Yllätyksiä yllätysten perään

Torstaina pukeuduin lemppariväreihin eli pinkisti mustaan. Ostin mustan pitsiselkäisen puseron viime viikolla ja on ollut niin haipakkaa, että en edes muista, että mistä sen ostin. Muistan vain kaivanneeni jonkun vaatteen kanssa mustaa neuletta ja tämä tuli vastaan. Hitsi kun on hyvä muisti.

Tänään kuitenkin päätin pukea neuleen alle pinkin tunikan. Tunika on Taika-asun tunika, jonka olen ostanut joltain messuilta. Kaulaani laitoin musta-pinkin Asmin kaulakorun. Tähän päivään ei sitten muita värejä mahtunutkaan.

Lähdin aikaisemmin töistä saldovapaalle ja laitoin ruokatunnille lähtiessäni 
itselleni muistuksen pöydän kulmalle että ”muista laturi”. Kun tulin 
syömästä oli muistilappuun lisätty kiva muistutus. 
Muista aina positiivinen mieli. 
Siis ehdottoman tärkeä muistutus meille kaikille. 
Tämä oli oiva opetus taas siitä, että voit saada toiselle hyvän 
mielen pienellä asialla. Minusta tämä oli ihana juttu. 

Kun sitten illalla tulin kotiin, minua odotti tällainen ihana lähetys.
Kiitos Loreal Paris ihanasta lähetyksestä. 
Meinasin pyörtyä tästä yllätyksestä. 
Kaikenkaikkiaan siis hyvä päivä, vaikka olikin päivällä taas pituutta. 
Maiju
Kommentit
  1. 8

    sanoo

    Iiks kaikelle, ihana päivä oli ja nuo Lorkut ihanuudet, aah. Lappu tulisi laittaa otsaan, ihan mahotonta on nykyään nuo unohdukset. Kivaa iltaa Maijuliini <3

    • 8.1

      sanoo

      Niinpä ja varsinkin tuon viimeisen viestin voi hyvinkin unohtaa, jos ei ole lappua muistuttamassa 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *