Vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Näitä kuvia otettaessa elimme työkaverini Tuulan kanssa jänniä hetkiä. Olimme taas ruokatunnilla ja päätimme ottaa muutaman kuvan rappukäytävässä. No tottahan sitä sitten kuulee, kun joku kävelee alhaalta rappuja ylöspäin. Mä kuiskin Tuulalle, että ”äkkiä, joku tulee, äkkiä joku tulee”… Niin Tuulapa vaan vaihtaa kuvakulmaa ja ei vaan pysty lopettamaan kuvaamista.  Jotenkin musta tuntuu, että tuo Tuula jopa hetkittäin nauttii tuosta kiinnijäämisen tunteesta.

Päivän asuna on Zalandosta joskus alkutalvesta ostamani punakukkainen mekko, jonka olen esitellyt kokonaan mun blogin avajaispostauksessani. Nyt yhdistin mekon pitsimäisen puseron kanssa, Vilan pitkiin housuihin ja punaisiin kenkiin.

Mulla oli vähän huono hiuspäivä, mutta ehkä sitten huomenna paremmin taas. 

 
Kuvista ei edes välity se, että tässä vaiheessa rappusissa kuuluivat askeleet jo lähestyivät. Mähän näytän ihan levolliselta.  
 
 
Tässä vähän harjoiteltiin myös sitä, että voisiko kuvat olla vähän vauhdikkaampia? Ongelmaksi muodostuu se, että vaikka kuinka yrittäisi hypätä, niin maan vetovoima vaan tässä iässä alkaa olemaan liian suuri.

Näihin vauhdikkaisiin tunnelmiin taas tältä päivältä.
Kuulemisiin.
Maiju

Kommentit
    • 3.1

      sanoo

      Sanotaan, että 99 prosenttisesti olen, aina täytyy laskea se prosentin vara, jos jonain päivänä en olisikaan 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *