Sama taitava Petri

Vähäsarjan
debyytti Vähäsarja (2015) on tärkeä
ja aliarvostettu levy. Aluksi pidin vain hittisinglestä ”Herra on mun kanssa”,
jota olen sivunnut täällä ja täällä. Tyrmäävän houkuttimen kannustamana jaksoin
kuunnella ”Maissilintuja” riittävän usein. Alkoi upottaa, kuten myös ”Lontoon
kellojen” soidessa. Vähäsarja on
ennen kaikkea tarkasti kirjoitettu kokonaisuus, joka ei tee suurta numeroa
siitä että onnistuu kiertämään suurimman osan singer-songwriter-genren
kliseistä. Laulut ovat kummallisen puhtaita, kauneudessaan jopa persoonattomia
– mikä kiehtoo minua suuresti. En jaksa kitaraa soittavia ”persoonallisuuksia”.
Vähäsarja ei voisi olla parrakkaan
artistin tekemä.
Toinen
pitkäsoitto Uusi iloinen Petri
ilmestyi syyskuussa. Vieraannuttava, ehkäpä läpällä annettu nimi ei kuvaa
albumin sisältöä. Elämä ei millään korostuneella tavalla voita uudenkaan Petrin
lauluissa.
Vähäsarja
on tuomittu kestämään vertailua Helmi-kollegaansa Joose Keskitaloon, joka laulaa albumilla taustoja ja soittaa kitaraa. Keskitalo on toiminut myös äänittäjänä ja miksaajana. Uuden iloisen Petrin bändisovitukset tekevät tunnistusleikistä helppoa,
sillä vaikkapa ”Rakkaus tappaa sut kokonaan” kuulostaa merkittävän paljon
Keskitalon entiseltä Kolmas maailmanpalo -taustayhtyeeltä. Myös
”Horrossaarnaaja”-nimisen kappaleen olisi voinut jättää levyttämättä, jos
pyrkisi rimpuilemaan omilleen esikuvan varjosta.
Mutta
Vähäsarjan ei tarvitse taistella erottautuakseen. Hänen omaäänisyyteensä kuuluu
edelleen viehko oman äänen puute. Tuntuu kuin Vähäsarja olisi ensisijaisesti
kiinnostunut kirjoittamaan muotopuhtaita kappaleita, ei niinkään esittämään
niitä. Joku muukin voisi hoitaa likaisen työn. Kuin Vähäsarja työskentelisi laulun
idean eikä artistina olemisen hyväksi. Perusvertausta venyttääkseni: Joose
Keskitalon kappaleet vaikuttavat Joose Keskitalon ruuminosilta, joihin ei ole
soveliasta koskea. ”Kuuletko kun hautausmaa vetää käteen” ja ”Luoja auta”
kääntyisivät vitseiksi muiden versioimina.
Uuden iloisen Petrin avaava ”Tennistä” on huikea
taidonnäyte. Päähenkilö ottaa hoitoja, kun ”saksalaiset saapuvat”. Kentällä
vaihdetaan ”yksinäisiä lyöntejä”. Vähäsarja tulkitsee pienoisromaanin kokoisen
laulunsa huolellisesti, kuin nerokkuuttaan arastellen. Bassokuvio ja jousetkin
miellyttävät. Olen monta kertaa keskeyttänyt Uuden iloisen Petrin kuuntelun avauskappaleen jättämään
täyttymyksen tunteeseen.
Välillä
olen jatkanutkin. Arvostan ”Myrkkymarjoja”-kappaleen tapaa sekoittaa
urbaanihkoa puhekieltä luontokuvastoon. ”Ehkä sä tanssit” kärsii rehvakkaasta
laulutulkinnasta, samoin Dylan-henkinen ”Sitten me muutamme Ruotsiin”. En
vastusta ilmaisurepertuaarin laajentumista, mutta irrottelijaksi Vähäsarjasta
ei ole. Sanon tämän kolmekymppisenä, jolle ei kasva partaa.
Suomalaisessa
laulaja-lauluntekijä-skenessä ei ole ollut liikaa Vähäsarjan tasoisia
minimalisteja. Enemmänkin on ollut tapana lörpötellä Daven ja Hectorin
antamalla luvalla. ”Tennistä” on tyhjän tilan hallinnassaan hyvin
epäsuomalainen laulu. Sama pätee soolonumeroon ”Keväällä 2001”, jonka Vähäsarja
rakentaa sanan ”alasti” toistelulle. Viimeisistä riveistä avautuu jälleen
elokuvakäsikirjoitus tai novelli:
Kuutamouinnilla
kävit jään alla
keväällä 2001
Samaa
arvoituksellista täsmällisyyttä on ”Tennistä”-kappaleen manteleissa, jotka
eivät jaksa kellua glögin pinnalla. Bill Callahan loi Smog-aikojensa helmiä
vastaavalla detaljiherkkyydellä. Tämä on raskas kehu.

Ja
tämä: uusi iloinen Petri vaikuttaa olevan sama taitava Petri kuin
esikoisellaan. Nimenomaan vaikuttaa, sillä en ole niin röyhkeä että menisin
kuukauden tuntemisen jälkeen pidemmälle.
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *