Oodi miehelle

Rakastan miehiä!

Olin isoisän ja isin tyttö. Koulussa kaveerasin poikien kanssa. Häiriköt pistin hiljaiseksi mojauttamalla puupenaalilla päähän. Heidänkin kanssa tulin silti juttuun. Tyttöjen supattelua ja kieroilua en ikinä oppinut enkä sietänyt. Minusta asiat joko oli tai ei. En jaksanut saada jokaista pojan katsetta, naapurintytön permanenttia tai synttärikutsua sen kummemmalle kierteelle. Ne oli mitä oli.  Viihdyin poikien seurassa. Vaikken ollut pätkääkään poikatyttö. Soitin viulua, briljeerasin vaatteilla ja lukiossa tiesin olevani koulun kuumin kissa. Poikien diggailu alkoi saamaan uusia sävyjä. Viulu vei kumminkin kovempaa kuin tiivis seurustelu. Ärsyynnyin prinssiä odottavista tytöistä. Halusin matkustaa, tehdä uraa ja pitää kundit kavereina tai sopivan kepeänä piristeenä. Kammoksuin nyhjäämistä yhden ja saman kanssa. Olihan maailma auki ja täynnä kiinnostavia tyyppejä. Näinhän ikäiseni pojatkin tekivät. Miksen siis minä myös. Toki siunaantui pari läheistä tyttökaveria rinnalle. Aika raikuleita hekin. En aikonut ikinä vakiintua, mennä naimisiin enkä ainakaan hankkia lapsia.

David

David

Onneksi elämällä on tapana yllättää. Taisin myös saada kiintiöni täyteen yksin maailmalla pyörimisestä. Mutta lopullisen niitin teki elämäni Mies. Huimalla vauhdilla olinkin suurperheen äiti. Ylpeä sellainen. Hurjat ruuhkavuodet viiden pikkulapsen rumbassa sujuivat univajeesta huolimatta onnellisissa merkeissä. Olihan rinnalla mies, jonka kanssa jakaa ilot ja surut. Vaipat, vellit ja iltasadut. Pari asiaa luulen tehneeni puolisona ja äitinä oikein. Vaistolla tai vahingossa. Tai yksinkertaisesti olosuhteiden pakosta. Annoin puolison olla isä omalla tavallaan. Tehdä omat systeemit lasten kanssa ja kotona. En yrittänyt kauko-ohjata tai valmentaa vara-äitiä. Päinvastoin. Olin helpottunut, kun toinen mietti rutiineja ja logistiikka. Me ei myöskään sorruttu kilpailemaan ajasta. Mun vuoro sitä ja tätä puuttui vokabulaarista. ei yksinkertaisesti ollut sellaiselle mahdollisuutta. Molemmat teki, minkä pystyi. Kädet ja sydän täynnä.

Ystävätkin perheellistyivät. Ne poika-frendit siis. Tuli välillä kutsuja naisteniltaan. Ehkä arvaattekin, että meikäläisen asetukset oli sellaiseen melko väärät. Mutta pahin shokki oli naisten marmatus ja vähättely omista miehistään. En ollut uskoa korviani. Kiehuin! Mun rakkaita ystäviä ei tolla tavalla selän takan mollata! Miten voi  puolisosta ja lasten isästä puhua niin rumasti? Ryhmässä tapahtui jokin pelottava puoliso-kastraatio. Lopetin näissä käymisen. Lupasin itselleni olla haukkumatta puolisoani muille. Mitä helvetin hyötyä siitä olisi?

Love

Love

Meillä on ensi viikolla 20-vuotishääpäivä. Ei ole meidän erinomaisuutta tai yletöntä viisautta, että ollaan saatu pitää pitkä liitto. Mutta ehkä joitain pelimerkkejä on vaalittu tarkasti. Kunnioitus on yksi niistä. En koe tarvetta puhkaista puolison ilmapalloja. Vaikka kaikesta en tietenkään voi olla innoissani. Silti on varaa antaa toisen intoilla. Aina voi kannustaa edes hymyn verran. Ja ihailun voimalla on useampikin projekti lapioitu, sahattu ja piikattu. Palvon mun miehen taitoja! Ja en tietenkään puhu itsensä pienentämisen puolesta. Päinvastoin. Mitä vapaampi sielu, sen helpompi suoda toisellekin iloa, intoa ja löytöretkiä. Ja on ihan hölynpölyä, ettei mies osaisi puhua, aisitia eikä tuntea. Kyllä tuntee, kun  antaa tuntea. Omalla tavallaan ja ajoituksellaan. Eikä aina tartte olla värisevä tunnekimppu. Ihan vaan rento meininki on välillä varsin virkistävää ja toimivaa. Toki on myös tietty prossa puhtaaksi keitettyjä  mulkeroita. Miehissä ja naisissa. Ne kiehukoot omissa liemissään.

– Raakel, the man-lover

P.S. Nykyään viihdyn jo naistenseuroissa. Suorastaan nautin! Mutten edelleenkään motkota miehestäni. Jos siihen sorrun, niin lyökää mua lujaa!

Kommentit
  1. 1

    Eva sanoo

    Hitto, miten osuvasti kirjoitettu! Mitä meidän elämä olisikaan ilman miehiä..

    Aurinkoista, ihanaa kesää 🙂

  2. 3

    Riikka sanoo

    Oi onnea onnekkaasta yhteisestä taipaleesta!

    Olen myös kasvanut ja nuoruuteni elänyt kolmijalkaisten keskellä, se maailma on mulle hirveän tuttu. Ja samaa olen ihmetellyt, mikä naisille tulee yhdessä kokoontuessa, hirveää yhteisjauhamista miehistä. Siis niistä henkilöistä, joiden kanssa kyseiset naiset ovat elämänsä halunneet jakaa! Täysin käsittämätöntä. Ja totta tosiaan sekin, että omassa suhteessa on ollut juuri toisen kunnioitus prioriteetti numero yksi ja homma toiminut moitteetta yli kymmenen vuotta :).

    -Riikka

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *