Väärä värinä

Tapahtui
1990-luvulla, kun olin lapsi: Käytimme CD-levyä frisbeenä. Luokkatoverini avasi
kotelon, en muista minkä, ja heitti. Naurahdin kunnioittavasti, juoksin
noutamaan levyn heinikosta ja tein perässä. Jonkin aikaa viskeltyämme naarmutimme
levyä asfalttia vasten. Lopulta murskasimme sen. Elettiin CD-teknologian
nousukautta, eivätkä polttavat asemat olleet vielä yleistyneet. Levyt olivat
kalliita ja niitä oltiin totuttu käsittelemään arvokkaasti. Syyllisyys painaa
edelleen.
Tapauksen
voi kuitata kolttosena, jollainen se onkin. Haluan silti tarkentaa hetkeen, jolloin
muutimme CD-levyn käyttötarkoitusta.
Epäilemättä tuhannet levyt olivat lennelleet ennen sessiotamme, mutta koska
emme tienneet sellaisesta, olimme luovia. ”Hei, tätä voi käyttää näinkin” on
tärkeä havainto.
”Näinkin”
tarkoittaa useimmiten ”väärin”. Ja väärin voi käyttää myös tuhoamatta. Tutkija
Tiina Männistö-Funk toteaa artikkelissaan ”Väärin käytetty! Teknologioiden
toiset elämät” (niin & näin
2/2015), että luova soveltaminen piirtää näkyviin niin kutsutun oikean käytön
rajat. Jos mikroaaltouunista tekee kirjahyllyn, huomaa entistä selvemmin, mihin
mikroaaltouunia on tarkoitettu käytettävän.
Männistö-Funk
kirjoittaa tapauksesta, jossa terveyskeskuslääkäri oli hoitanut potilaan sormea
poraamalla kynteen reiän paperiliittimellä. Potilas vuodatti pahaa mieltään Helsingin Sanomien ”Erikoinen tapaus” -palstalla.
Mikä häntä pohjimmiltaan närkästytti? Paperiliittimellä poraaminen on Duodecimin
Terveyskirjaston suosittelema
hoitomuoto, mutta, kuten Männistö-Funk huomauttaa:
[K]lemmarin käyttö jonkin ”oikean”
hoitovälineen sijasta sai potilaan epäilemään lääkäriä hulluksi.
Kekseliäs
väärinkäyttö kuuluu intuitiivisesti foliohatuille. Kun lääkäri vaikuttaa ryhtyvän Pelle
Pelottomaksi, epäilyt heräävät. Laitteiden ja esineiden väärinkäyttöön
suhtautuminen ei riipukaan lopputuloksesta. Hammasharja on kummallinen (ja
toimiva, miksi ei?) pönkkä tuuletusikkunalle, mutta sähköhammasharja olisi vielä
kummallisempi:
Teknologian ”väärinkäyttö”
vaikuttaa usein olevan sellaista käyttöä, jossa teknisyyttä tai teknologiaa
itsessään ei tuoda etualalle tai joka ”asiattomuudellaan” ikään kuin loukkaa
käyttämäänsä teknologiaa.
Eräässä
pop-laulaja Rufus Wainwrightin parhaista kappaleista tehdään tällainen loukkaus.
Vibrate” (2003) kuvaa Wainwrightin oloista hahmoa, joka yrittää tanssia Britney
Spearsin tahtiin ja huomaa olevansa liian vanha. Raukeuttaan korostavan laulun
säkeistöt alkavat fraasilla:
My phone’s on vibrate for you
Wainwright
etsii seksuaalista mielihyvää siitä, minkä tehtävänä on ilmoittaa saapuvasta
puhelusta. ”Vibraten” ilmestymisen aikaan taskussa suriseviin laitteisiin
oltiin jo totuttu. Mutta vuosituhannen vaihteen Rufus Wainwright oli oopperaa
ja metamfetamiinia harrastava romantikko, joka saattoi kirjautua kuudeksi
kuukaudeksi Chelsea Hoteliin. Hänenlaisensa eivät panosta uusiin
kännykkämalleihin.
”Vibratessa”
soi ajastaan eksynyt hämmennys. God knows
what all these new drugs do
, laulaja päivittelee kun on juuri oppinut käyttämään
yhtä. Kunnon kuluttaja ei suhtautuisi värinähälytykseen kuin Wainwright.
Pitäisi sitoutua näkemään hyöty, oikea
käyttötarkoitus
. Wainwright kikattaa Nokia-insinöörien aikaansaannoksille ja
käyttää kuten parhaaksi näkee. Samalla hän kiinnittää värisevän teknologian
patinoituneempaan kaipuukuvastoon, jossa odotellaan rakastetun soittoa,
turhaan:
My
phone’s on vibrate for you
But
still I never ever feel from you
Verkkoselaimilla
varustettuja nykypuhelimia voi käyttää asiattomasti niin monella tavalla, että
asiattomuus uhkaa menettää merkityksensä. ”Vibrate” sijoittuu hedelmällisempään
aikaan, jossa keksintö on tuore mutta riittävän laajalle levinnyt. 2000-luvun
alussa oli helpompi muistaa 1990-luvun alku, jolloin matkapuhelimia käyttivät
vain liikemiehet ja jupit.
Tiina
Männistö-Funk sivuaa artikkelissaan varhaisten matkapuhelinten käyttöön
annettuja ohjeita 90-luvulta. Kännykällä tuli hoitaa asioita tiiviisti ja
selkeästi. ”Jaarittelua, lörpöttelyä ja juoruamista” neuvottiin välttämään.
Sitä, että nimenomaan jaarittelusta oli tulossa matkapuhelimen pääasiallinen
käyttötarkoitus, ei osattu ennakoida.
”Vibrate”
saattaa tuntua voimansa menettäneeltä laululta nyt, kun laitteet värisevät
enemmän kuin eivät värise. Puhelimen kanssa mennään sänkyyn. Vielä vuonna 2003
Rufus Wainwright saattoi hyödyntää ja mielikuvaa matkapuhelimesta tärkeiden
ihmisten työvälineenä – ja karnevalisoida mielikuvan. Männistö-Funkin
käsittelemä filosofi Michel de Certeau (1925–1986) kutsuu toimintamallia
”salametsästykseksi”. Vähemmän kunnolliset kuluttajat sepittävät juoniaan,
vastustavat annettuja käyttötapoja luomalla ”varjotuotannon”. Kyse ei ole
tavarateollisuuden hylkimisestä vaan haltuunotosta.

Tosin:
CD-frisbeetä oli vaikea ottaa haltuun. Se lensi liian nopeasti. Useimmiten salametsästys
epäonnistuu.
Kommentit (1)
  1. Hei, tätä oli hauska lukea! Mukavia esimerkkejä ja hyvää artikkelini haltuunottoa 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *