysät on ohi 🙂

    • 4.1

      sanoo

      Mekin naurettiin, että kun sinne mentiin, niin oli pari ihmistä. Alettiin vaan juomaan kahvia siinä vaiheessa… Sitten kun olisi pitänyt alkaa kuvaamaan, niin 2 bussilastillista turisteja hääri tötteröiden ja Jannen ympärillä… Siinä sitten vaan kiltisti jonoteltiin kuvausvuoroa 😉

  4. 5

    Anonyymi sanoo

    Ohoh, nilkassa oleva ketju näyttää kiristävän aika tavalla, onko se liian pieni ?

    • 5.1

      sanoo

      On se… kun se on rannekoru… mä olen hukannut mun nilkkaketjuni….. Hätä keinot keksii 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *