Kenen latuja hiihdät?

Täydellinen aurinkoinen talvisää! Koira-kävelyn päälle päätin lähteä sivakoimaan suksilla ekaa kertaa tänä talvena. Hymyssä suin avasin ladon oven. Buuuu, mehän siivottiin koko lato viime kesänä 100-v juhlia varten ja kaikki sukset siis monen metrin korkeudessa laipiossa siististi rivissä. Ja mies töissä. Meikä ei uskalla kiipeillä kiikkerillä tikkailla korkeuksiin. Ei muuta kun monot pois jalasta ja peukut pystyyn, että huomennakin paistaa aurinko. Aamulla ehdin nakittaa puolison kiipeily-keikalle. Nyt parveke-kahvit ja kirjoitus-töiden kimppuun!

Partsikahvit

Partsikahvit

Jäin miettimään hiihtämistä. Latuja. Elämän latuja. Mikä on tilanne elämässä? Kenen latuja hiihdän? Omiani vai muiden vetämiä? Umpihangessa en jaksa tarpoa, ainakaan jatkuvasti. Kyllä elämässä saa olla myös luistoa ajoittain. Työ-rintamalla tuntuu olevan voitelu kohdillaan, perheen ja läheisten kanssa myös leutoa ja leppeää, riemukastakin sauvomista. Itseni kanssa ehkä vähän nuoskaa. Mistä ne kokkareet  suksenpohjiin meinaa kasautua? Tänään taas päätän rapsuttaa ne päättäväisesti pois. Kauas liiat vaatimukset ja huolehtiminen, armottomuus ja kipuilu. Tilalle kiitollisuus, ilo ja hyväksyntä. Riitän, kelpaan, osaan, jaksan. Rakastan.

Havuja perkele tulee ajoittain. Niiden yli mennään kiukku-sisulla. Nyt kuitenkin tervetuloa loiva alamäki, tasaiset ladut ja auringonpaiste.

Huomenna toivottavasti näissä merkeissä:

Hiihtolenkin jälkeen viime talvena

Hiihtolenkin jälkeen viime talvena

Nautitaan auringosta!

  • Raakel
Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *