Upeat Lullen laukut

Rakastan luovia ihmisiä, ihmisiä, jotka luovat jotain täysin omaa juttuaan. Sanon aina, että meillä on Suomessa paljon ihanan luovia ihmisiä. Yhden tällaisen ihanan luovan ihmisen tapamisen joulukuussa Vanhan ylioppilastalon joulumyyjäisissä, kyse oli Lulle laukkuvalmistajan Marjo Hämäläisestä. Juttelin hänen kanssaan pitkään ihastellen samalla hänen laukkujaan. Ostin häneltä sitten lopulta laukun. Lopulta sitten kerroin, että bloggaan ja todettiinkin sitten lopulta, että mehän näköjään seurataankin toisiamme instagramissa. Sitten muistinkin, että olin jo siellä ihastunut yhteen heidän laukkuunsa instagramin välityksellä. Olipa sitten todella kiva nähdä näin luova ihminen messuilla ja pääsi ihastelemaan näin upeita laukkuja.

Itse ostin häneltä tällaisen ihanan laukun. Taatusti yksilöllinen laukku. 

Otin sitten lopulta Marjon laukuista kuvia.
Jokainen laukku on oma yksilönsä. Kahta samanlaista laukkua ei ole. 

Laukkuja oli niin monenlaisia. En meinannut saada silmiäni irti näistä laukuista. 
Toinen toistaan kauniimpia ja erikoisempia.  

Lullen töitä löytyy Helsingissä ainakin Globe Hope:n myymälästä 
Aleksanterinkatu 28 (Kiselefin talo).
Ihanaa on löytää välillä itselleen uusia kädentaitajia.
Ihana oli tutustua näin luovaan valmistajaan. 
Maiju
Kommentit
    • 1.1

      sanoo

      Niin on ihania ja se on parasta, että jokainen on persoonallinen, eiä todellakaan tule vastaan ainakaan ihan samanlaista.

  1. 5

    sanoo

    Onpas ihania laukkusia! Miten nämä ihmiset keksii!! Tuo laukun sulkemiseen tarkoitettu kukkarosuljin, vai mikälienimeltään on minusta hankala saada onnistumaan ja hänellä on ne näköjään kakissa hienosti laitettu! Miksi mä en saa sitä ikinä hyvin??:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *