Friikin pakomatka

Pitchfork-TV:n
– sellainenkin on olemassa – arkistosta löytyy haastattelupohjainen dokumentti
Belle and Sebastianin parhaasta pitkäsoitosta If You’re Feeling Sinister. Kuten aihepiiriin tutustuneet tietävät,
loppuvuodesta 1996 Belle and Sebastian oli saarivaltakunnan paras pop-yhtye.
Elokuussa ilmestyi debyyttialbumi Tigermilk,
lähes marraskuisen seuraajansa veroinen valikoima haurasta kultaa. Pitchforkin
dokumentti kattaa ajanjakson yhtyeen perustamisesta If You’re Feeling Sinisterin ilmestymiseen, keskittyy Sinisterin lauluihin, välttää
musiikkiretrospektiivien ylistysjaarittelun ja tarjoaa ainakin kaltaiselleni
ei-niin-hysteeriselle Belle and Sebastian -harrastajalle informatiivisen
kuvaelman siitä, kuinka yltiölahjakas taiteilijanalku kerää ympärilleen osaavia
musikantteja ja suostuttelee nämä jakamaan hulluutensa.
Belle
and Sebastianin muut jäsenet vaikuttavat dokumentin perusteella lauluntekijä
Stuart Murdochin fiktiivisiltä luomuksilta. He ovat ystävällisiä, lojaaleja ja
hymyileviä aikuisia; poikkeustehtäviinsä nähden korostetun tavallisia ihmisiä.
Tällaisia fiksuja ja säyseitä skonssisuita – ainoastaan kaksikymmentä vuotta
nuorempia – Belle and Sebastianin laulutkin pursuvat, eikä Stuart Murdochin
luovuus suostu asettumaan pelkille äänilevyille. Jokaisen oikeasti varteenotettavan pop-yhtyeen tavoin Belle and Sebastian on
kokonaistaideteos, jossa kansikuvitus (verrokiksi käy ainoastaan The Smiths),
haastattelulausunnot ja yleinen olemisen tapa ratkaisevat yhtä paljon kuin ”I Could
Be Dreaming” tai ”Like Dylan in the Movies”.
Ikkunalaudalla
istuskeleva Murdoch kertoo Sinister-dokumentissa,
kuinka hän yhtyeensä perustamisaikoihin paloi halusta laulaa tavallisten
ihmisten tavallisesta elämästä. ”Because I was not normal, I was out of the
game”, Murdoch huokaa, sikäli kun skottiaksentista saa selvän. 1980-luvun
lopulla laulaja sairastui krooniseen väsymysoireyhtymään, minkä vuoksi hän
joutui keskeyttämään opintonsa, muuttamaan takaisin vanhempiensa luokse ja
elämään vuosien ajan eristyksissä.
Syy,
seuraus ja indiepop-mytologia sekoittuvat, mutta varhainen Belle and Sebastian
tuntui merkitsevän Murdochille parantumisen mahdollisuutta. Tigermilkin tunnustuksellisesti
sävyttyneessä avauskappaleessa ”The State I Am in” lauletaan ”riding on city buses
for a hobby is sad”, mutta onneksi Murdoch jaksoi nousta kyytiin. Arkielämän
myötämielinen ihmettely synnytti myös If
You’re Feeling Sinisterin
. Melodisesta poikkeuslahjakkuudesta ja
pop-sivistyksestä ei myöskään ollut haittaa, mutta ennen kaikkea Belle and
Sebastianin luovuuden huipentuma julistaa: lasin takana on elämä, haluan elää
sitä kuten muutkin.
Nuori
Stuart Murdoch oli ulkopuolinen, sairas friikki, joka ihannoi tavanomaisuutta.
En kykene samaistumaan hänen haaveiluunsa. Olen ehdollistunut
kasvukertomuksiin, joissa banaalista maailmasta kärsivät taiteilijat tekevät
kaikkensa ollakseen yhä erilaisempia kuin muut. Bussimatkat eivät anna aihetta
ihastukseen vaan todisteita ihmisten typeryydestä. Levyt ja kirjat ovat tapa
sylkeä heidän kasvoilleen.
Käytännössä
kaikki arvostamani taiteilijat mahtuvat tällaiseen ongelmatapauskategoriaan.
Stuart Murdoch on poikkeus, koska hän sai liian varhain yliannostuksen
poikkeavuutta.
Tigermilk ja If You’re Feeling Sinister vaikuttavat ylimenokauden
neronleimauksilta. Ehkä Belle and Sebastianin kolmannen pitkäsoiton The Boy with the Arab Strap (1998)
suurin ongelma on, että nyt Murdoch tarkkaili maailmaa, johon hän itsekin
kuului, parantuneena ja suosittuna. Eroa tuskin huomaisi ilman biografisia
tietoja, ja pääasiassa The Boy with the
Arab Strap
kompastuukin If You’re
Feeling Sinisterin
briljanssiin, ei omaan surkeuteensa.
Mutta,
kuten todettua, Belle and Sebastian kuuluu popin valiojoukkoon, jossa niin
kutsuttua ulkomusiikillista ei tunneta. Jokainen detalji ratkaisee. Sekin, kun
kitaristi Stevie Jackson muistelee Pitchforkin dokumentissa suhtautuneensa
epäillen, kun Murdoch oli esitellyt hänelle If
You’re Feeling Sinisterin
päätöskappaleen ”Judy and the Dream of Horses”:
I
said: ”Another song about school kids?” And he went: “You’re either with me or
you’re not.”


Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *