Turkoosia ja fuksiaa kynsissä

Välillä uudet kynnet syntyvät niin oudoista asioista, kun esimerkiksi mukana olevan laukun väreistä ja siitä tulevasta visiosta. Niin taisi käydä tälläkin kerralla. Itselläni oli jonkinlainen visio päässäni, kun menin kynsihuoltoon mun ihanaisen Janan luokse. Tosin eihän se ollut taas ollenkaan sellainen, mikä oli lopputulos. Kun kerroin Janalle, että mitä mä olin miettinyt, niin Jana katsoi mun laukkuani ja sanoi, että tuo olisi paljon parempi värimaailma. Siitä se ajatus sitten taas lähti. Pienestä siis on kiinni aina se, että mistä lähdetään liikkelle.

Värimaailmassa on siis turkoosia ja fuksiaa, mun lempivärejäni molemmat. Sopivat hyvin kevään odotukseen.

Naureskelin eilen kun kynnet olivat valmiit, että ”hyvä sopivat hyvin mun
Martensin kenkien kanssa”. Johon Jana totesi, että pidät sitten seuraavat kolme 
viikkoa noita kenkiä ja tuota laukkua, niin hyvin menee.
Siinä olisi haastetta kerrakseen. 

Kynnet tehty yhteistyössä Jana Banarin BeArt Studion kanssa.
Kynsien idea lähti siis BorneoColors laukustani. 
Nykyään Jutta Kuuren tuotesarja on Taiga Colors
Nämä tuotteet syntyvät Jutan valokuvista ja siitä sitten
eri vaihdein kautta päätyvät tekstiileiksi. 
Kyllä näillä taas kelpaa.
Maiju
Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *