Uusi vuosi ja uudet kujeet?

Mulla oli tarkoitus tehdä muistelo viime vuodesta, mutta jotenkin nämä vuoden viimeiset päivät ovat menneet niin sutjakkaasti, että en ole ehtinyt. Ensimmäinen vuosi vaateblogia on kuitenkin kohta täynnä ja kiitän siitä, että olette jaksaneet ”kulkea” mun mukanani tämän ensimmäisen vuoden.

Alkuillasta näytti Senaatintorilla tältä, kun siellä harjoiteltiin jo illan konserttia varten.
Ihana päätös oli tälle vuodelle, kun törmäsin tänään kaupungilla myös tähän herraan ja otettiin sitten tapaamisen kunniaksi yksi ”kaverikuva”.
Säilyttäköön
tämä vuosi sen mitä rakastat. Tuokoon uusi sen mitä kaipaat ja vieköön 
mennessään sen mitä taakkana kannat. 
Onnellista Uutta Vuotta 2014 blogini lukijoille!
Maiju
Kommentit
    • 1.1

      sanoo

      Kiitos Tarja itsellesi. Kiitos tämän päiväisestä seurasta. Oli kivaa. Toteutetaan kaikki suunnitellut asiat ensi vuonna 😉

    • 3.2

      sanoo

      Hyvää Uutta Vuotta ! Terveisin kotkotin ja Otto-koira ; menee se uuden vuoden vastaanottaminen koirankin kanssa kahden. Otto ei sitten yhtään pelkää pauketta vaan innoissaan haukku valojen perään !

  1. 4

    sanoo

    Oikein ihanaa uutta vuotta myös Sinulle, blogiystäväiseni:) Oletko sä tosiaan ollut täällä vasta vuoden? Ihan niinkuin oltaisiin tiedetty jo niin paljon pidempään..

  2. 7

    sanoo

    Tulinpahan vaan sanomaan, että tykkään erityisesti tuosta kannen kuvasta jossa sinulla on tuo valkoinen pusero…. Hyvää Uutta Vuotta Maiju 🙂

    • 7.2

      sanoo

      En millään malta olla sanomatta taas minäkin, että kyllä valkoinen niin hyvin sinulle sopii 😀 😀 Me ei Anskun kanssa päästä tästä irti!!!
      Oikein ihanaa ja onnellista vuotta 2014 sinulle Maiju 🙂

    • 7.3

      sanoo

      Hi hii sä sait mut lisäämään valkoista mun päivän asuni. Hyvää uutta vuotta myös sulle ja sun poikaystävällesi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *