Mummo-suihkussa

Baby showerit ovat rantautuneet meillekin. Kun itse sain vauveleita, ei moisia vielä Suomessa vietetty. Mutta nyt isoäidiksi tullessa sain tähänkin lajiin tutustua. Tyttäreni bestis ehdotti, että sellaiset järkättäisiin yllätyksenä. Tuumasta toimeen. Kutsu läheisimmille, sisaruksille ja parhaille ystäville. Baby showerien sisältöä piti vähän googlettaa ja kysellä nuoremmilta äideiltä. Kaksi hommaa oli selkeästi must: vaippakakku ja hyvää ruokaa ja herkkuja. Lisäksi vauva-lahjoja.

Siispä kauppaan ja ihmettelemään vaippahyllyjen luo. Melkoisesti on tarjonta lisääntynyt 17 vuodessa kun niitä viimeeksi ostelin. Lisäksi kumppareita, silkkipaperia, nauhoja ja koristeita.

kakkutarpeita

kakkutarpeita

Vaipat tiukalle rulllalle kumppareilla, talouspaperirullan ympärille ja narulla ympäri.

kakku ilman kuorrutusta

kakku ilman kuorrutusta

Lopputulos nuorison kädenjäljen jälkeen. Itse meinasin vetää vaan nauhoilla, mutta tulihan siitä tuhat kertaa siistimpi näin!

Vaippakakku

Vaippakakku

Kodin koristelu on aina ollut meikäläisen heikkous. Ihana saada hankkia teeman mukaista tilpehööriä ja värkätä ja askarrella juttuja. Myönnetään, että välillä meinaa lähteä vähän lapasesta… Tällä kertaa(kin) sain apua omista kaksoistytöistä ja rakkaista ystävistä, joista kehkeytynyt kuin omia perheenjäseniä. Niin parasta touhuta yhdessä. Varsinkin kun tietää, että saa yllättää rakkaan tyttären.

askartelua

askartelua

Lahjukset olivat täynnä ihania vauvan vaatteita ja muita tykötarpeita. Vähän äitiäkin muistaen. Miten nostalgista ja liikuttavaa oli katsoa rakkaan oman tyttären avaavan lahjoja tulevana äitinä. Elämän kiertokulku on järisyttävää.

lahjat

lahjat

Ruoka – ja herkkutehdas piti myös perustaa.  Omat muksut plus siskokset Ida ja Rosa. Tällä combolla vaikka heikoille jäille 🙂

Rosa vauhdissa

Rosa vauhdissa

Päivänsankarin ja muidenkin herkkua ovat vietnamilaiset rullat. Niitä siis!

rullatehdas

rullatehdas

Herkkumestari Ida loihti kakku-tikkareita sekä porkkanakakku-cup-cakesit.

Ida ytimessä

Ida ytimessä

Minttudomino-kakkutikkari

Minttudomino-kakkutikkari

valkosuklaakuorrutus

valkosuklaakuorrutus

Myös tuleva mummu touhusi mukana.

mummu touhussa

mummu touhussa

Valmista tuli!

Vietnamilaiset rullat

Vietnamilaiset rullat, soija ja satay-kastikkeet

cupcakes

cupcakes

kakkutikkarit

kakkutikkarit

Mummin runebergin tortut

Mummin runebergin tortut

 

kaksoset pian valmiin äärellä

kaksoset pian valmiin äärellä

 

Yllätettävä päivänsankari saa tulla! Bestis haki tulevan äidin ajelulle huivi silmillä. Vera-hauvan haukahdus tosin paljasti jo ovella, minne tuotiin 🙂

baby shower

baby shower

Alkudrinksut

Alkudrinksut

Liikuttavaa oli katsella oman rakkaan tyttären yllätystä ja iloa. Ja miten elämän kiertokulku tuntuu jotenkin kulkevan pikakelauksella. Oma pieni hurmaava taapero on jo raskaana hehkuva, kaunis nainen ja ihan kohta itse pienen prinsessan äiti. Pakahdun!

porukka koolla

porukka koolla

Juhlien nuorin hurmuri, tyttäreni bestiksen  Jiro oli edellisenä päivänä täyttänyt 1-v. Pikku-prinssi oli kaikkien silmäterä ja ilopilleri. Täydellinen pallero! Äidilleen ylpeyden aihe ja tyttärelleni myös rakas <3

Päivänsankari ja Jiro <3

Päivänsankari ja Jiro <3

Herkkujen äärellä

Herkkujen äärellä

Voi tätä elämää <3

Vaikka yritän valmistautua tulevan vauvan syntymään, tulen takuulla sekoamaan täysin! Sitten opetellaankin olemaan apuna ja tukena tarvittaessa ja toivottaessa, hienotunteisesti.

Tervetuloa maailmaan ja perheeseen uusi baby-tytöntyllerö <3

Tervetuloa baby <3

Tervetuloa baby <3

 

Illan päätteeksi pääsin vielä juhlimaan ystävien rakasta Elsa-tytärtä. 2-vuotias tarmokas neiti hurmasi koko juhlaväen. Ja Elsan kanssa olen jo saanut vähän harjoitella mummo-fiiliksiä. Tuijotan sydän pakahtumaisillani ilosta Elsan jokaista ilmettä ja liikettä. Ja Elsan nauru karkottaa kaikki huolet!

Elsa 2-v

Elsa 2-v

 

Kiitollisena tästä rakkauden täyttämästä viikonlopusta <3

Huolehditaan huolia toiste!

– Raakel

Kommentit
  1. 1

    rituha@hotmail.com sanoo

    Aina lämmittää lukea perheen yhteisistä hetkistä.
    Itselläni oli myös niiiiiiiiiiin ihana lauantaipäivä läheisten, pienten taaperoiden ja heidän vanhempiensa kanssa, että sydän on täynnä kiitollisuutta!
    Annikki

  2. 2

    Raakel Lignell sanoo

    Annikki! Ihania ja rakkauden täyteisiä hetkiä sinulle jatkossakin!
    – Raakel

  3. 3

    M-A sanoo

    Ihmettelin, miten kumisaappaat liittyvät vaippakakkuun, mutta kumpparit olivatkin kuminauhoja :-).

  4. 4

    Tarra sanoo

    Mahtava perhe sulla, Raksu. Tyttären reaktio oli varmaan ikimuistoinen, kun saapui yllätysjuhliin. Sitä paitsi tarjoilut näyttivät niin hyviltä, etten ole koskaan missään nähnyt houkuttelevampaa. Mitä noissa vietnamilaisissa rullissa on täytteenä?

  5. 5

    Ritva sanoo

    Voisitko löytää tietoa hedelmästä graviola ja kertoa siitä studio 55:ssä mielenkiintoinen
    kielletty hedelmä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *