Gospel!
Enole tänä vuonna juurikaan kirjoittanut blogiin, mikä johtuu kolmesta syystä.
Ensimmäistä eli Franz Kafkan lukemista sivuan edellisessä postauksessani.
Kafkan tuotantoon, henkilöhistoriaan ja maailmankuvaan upottautumisella on
ollut vaimentava vaikutus kaikesta muusta intoiluun. Blogi taas on olemassa
”kaikkea muuta” eli pikkuhuomioita ja assosiaatioita varten. Mitä syvemmälle
yksittäisessä teemassa pääsee, sitä vähemmän tekee mieli jakaa ensivaikutelmiaan
oikeastaan mistään.
Toinen
syy: olen kirjoittanut kirjaa, mahdollisimman orjallisesti.
syy: olen kirjoittanut kirjaa, mahdollisimman orjallisesti.
Kolmanneksi
syyksi lasken muiden kirjoitustöiden tekemisen. Suurin ja eniten aikaa vienyt
syrjähyppy ilmestyy huomenna Image-lehdessä.
Artikkelini käsittelee suomalaista gospel-musiikkia ja moniongelmaista
suhdettani siihen. Kyseessä on journalismin keinoja hyödyntävä jatko-osa ja
tarkennus Välinpitämättömyys-teoksen
esseeseen ”Jumalaton saari”. Rippikouluesseelleni keskeisiin vallankäytön ja
kilpailun kysymyksiin en nyt kajoa, mutta omaelämäkerrallinen kehys on sama –
olenhan elänyt vain yhden seurakuntanuoruuden. Kauhujeni ohella keskityn
jutussa täkäläisen gospelin lyhyeen historiaan ja esimerkiksi siihen, miten
vähän ylistysmusiikki tulee kuulijaansa vastaan.
syyksi lasken muiden kirjoitustöiden tekemisen. Suurin ja eniten aikaa vienyt
syrjähyppy ilmestyy huomenna Image-lehdessä.
Artikkelini käsittelee suomalaista gospel-musiikkia ja moniongelmaista
suhdettani siihen. Kyseessä on journalismin keinoja hyödyntävä jatko-osa ja
tarkennus Välinpitämättömyys-teoksen
esseeseen ”Jumalaton saari”. Rippikouluesseelleni keskeisiin vallankäytön ja
kilpailun kysymyksiin en nyt kajoa, mutta omaelämäkerrallinen kehys on sama –
olenhan elänyt vain yhden seurakuntanuoruuden. Kauhujeni ohella keskityn
jutussa täkäläisen gospelin lyhyeen historiaan ja esimerkiksi siihen, miten
vähän ylistysmusiikki tulee kuulijaansa vastaan.
Haastattelin
erästä tunnettua gospel-lauluntekijää ja osallistuin nuorten messuun, muun
muassa. En spoilaa enempää.
erästä tunnettua gospel-lauluntekijää ja osallistuin nuorten messuun, muun
muassa. En spoilaa enempää.
Sanottakoon
silti, että ei tämä vieläkään ollut tässä. Nuoruuden ja uskonnon harmittomilta
vaikuttavat yhteentörmäykset vaivaavat minua perustavasti. Yleensä kirjoitan
saadakseni huomiota ja selkääntaputteluja, mutta seurakunnallisen
nuorisotoiminnan ikävyyksiä käsittelen – vaikka jankaten – jotta valokeila
kohdistuisi itse aiheeseen. Gospelin harjoittama laululla sitouttaminen on vain
yksi tulokulma laajaan ongelmavyyhtiin.
silti, että ei tämä vieläkään ollut tässä. Nuoruuden ja uskonnon harmittomilta
vaikuttavat yhteentörmäykset vaivaavat minua perustavasti. Yleensä kirjoitan
saadakseni huomiota ja selkääntaputteluja, mutta seurakunnallisen
nuorisotoiminnan ikävyyksiä käsittelen – vaikka jankaten – jotta valokeila
kohdistuisi itse aiheeseen. Gospelin harjoittama laululla sitouttaminen on vain
yksi tulokulma laajaan ongelmavyyhtiin.
Sitaatti
Terho Pursiaiselta sopii johdatukseksi gospel-juttuuni. Pursiainen (s. 1945) on
ehdoton suosikkini suomalaisista teologisista kirjoittajista, koska Uusimmassa testamentissa (1969) hän
kiroaa suunnilleen koko teologian käsitteen. 1990-luvun alussa Pursiainen
palasi kymmenen vuoden katkoksen jälkeen papin virkaan. Vuonna 1994 ilmestynyt
teos Syvyys syvyydelle kartoittaa
tekijänsä hengellistä tilaa eikä kädenojennuksen hetkelläkään malta olla
kritisoimatta kirkkoa. Aikanaan nuorekkaan ja pop-henkisen Tuomasmessun
konseptiin Pursiainen suhtautuu epäluulolla, johon samaistun voimakkaasti.
Erityisesti lainauksen lopun viittaus Paavo Ruotsalaiseen lämmittää ilotonta
osaa sydämestäni:
Terho Pursiaiselta sopii johdatukseksi gospel-juttuuni. Pursiainen (s. 1945) on
ehdoton suosikkini suomalaisista teologisista kirjoittajista, koska Uusimmassa testamentissa (1969) hän
kiroaa suunnilleen koko teologian käsitteen. 1990-luvun alussa Pursiainen
palasi kymmenen vuoden katkoksen jälkeen papin virkaan. Vuonna 1994 ilmestynyt
teos Syvyys syvyydelle kartoittaa
tekijänsä hengellistä tilaa eikä kädenojennuksen hetkelläkään malta olla
kritisoimatta kirkkoa. Aikanaan nuorekkaan ja pop-henkisen Tuomasmessun
konseptiin Pursiainen suhtautuu epäluulolla, johon samaistun voimakkaasti.
Erityisesti lainauksen lopun viittaus Paavo Ruotsalaiseen lämmittää ilotonta
osaa sydämestäni:
Tuomasmessussa on piirteitä, jotka
vaikuttavat minuun henkilökohtaisesti luotaantyöntävästi. Kevyet
iskelmänomaiset hengelliset laulut eivät vetoa minuun, vaikka olenkin niitä
kuullut lapsena ja nuorena runsaasti esimerkiksi helluntailiikkeen,
vapaakirkollisten ja Pelastusarmeijan pyhäkouluissa sekä Vivamossa, jossa kävin
rippikouluni. Minua puhuttelevat enemmän virsikirjamme virret ja mikseivät myös
körttitapaan lauletut Siionin virret. ”Tsemppiä”-huudot ja muut reipastelut
eivät minua innosta. Ei kuitenkaan ole yhtä ainoata tapaa harrastaa hartautta
oikein eikä minun persoonani ole mikään normikristityn mitta, jota pitäisi
käyttää ilmiöiden arvostelussa.
vaikuttavat minuun henkilökohtaisesti luotaantyöntävästi. Kevyet
iskelmänomaiset hengelliset laulut eivät vetoa minuun, vaikka olenkin niitä
kuullut lapsena ja nuorena runsaasti esimerkiksi helluntailiikkeen,
vapaakirkollisten ja Pelastusarmeijan pyhäkouluissa sekä Vivamossa, jossa kävin
rippikouluni. Minua puhuttelevat enemmän virsikirjamme virret ja mikseivät myös
körttitapaan lauletut Siionin virret. ”Tsemppiä”-huudot ja muut reipastelut
eivät minua innosta. Ei kuitenkaan ole yhtä ainoata tapaa harrastaa hartautta
oikein eikä minun persoonani ole mikään normikristityn mitta, jota pitäisi
käyttää ilmiöiden arvostelussa.
Todellinen vaara Tuomasmessussa on
se, mistä jo Paavo Ruotsalainen huomautti: se, että hengellisistä nautinnoista
ja iloista tulee Kristus, joka aikanaan haalistuessaan jättää jäljelle
pettyneen ihmisen.
(s. 59–60)
se, mistä jo Paavo Ruotsalainen huomautti: se, että hengellisistä nautinnoista
ja iloista tulee Kristus, joka aikanaan haalistuessaan jättää jäljelle
pettyneen ihmisen.
(s. 59–60)