Shoppailua Tukholmassa

Kerroinkin jo aiemmin, että miksi tykkään käydä Tukholmassa, siis siksi, että mä rakastan Tukholman vaatekauppoja. Ne on tulleet mulle tutuiksi viimeisen yli 30-vuoden aikana. Osa Tukholman vaatekaupoistahan on myös rantautunut Suomeen ja eikö olekin jännä huomata, että ne on ne ruotsalaiset vaatekaupat, jotka ovat olleet pystyssä vuodesta toiseen.

Näistä mun lemppareistani viimeisin Suomeen rantautunut on Flash, jonka Suomeen tulosta olin todella ilahtunut, koska se on yksi mun ehdoton lempparikauppani Ruotissa. Katsastin nyt Tukholmassa Flashin kevätmalliston ja täytyy sanoa että pitää mennä aika sutjakkaasti katsomaan Suomen valikoimaa, koska tämän kevään mallisto oli niin mun näköinen. Varmaan ei kukaan arvaa, että mikä väriä oli Flashin valikoimissa tänä keväänä? Toinen mun paljon koluama kauppa on Joy. Se on kauppa, josta olen ostanut muun muassa blogistanikin aina välissä vilahtavat pitsikoristeiset farkut ja muutaman muunkin aika herkullisen vaatteen. Mielestäni Manhattan on ollut kävelykadulla myös aina, tai ainakin niin kauan kuin mä muistan. Mun yksi lemppareitani on Desigual ja jos rakastaa heidän vaatteitaan, niin ehdottomasti kannattaa käydä katsastamassa Tukholman myymälä, se on niin iso ja valikoima on todella laaja. Salt sijaitsee myös kävelykadulla ja siellä on muun muassa Vilan vaatteita. Mainitsemisen arvoinen on myös Josefssons, josta ostan melkein aina jotain, siellä on mun näköisiä vaatteita. Käyn myös usein pyörähtämässä Åhlens tavaratalon naistenosaston.

Nykyään myös laivoilla on hyvät valikoimat. Jos ei onnistu maista löytämään
kauniita vaatteita, niin taatusti niitä löytää laivalta. 
Nykyään molemmilla laivoilla on hyviä vaatemerkkejä. Merkkejä jotka ovat mun makuuni.
VikingLinellä pisti silmääni, että heillä oli todella laaja valikoima Ted Baker -vaatteita. Valikoimista löytyi kyllä moneen makuun ja eri valmistajien vaatteita. 
Laivalta löytyi myös JunaRose -mallistoa, mikä itseäni on kiinnostanut, koska heillä on tämän kevään mallistossa paljon kukkakuosia, pitsiä ja kaikkea sellaista, mikä itseäni kiinnostaa. Heidän mallistonsa on vähän isommille tytöille ja koot alkavat 42-numerosta ylöspäin.
SiljaLinella esimerkiksi on todella hyvät valikoimat Desigualin vaatteita. Sieltä on itselleni tarttunut monet Desigualin vaatteet ja laukut. Joten siis laivoilla voi tehdä hyvinkin kivoja vaatelöytöjä.
Testailin näitä JunaRosen puseroita ja jakkuja laivalla. 
Niitä harvoin on tullut vastaan liikkeissä ja nyt pääsin kokeilemaan.
Kanssashoppailijat jäivät katselemaan mun muotishowta ja kommentoivat mun 
kokeilemia vaatteita siinä sivussa.  Yhden näistä ostin itselleni, se selviää myöhemmin, että minkä.
Kosmetiikkaahan laivoilta löytyy myös joka makuun. Ehkä mainitsemisen arvoinen on tuo
Victoria’s Secret ihanat tuoksut ja kauniit pullot. 
Katsastin myös tietenkin korut ja mielessä oli myös aurinkolasien hankinta.  

Täytyy sanoa, että ihan tyhjin käsin en kotia palannut. Laivalta tuli ostettua Mickey Mouse t-paita, musta jakku, Rayban aurinkolasit, Björn Borg laukku ja JunaRosen pusero.
Maista ostin Josefssonsilta pari mustaa puseroa. 
Jotain muutakin ostin, mutta niitä en ollut vielä kuvannut. 


Nauratti ajatus, että pitäisköhän kerätä jengi kasaan ja lähteä Tukholmaan
shoppailukierrokselle. Kun lähtee miehen kanssa, niin jotenkin tulee usein ”juostua” 
nuo kaupat läpi. Voisi ottaa pari päivää Tukholmassa hotellipaketilla.
Pitää pistää harkintaan.
Maiju

Alennusmyynnistä Michael Korsin mekko

Olin tiistaina menossa kynsihuoltoon Tapiolaan. Siinä sitten vähän aamusta säädettiin miehen kanssa meidän menoja niin, että hän heitti mut autolla sinne. No mullehan jäi siihen tunti sellaista ”luppoaikaa” ennen kynsihuoltoani. Minhän päätin käyttää sen ajan sitten tehokkaasti ja päätin mennä Stockkalle vähän shoppailemaan. Enpä ollutkaan käynyt alennusmyynneissä ollenkaan vielä tänä kesänä. Joten tuumasta toimeen.

Aika pitkään vain haahuilin Stockkalla ja lopulta päädyin ostastolle jossa oli Michael Korsin vaatteita. Kun tämän mustan mekon näin mietin vain hetken, että kokeilenko vaiko en. Kun mekko oli vielä niin hyvässä alennuksessa -40 prossaa, päätin kokeilla. Täytyy sanoa, että harvoin mä onnistun kokeilemaan sellaista mekkoa joka istui päälläni tosi hyvin. Tykkäsin myös tuosta miehustan koristeesta ja ketjusta. Uskon, että tälle mekkolle tulee olemaan käyttöä. Tämä sopii aika moneen tilaisuuteen.

Toinen mitä kokeilin oli tämä ihana neuletakki. Mä en tykännyt tästä väristä, tai siis se ei ole ihan mun värinen, mutta mä tykkäsin tästä mallista. 
Tätä mä pähkäilin, että otanko vaiko enkö ota. En sitten ottanut, juuri tuon värin takia. 
Malli pitää kyllä pitää mielessä, jos vaikka koittaisi tuunata jostain liehuhelmaisesta 
neuletakista tällaisen. Pitää yrittää pitää mielessä.

Tuli siis vähän kalliiksi toi kynsihuolto.
Vai pitäiskö tässä syyttää tuota miestä, joka vei mut liian aikaisin sinne kynsihuoltoon.
Maiju

Pienet vaateliikkeet on aarreaittoja

Pienet vaateliikkeet ovat usein sellaisia aarreaittoja, joihin hädin tuskin uskaltaa mennä käymään. Itse saatan käydä ensiksi katsastamassa vain näyteikkkunatarjonnan ja taistelen itseni kanssa, että pystynkö olla menemättä sisään. No usein sitten joku kiusaus on laitettu ikkunaan ja pakkohan se on mennä sisään.

Helsingissä on näitä pieniä ihania vaatekauppoja paljon. Mun yksi suosikkini on Malmilla sijaitseva Sandra’s Shop. Sandra’s Shopin ihana omistaja Sanna on yksi syy, miksi liikkeessä on kiva käydä. Vaatetarjonta liikkeessä on ihanan yksilöllistä. Joskus käy niin, että jään jotain vaatetta miettimään ja sitten se onkin yön yli nukuttuani jo mennyt.

Kävin pari viikkoa sitten taas ”ikkunaostoksilla” liikkeessä ja ikkunan katselun jälkeen mä päädyin sisään. Oli meinaan tarvetta siskon 60-vuotispäivien juhlapuseron kanssa.
Tähän ihastuin ja mietin ja mietin.

Lopultahan mulle tarttui sitten mukaan tämä pusero.
Tämä jäi kiusaamaan. Ihanasti laskeutuva hame. 
Nän sieluni silmissä, että tämän kanssa olisi aika mageeta yhdistää fuksian punaiset kengät.   
Myös tällaisia herkkuja oli, jotka oli mun näköisiä: 


Opetus on siis, että jos haluatte  yksilöllisiä vaatteita, niin kannattaa katsastaa ne pienet putiikit. 
Usein niistä löytyy ihanaa palvelua ja mukavia omistajia.
Malmillakin palvelee aina ystävällisesti Sanna ja Merja.
(Eikä tämä muuten ollut maksettu mainos, maksoin itse puseroni). 
Maiju