Aikuiseksi kasvaminen vaihtoehto ei välttämättömyys

Välistä meitä aikuisiakin saa vähän lapsettaa. Minua aina lapsettaa ihan säännöllisesti ja monta kertaa päivässä. Olen joskus todennut, että aikuiseksi ei ole pakko ryhtyä, vaikka jotkut asiat tietenkin pitää ottaa aikuisen vakavasti. Kaikkea ei pistetä lekkeriksi, mutta aina silloin kun tulee tilaisuus, voi vähän hassutella. Luin viikolla hyvän artikkelin siitä, että onko leikkimielisyydestä etua aikuisena? Kannattaa lukea tuo artikkelia ja miettiä aihetta.

Kävimme mökillä viikonloppuna päiväseltään ja puhtaat lumihanget houkuttelivat heittäytymiseen. Aloin miettimään, että kyllähän tällaisilla pienillä heittäytymisillä saa myös vähän liikuntaakin eli voihan nämä ottaa myös liikunnan kannalta. Miettikää nyt lumienkelin tekemistä? Siinä saadaan monta lihasta käyttöön. Kun vielä miettii, että miten tällainen ”vanha” ihminen pääsee tuolta maasta ylös, niin siinä vasta liikettä tarvitaankin. Varsinkin jos haluaa, että tehty enkeli näyttäisi edes vähän enkeliltä. Siskon tyttöni kommentoi instagramissa lumienkelivideooni, että ”se on hyvä nähä, että aikuiseksi kasvaminen on vaihtoehto, ei välttämättömyys”. Hienosti kiteytetty mun elämän filosfia eli olen valinnut vaihtoehdon aikuiseksi kasvamiselle.

lumienkeli - 1 (1) lumienkeli - 1

Ilman tukea ei tietenkään onnistu ylös pääseminen hangesta.

lumienkeli - 1 (2)

Kun lauantaina oli lumi muuttunut suojalumeksi, niin päätin kotiin päästyämme vielä tehdä takapihalle lumiukon. Lumiukko on ollut mielessäni pitkään, joten ajatuksesta sitten toimeen. Hieman oli haastetta saada ukko pysymään kasassa, mutta jollain konstilla onnistuin saamaan aika siistin näköisen lumiukon. Mietin kovasti, että kuinkakohan monta vuotta oli edellisestä lumiukostani?

lumiukko - 1 (1)

Siellä se mun ukkoni nyt on.

lumiukko - 1 (3)

Lumiukko sai vielä huivin kaulaansa ja hatun päähänsä. Katsotaan, että miten se siellä menestyy. Käykö pupu hakemassa porkkanan. Jälkiä näkyi meinaan eilen takapihalla, että joku pupu siellä oli eilen loikkinut.

lumiukko - 1

Kannattaa kokeilla heittäytymistä. Kun vielä muistaa tämän ajatuksen, että siinä saa samalla liikuntaa, niin mielenkiinto tällaiseenkin tekemiseen varmasti kasvaa.

Mitäköhän sitä seuraavaksi kokeilisi? Hiihtoa? Luistelua? Pulkkamäkeä? Kaikkea noita on mielessäni ollut, katsotaan, että mitä tänä talvena ehtiikään.

Maiju

Aktiivisuusranneke haastaa kovempiin suorituksiin

 

Minulla on ollut käytössäni jo parin vuoden ajan Garminin aktiivisuusranneke. Edellistä pidin ranteessani puolitoista vuotta putkeen, se oli Garminin Vivovit ja tykkäsin siitä kovasti.  Uusin rannekkeeni on Garmin Vivosmart HR, tämä on muotoilultaan hieman sirompi. Tähän uuteen rannekkeeseen on tullut paljon uusia toimintoja. Minulla kestää aina hieman aikaa, jotta ehdin ottaa uudet laitteet käyttööni, koska usein pitää löytää se aika sen testaamiseen. Uusissa laitteissa tutustumiseen menee myös aina hieman aikaa.

Otin rannekkeen toukokuun alussa sitten käyttööni. Se mitä ehkä eniten tämän uuden kanssa jännitin oli se, että tätä pitää ladata. Edellinen laite toimi paristoilla. Ajattelin, että mitäpä jos rannekkeesta loppuu potku juuri silloin kun sitä eniten tarvitsen. Tämä pelko oli täysin turha, koska rannekkeesta näkee sen, että koska olisi aika ladata se.

Olen käyttänyt ranneketta nyt kaupunkiolosuhteissa ja myös lomalla Kolilla. Kolilla näki hyvin sen, että kun liikkuu erilaisissa maastoissa, että aktiivisuus tuli saavutettua helposti.

Kolilla tuli käveltyä useana päivänä erilaisissa maastoissa. Siellä tuli käveltyä rappusia, ylämäkiä ja tasamaastoja. Ennen kuin ehti edes huomaamaan niin ranneke ilmoitti sinun olevan jo maalissa. Ranneke näyttää kävellyt askeleet, suoritetun matkan pituuden, kulutetut kalorit, sykkeen, kiivetyt kerrokset ja suorituksen tehon. Lisää rannekkeen ominaisuuksista voit käydä katsomassa Garminin sivuilta eli täältä. Ranneke muistuttaa aktiivisuudesta liikkumispalkilla ja värinähälytyksellä.  

Näissä maastoissa sai kyllä aktivoitua itsensä liikkeelle.

Itä-Suomen maastot houkuttivat liikkumaan. Neljän päivän lomalla ei ollut ongelmia saada päivän liikuntasuorituksia suoritettua.

Latasin puhelimeeni Garmin Connect-palveluun, jonka avulla voin seurata aktiivisuustasoani kun synkronoin tietoni suoraan palveluun. Olen ihastunut rannekkeen helppokäyttöisyyteen. Näytöltä näytölle on helppo siirtyä pyyhkäisemällä sormella näyttöä. Ranneke näyttää suoritetut askeleet ja vieressä on päivän tavoiteaskeleet. Tavoiteaskeleet kasvavat mitä aktiivisempi olet. Usein aktviivisina aikona tavoiteaskeleeni on noin 9.500 askelta päivässä. Yritän aina tavoitella, että kävelisin vähintään 10.000 askelta päivässä.

Rannekeen tavoite kerrokset oli 10 ja tässä vaiheessa oli portaita kiivetty yhdeksän kerrosta. Kun vielä kerros saatiin kiivettyä, ranneke ilmoitti tämän tavoitteen olevan täynnä.

Tässä vaiheessa oli kasassa 11.23 kilometriä.

Aktiivisuusranneke on saatu blogin kautta. 

Vaikka olen aktiivinen ihminen, niin kyllä täytyy sanoa, että aktiivisuusranneke haastaa mua yleensä suorittamaan päivän askeleet.  Itse en voi elää ilman näitä, koska tuntuu, että haluan saada merkinnän jokaisesta liikkeestäni.

Maiju

Parhaat puitteet aamulenkeille

Vietin viikon Rodoksen ihanassa lämmössä. Instagramissa on matkastani esitelty kuvia ja tunnelmia koko viikon ajan. Aamut aloitin tapani mukaisesti aamulenkillä Tuulisella rannalla. Kohde oli tuttu meille jo lukuisilta aiemmilta kerroilta, joten tunnen oloni turvalliseksi siellä yksinäänkin näillä aamulenkeillä. Kirjoitin jo näistä kengistä aiemmin täällä

Pakkasin matkaan mukaan Akvamariinista juuri saamani MBT-kengät, jotka pääsivät näin lomalla oikein tehokäyttöön. Kengät on saatu blogin kautta, niistä löytyy lisätietoa MBT nettisivuilta, sieltä löytyy myös kengien jälleenmyyjät. 

  

Ennen matkaani sai myös pari ihanaa Columbia vaatevalmistajan takkia. Kun en tiennyt itse takkien tulemisesta, niin olin niin innoissani näistä, koska väri oli niin täydellinen mulle. Pinkillä ja pinkillä on eroa, ihan kaikki pinkin sävyt eivät sovi mulle, tämä lilaan menevä fuksian punainen on yksi täydellisimpiä. Tiesin heti, että toinen ohuempi lähtee mun matkaani aamunlenkeille Rodokselle. 

Näin sain siis kaks kärpästä yhdellä iskulla testiin. Tällaista tuulen pitävää takkia ( Women’s Flash Forward™ Windbreaker )  olen havitellut pidempään, mutta oikeaa värisävyä ei ole tullut aiemmin vastaan. Toinen takeista ( Women’s Summit Rush™ Full Zip ) oli joustotrikootyylinen takki, joka sopii hyvin kesäiltoihin. Täydelliset takit minulle.

Minä siis aloitan usein aamuni yksinäisellä aamulenkillä Rodoksen tuulisella rannalla. Lenkillä imen energiaa itseeni, koitan aistia heräävän aamun ja nousevan auringon. Hymyilen vastaantuleville ihmisille ja he hymyilevät takaisin. Usein toivotellaan useana aamuna samoille ihmisille Kalimera. Voin kun vaan pystyisin kertomaan teille, että miten nämä aamulenkit voikaan aistia. Minulle nämä yksinäiset lenkit eivät ole ongelma. Nautin näistä aamuista ja lenkeistäni. Muistan aikoinani, että yritin varmaan muutamia kertoja houkutella miestä mukaan, mutta hän ei lähtenyt. Sen jälkeen otin tavakseni lähteä yksin näille lenkeilleni. Voi mikä enerialataus tästä tuleekaan päivään.

Nämä kuvat käytiin ottamassa aamulenkkini jälkeen, kun olin saanut jo miehenkin hereille. 
Testasin siis näitä MBT-kenkiä. Olin vaikuttunut kengistä jo heti kun ne sain.
Vaikutuin lisää näiden aamulenkkieni aikana. 
Kengistä käytetään myös nimitystä masaikengät ja myös keinukengät on aika tyypillinen
nimitys näille kengille. Keinukenkänimitys tulee liikkeestä, mikä tulee automaattisesti
näillä kävellessä. Minä oikein keskityin kävelemiseen ja otin askeleen aina kantapäästä ja sen jälkeen astuin eteenpäin. Näillä kengillä saa ehdottomasti työtä myös takareisille. 
Liikkeen pystyi siis tuntemaan myös sellaisissa lihaksissa, joissa ei normaalisti tunne kävellessä. 
Kengille on olemassa myös omia harjoitteita ja niitä löytyy täältä.  
Tästä kuvasta näkee hyvin kenkien askelluksen ja mistä se keinukenkänimitys näille tulee. 
 

Tässä lähempää kuvaa tästä Columbia takistani. Sopi hyvin näihin aamun olosuhteisiin.
Perjantaina meillä oli miehen kanssa oikein kävelymaratonipäivä. 
Vaikka käveltiin viikon aikana Rodoksella noin 100 kilometeriä, niin viimeisen päivän
saldoksi tuli hieman yli 18 kilometriä. Ensimmäinen 10 kilometriä tuli näillä
MBT-kenkien kanssa. Halusin kokeilla myös sitä, että miten ne soveltui aamulenkin
jälkeiselle kaupunkikävelylle. Täytyy sanoa, että hyvin toimi. 
Ollenkaan en tuntenut mitään negatiivisia tuntemuksia kenkien kanssa näinkin pitkällä kävelyllä.

Täytyy vielä muistuttaa, että näiden kenkien kanssa ei virheaskelluksille ole varaa.
Jos siis on tapana astua vinoon, niin varmasti saa jalkansa kipeäksi. Näiden kanssa
joutuu siis varsinkin alkuun miettimään omaa askeltaan. 
Itse tykkään todella paljon. Tulee enemmän mietittyä omaa ryhtiään ja kävelemistään.
Maiju