Vihreää yhdistettynä ruskeaan

Eilen kaivoin taas vaatekaapin ”pohjia” eli sieltä löytää kyllä vaikka mitä. Löysin hameen, joka jossain vaiheessa oli kokenut kutistumisen. Nyt taas meni sekin päälle. Vaatteista sen näkee, että jotain tapahtuu, joten kyllä se treenaaminen siis jossain kohtaa on vaikuttanut.

Hame on Mexxin ja siinä olen ihastanut noihin ruskean ja vihreän ihanaan väriyhdistelmiin. Kauluspaita on Nanson ja reikäneule on Lindexin. Nyt vähän rikoin rajoja ja yhdistin mustiin sukkiksiin sekä mustiin kenkiin vaatteet. Ihan vaan syystä, että mulla ei ollut ruskeita kenkiä eikä sukkiksia. Yleensähän olen hyvin tarkka siitä, että mitä värejä yhdistän keskenään. Mä olen vähän alkanut joustamaan mun värienyhdistämisperiaatteista.

Lähikuvaa hameesta, puserosta ja koruista, jotka on taas työkaverini Tuulan käsialaa. Tarkkaavaisimmat ehkä huomaa, että yläkuvassa oli eri korut. Nämä alimmaiset lainattiin Tuulalta kuvauksia varten.

Mä en muista, että olenko mä kertonut kuinka olen NIIN koukuttunut syömään salaattia. Syön melkein päivittäin itse tekemää broilerisalaattia. Olen hyvin tarkka hedelmien ja vihannesten valikoimisesta kaupassa. Parhaista vihanneksista syntyy sitten se paras salaatti. Keliakian myötä varmaan on jotenkin mun makuaistimukset muutenkin muuttuneet ja olen alkanut syömään muutenkin paljon terveellisemmin kuin ennen. Nami, nami. 

Hyvää viikonloppua kaikille. Eiköhän se aurinko paista meille viikonloppuna jo ihan lämpimästi. 
Maiju

Kommentit
    • 3.1

      sanoo

      Kiitos. Tämä sai kyllä kovasti kehuja työkavereiltakin. Väriyhdistelmä on kiva ja kiva kuosi.

  1. 6

    Ritva_50 sanoo

    No nyt … täysin mun värimaailmaa 🙂
    Sopii näköjään myös sinulle kauniista!

  2. 7

    sanoo

    Tosi kiva asu! Hameen huolisin omaan vaatekaappini vaikka heti! Eihän yhtään huomaa että ruskea on lempiväri??? Nykyään saa yhdistää kaikkia. Mustaa ja ruskeaa, nuoret näkyy yhdistävän tumman tai navyn sinista suruttomasti mustaan jne… Kivaa viikonloppua sinne!

    • 7.1

      sanoo

      Joo joustavampia ollaan värien suhteen. Mulla on joku neuroosi ollut pitkään, että yhdistäisin vain kahta väriä keskenään. Nyt olen alkanut joustamaan ja yhdistelen usein jo kolmeakin. Yhdistely on mennyt rohkeampaan suuntaan… ennen en olisi voinut kuvitella yhdistäväni keltaista ja punaista… mutta sekin on jo tehty.Hametta kovasti töissäkin ihasteltiin… sanoin, että sitten kun jää isoksi, niin lähtee kiertoon 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *