Eräs pelastuminen

Maaliskuussa
edesmenneen Imre Kertészin tuotantoon perehtyminen tekee muun holokaustikirjallisuuden
kohtaamisesta vaikeaa. Kertész on traumansa muotoilussa suvereeni. Auschwitz-kirjailijoiden
kohtaloksi jää tulla luetuksi häntä vasten: sentimentaalisempaa / vähemmän
analyyttista / sovinnaisempaa kuin Kertész… Näin hoen, huomaamattani, eikä
Kertész ole tuonpuoleisessaan tyytyväinen. Hän jos kuka kavahtaa ajatusta
ainoasta totuudesta.
Italianjuutalainen
Primo Levi (1919–1987) lienee Kertésziäkin tunnetumpi keskitysleirien
dokumentoija. Heidän sarjassaan elämäkerrallisilla faktoilla on tavallista enemmän painoarvoa.
Kertész vietti Auschwitzissa vain hetken matkalla Zeitziin ja Buchenwaldiin –
jotka eivät nekään olleet miellyttäviä paikkoja. Mutta Levi selviytyi kolmannen
valtakunnan johtavassa tuhoamiskeskuksessa kymmenen kuukautta aina tammikuun
1945 vapautukseen saakka. Hän koki vastuukseen kertoa, toimia todistajana,
hinnalla millä hyvänsä. Tulkitsen Kertészin projektin kaunokirjallisemmaksi ja
filosofisemmaksi kuin Levin.
Tällainenko on ihminen, Primo Levin esikoinen ja pääteos,
ilmestyi jo vuonna 1947. Vuosisadan puolivälin jälkeen käännöksiä alkoi tulla
useilla kielillä. Luin Tällainenko on ihmisen
ja Levin viimeiseksi jääneen asiaproosateoksen Hukkuneet ja pelastuneet (1987) peräkkäin noin viikossa.
Kertész-taakasta vapauduttani vaikutin suuresti. Levin kerronta on riisuttua,
mikä tuntuu oikealta ratkaisulta suurimman hirveyden kuvauksessa. Tällainenko on ihminen ei alennu
selittämään eikä etenkään päivittelemään. Auschwitz oli mitä oli, oma
systeeminsä, johon 25-vuotias Levi kuljetettiin talvella 1944 vedettömässä ja
ahtaassa junavaunussa. Ei ollut määrä palata kertomaan.
Levi
ei pyydä myötäelämään vaan kuuntelemaan hetken. Hän oli Auschwitzissa oikeaan
aikaan terve ja etenkin oikeaan aikaan sairas. Lasarettimääräys säästi Levin
leirin romahduksen aikaisilta joukkosurmilta. Lisäksi kemistin koulutus soi
hänelle mahdollisuuden työskennellä laboratoriossa. Levi vietti osan Puolan
talven hyytävien viikkojen toimistotunneista huoneenlämmössä. Illaksi ja yöksi
piti palata parakkiin.
Suurimmaksi
pelastukseksi osoittautui Levin kylmähermoinen periaate olla yrittämättä
ymmärtää. Keskitysleirin mekanismia piti totella ja osata käyttää, mutta
jokainen ”miksi?” oli kädenojennus tuholle. Eetos lävistää Tällainenko on ihmisen proosatekstin. Teoksen nimessä ei voisi olla
kysymysmerkkiä.
***
Jäntevästä
tyhjyydestään huolimatta Tällainenko on
ihminen
ei ole yhtä nerokas teos kuin Levin vanhuudenpäivien esseistinen Hukkuneet ja pelastuneet. Yli
kuusikymppisenä Levi rohkenee yrittää ymmärtää. 1980-luvulla holokaustista
oltiin ehditty kirjoittaa hyllymetreittäin. Todistaja-Levistä on tässä ajassa
tullut tilkitsijä-Levi. Hänen tyyliinsä ei kuulu hyökätä typeryksiä vastaan, ei
edes natseja. Hukkuneet ja pelastuneet
tunkeutuu sinne, missä Auschwitzista ajatellaan epätarkasti. Teos tarjoaa
lukijalle mahdollisuuden korjata luulojaan.
Levi
keskittyy vähäpätöisiltä tuntuviin mutta keskitysleirikohtalon kannalta
ratkaiseviin seikkoihin kuten kielitaitoon. Muutamat yliopistossa opiskellut
saksan sanat kantoivat Levin yli Auschwitzin alkuvaikeuksien. Natsit karjuivat
käskynsä äidinkielellään. Jos ei totellut, tulkittiin niskuroivaksi ja
siirrettiin työtä tekevistä kaasutettaviin.
Luvussa
”Intellektuellina Auschwitzissa” Levi osoittaa, kuinka sivistyksestä oli myös haittaa.
Aamusta iltaan raataminen onnistui paremmin unkarilaisilta maalaisjuutalaisilta
kuin kampuksella kasvaneelta italialaisälyköltä. Parakkielämän hobbeslainen
”kaikki kaikkia vastaan” -mentaliteetti on sekin vaikea nieltävä sivistyneelle.
Toisaalta: tyhjinä, etäisesti kivuttomina hetkinä saattoi paeta ajatteluunsa ja
tavailla ulkomuistista Danten säkeitä.
Levi
kadehtii niitä keskitysleirivankeja, jotka uskalsivat nousta SS-miehiä vastaan.
Mikrotason kapina johti yleisimmin pahoinpitelyyn tai kuolemaan. Typeryyden ja
itsetuhoisuuden alta kuultaa urheus. Levi vetää yleisiä johtopäätöksiä:
Se, joka käy koko maailmaa vastaan,
saa arvokkuutensa takaisin, mutta joutuu maksamaan siitä kovan hinnan, sillä
hän tietää varmasti jäävänsä häviölle.

(Hukkuneet ja pelastuneet, Artemisia
Edizioni 2009, s. 135)
Periaatteellisen
väkivallattomuuden lisäksi Levi tunnistaa itsessään kyvyttömyyden hyökätä. Edes
lapsuudessaan hän ei muista käyneensä kenenkään kimppuun. Tunne on äärimmäisen
samaistuttava. Jos joutuisin tilanteeseen, jossa pitäisi ”lyödä turpaan”, tuskin
löisin, sillä en osaisi ja menettäisin kevyellä läpsäyksellä vähätkin
mahdollisuuteni.
Monet
moraaliset selkärangat ovat pakon muovaamia.
***
Hukkuneet ja pelastuneet on suunnattu Levin
läpimurtoteoksen lukeneille. Mukana onkin kiehtovaa ”ekstramateriaalia”, kuten
kirjeenvaihtoa, jota Levi kävi innokkaimpien lukijoidensa kanssa. Hampurilainen
tohtori T.H. saa Levin pulssin nousemaan kun väittää, että Adolf Hitler petti
lupauksensa Saksan kansalle ja osoittautui – T.H:n mielestä yllättäen – julmuriksi.
Kirjeensä lopuksi syyllisyyttään hoitava saksalaistohtori nuoleskelee Leviä ja
korostaa, että ”minunkin kirjahyllystäni löytyvät Dante ja Bocaccio”. Levi
vastaa tulisesti:
[M]inun kirjahyllyssäni on Danten
ja Bocaccion rinnalla Mein Kampf (Taisteluni), jonka Adolf Hitler kirjoitti
vuosia ennen valtaantuloaan. Hitler oli tuhoisa, mutta ei petturi. Hän oli
johdonmukainen fanaatikko, jonka ajatuksenjuoksu oli äärimmäisen kirkasta: hän
ei koskaan muuttanut mieltään eikä peitellyt mielipiteitään
. (s. 179)
Levi
ei usko suosittuun käsitykseen holokaustista tietämättömästä Saksan kansasta.
Yhtä vähän ymmärrystä hänellä on Adolf Eichmanniin henkilöityvää ”tein vain
tehtäväni” -selitysmallia kohtaan. Levin individualismissa mennään vastuu
edellä, oli palveltava koneisto kuinka suuri hyvänsä. Erityistä rohkeutta hän
osoittaa syyllistäessään kanssavankejaan, jotka toimivat Auschwitzin ”harmaalla
alueella” ja suostuivat natsien käsikassaroiksi. Myös Tällainenko on ihminen sisältää silmiinpistävän vähän kuvauksia
SS-miesten suorasta julmuudesta. Likaisia töitä oltiin delegoitu niihin
soveltuviksi katsotuille vangeille. Ainakin minulle tällainen tuli uutena
tietona.
Hukkuneista ja pelastuneista puuttuu Levin kiinnostavin
kirjeenvaihto, koska sitä ei käyty. Hänen uskollisin saksalaislukijansa oli
toimittanut Tällainenko on ihmisen
Albert Speerille, kolmannen valtakunnan hoviarkkitehdille, joka oli vieläpä
luvannut paneutua teokseen. Johtavista natsihahmoista ainoastaan Speer ilmaisi
Nürnbergin oikeudenkäynneissä katuvansa, mistä Levi antaa tunnustusta. Speer oli
äärimmäisen lukenut mies, jonka Spandaussa kirjoittamista vankilapäiväkirjoista
Levi ei saa kakistettua ikävää arviota.
Hukkuneiden ja pelastuneiden kirjoittaja huokaisee
helpotuksesta. Hän ei koskaan saanut tietää, lukiko Speer Tällainenko on ihmistä ja mitä mieltä hän mahdollisesti oli.
Kunniallisen miehenhän olisi pitänyt vastata lukijakirjeeseen – vaikka sen
olisi lähettänyt vaikutusvaltainen kansallissosialisti. Se olisi
ollut, kuten Levi muotoilee, ”jokseenkin vaikeaa”.
***
Primo
Levi menehtyi 67-vuotiaana huhtikuussa 1987. Hän tiputtautui asuntonsa
ikkunasta. Elie Wieselin kuvaus on osuva: Levi kuoli Auschwitzissa neljäkymmentä
vuotta myöhemmin. Epäilemättä myös Imre Kertész on noteerannut Levin lopullisen ratkaisun.
Hänen viimeinen ja ehkäpä paras romaaninsa Lopetus
(2003) käsittelee myöhemmällä iällä itsemurhaan päätyneen Auschwitz-taustaisen
intellektuellin kirjoituksia ja persoonaa.

Lopulta
pelastuneet hukkuvat.
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *