Synttäreitä ja enkeleitä

Tänään on erityinen päivä. Äitini syntymäpäivä, Vera-hauvan 8-v. synttäri ja 5 vuotta siitä, kun rakas isäni siirtyi enkelkuoroon. Väistämättä kelaan haikeana muistoja –  ihania, rikkaita, rakkaita, iloisia, haikeita, surullisia. Jotenkin taas hämmentyy tästä elämän hetkellisyydestä. Äidin puhaltaessa synttäri-kakun kynttilöitä, tuli jotenkin epätodellinen olo. Ensi vuonna tulee täyteen 80. Niin toivon saavani nauttia äidin seurasta vielä kauan!

Mummin synttäri-kynttilät. Huom, meidän keittiössä ei kovin fengsuit eikä myöskään emännällä :-D

Rakkaan äidin synttäri-kynttilät. Huom, meidän keittiössä ei kovin fengsuit eikä myöskään emännällä :-D

Veran 8-vuotinen olemassa-olo on tuonut elämäämme uskomattoman määrän hellyyttä ja iloa. Päässä vilistää Veran pienten tassujen tömpsötystä, pepun pemputusta puolelta toiselle, hännän heilutusta, peruutusta ruokalautaselta, kun kinkkaliisaa ei syöminen joka päivä kiinnosta… Ja noin vuosi sitten seuraan liittyi maan mainio Demi. Mitä olisikaan koti ilman tassuttelun ääniä, riemukasta vastaanottoa riippumatta siitä, tulenko viemästä roskia vai viikon reissusta. Päiväunia molemmat massun päällä, happihyppelyjä ja riehakkuutta ulkoillessa. Ja sitä vastaansanomattoman täydellistä rakkautta, hellyyttä ja uskollisuutta emäntää kohtaan.

Vera tänään 8-v

Vera tänään 8-v

5 vuotta sitten elämä pysähtyi hetkeksi. Olin isäni sairasvuoteen vierellä, kun lähdön hetki tuli. Se ei ollut mitenkään kaunis ja seesteinen lähtö. Tuskien kautta piti isän viimeinen henkäys vetää. Mutta muutaman sairaala-viikon ja tehohoidon aikana oli ollut pakko päästää tietoisuuteen ajatus, että hyvästien jättö on lähellä. 21 vuotta sai isä jatko-aikaa ohitusleikkauksien ansiosta. Siitä olen niin kiitollinen. Ja myös siitä, että sain olla mukana kun sielu jätti ruumiin. Se oli niin voimakas, ihmeellinen, rajukin hetki, että en koskaan enää ole sen jälkeen sama. En olisi halunnut päästää isää pois ja toisaalta koin hänen puolestaan suurta helpotusta. Siihen loppuivat kivut, säryt, tuskat, pelkääminen.  Ei ollut enää mitään pelättävää. Isä oli koko elämänsä syvästi vakaumuksellinen ja sanoi sinäkin päivänä, että on valmis lähtemään, tilit yläkertaan olivat selvät.

Isän hautajaisissa, vajaat 5 vuotta sitten. Siskon ja äidin kanssa

Isän hautajaisissa, vajaat 5 vuotta sitten. Siskon ja äidin kanssa

Isä huolehti, miten äiti pärjää. Se olikin ja on edelleen iso osa omaa suruani ja kaipaustani. Suren äidinkin puolesta. Koko elämä yhdessä, niin töissä kuin kotona ja yhtäkkiä puolikas on poissa. Miten sitä ikinä oppii elämään ilman? Äiti on aina ollut reipas, touhukas ja pärjäävä daami. Niin on nytkin. Mutta taas tänään kysyn itseltäni, että annanko tarpeeksi aikaa yhteisille hetkille ja jutuille äidin kanssa? Päivittäin soitellaan, tavataan lähes viikoittain. Mutta silti. Tunnen piston rinnassa.

Tänään sain halata äitiä, tehdä rakkaudella ruokaa ja viettää rauhaisia hetkiä myös ajatellen isää. Hän oli nuoren elämäni kallio. Ja silti ihanan inhimillinen. Ihminen. Herkkä ja siksi niin vahva. Sanotaan, että tytön itsetunto rakentuu isän katseesta. Kiitos isä! Kuulen äänesi, näen katseesi ja muistan jokaisen yksityiskohdan, jopa kynsiesi muodon, joka jatkuu poikani sormissa.

Rakastetaan teoin ja sanoin!

Nyt siirryn Veran ja Demin hoitoon sohvalle, tiedossa ihana tv-ilta.

  • Raakel

 

Minne menis kahville?

Kun on hetki Helsingissä luppo-aikaa ja kahvihammasta kolottaa, käy liiankin usein sama juttu. Ei yhtäkkiä keksi minne haluaisi mennä. Muistaa vaan yhden ja saman paikan, jossa on vuosien ajan käynyt kyllästymiseen asti. Mulle se paikka on Cafe Carusell. Ihana paikka meren äärellä, lasiseinät ja suosiollisella säällä iso terassi. Paljon mukavia kohtaamisia ja muistoja. Mutta silti ehkä turhankin nähty. Ydinkeskustassa myös Sis Deli sinänsä kivalla tarjonnallaan niin nähty. Ihana libanonilainen  Cafe Rouge on aito ja oikeanlainen, mutta sieltä ei selviydy ulos ilman ruokailua. Syystä, että ruoka on siellä ihanaa, enkä pysty kieltäytymään, kun aurinkoinen omistaja- Maggie suurella sydämellään ja hymyllään halaa ja sanoo: ”Habibi, otatko ruokaa, se on niiiiin hyvää”. Siis ei pelkälle kahville sinnekään. Ketju-kahviloita vieroksun.

Vanhoille kotikonnuille Etu-Töölöön on kevään kunniaksi putkahtanut vieri viereen uusia kahviloita. Vai enkö talvella vain ole niitä huomannut…. Vanha ja vahva Kahvila Marocco Museokadulla on taattua perus-laatua kahvi-treffeille. Tällä viikolla testasin pari Museokadun uudempaa tulokasta. Voffeli ja kaffeli yllätti monestakin syystä positiivisesti. Ulkona oli ensinnäkin tämä kyltti! Tänne siis hauveleiden kanssa!

Koirat tervetuloa <3

Koirat tervetuloa <3

Nimensä mukaisesti tarjolla kahvia ja vohveleita. Suolaisia ja makeita. Sisustus hauska sekoitus mustavalkeaa ja romanttista kahvila-tyyliä. Aika raikasta, ettei aina niin suoraviivaista ja pelkistettyä. Ja koristeena vanha musta flyygeli!

Flyygeli koristeena

Flyygeli koristeena

kahvitaulu

kahvitaulu

Tyttären kanssa päädyttiin jakamaan vohveli. Eli ei täältäkään selvinnyt pelkällä kahvilla.

vohvelinpuolikas

vohvelinpuolikas

Vohveli paparperikompotilla, mansikoilla ja vanilja-jädellä. Santsi-kahveja kaadettiin pariinkin kertaan.

Nam

Nam

Toinen ylläri oli myös Museokadulla. Paikassa, jossa 90-luvun alussa oli Cafe Camera. Sillä eirtyinen paikka sydämessä, siellä nimittäin näin ekan kerran Nicken, puolisoni. Nyt ilahduinkin, kun samaan tilaan on avattu rento, kutsuva, tuoreen leivän tuoksuinen kahvila. Olin niin nostalgian vallassa, etten tajunnut ottaa kuvaa enkä edes nimeä huomata. Istuin kadulla aamu-auringossa, vanhassa nojatuolissa ja hörpin kuuman latten. Sinne palaan takuulla uudestaan. Vien ukon oikein kaffi-treffeille!

Missä te tykkäätte käydä kahvilla? Minne saa ottaa koiran mukaan?

Aurinkoisia kahvi-tuokioita kaikille!

  • Raakel

 

Pitkä on perjantai

Pitkäperjantai. Synkkä. Harmaa. Kolea. Myös kirkkovuoden synkin päivä.

Lapsuuden pääsiäiset olivat syvästi uskonnollisia. Osasin ulkoa raamatun pääsiäis-tekstit, surin Jeesuksen kohtaloa pienen sieluni kyllyydestä. Pyysin omia syntejä anteeksi, koska niin kuului tehdä ja olihan Jeesus ne ristillä sovittanut. Toki syötiin lammasta ja suklaamunia – mignon oli suurinta herkkua ja koristeltiin koti värikkäin askarteluin ja pajunkissoin. Silti moodi oli aina jotenkin apea. Vaikka ylösnousemuksen päivä kuului olla riemuisa. Taisi oma riemuni rajoittua siihen, että sattuiko ihastukseni kohde olemaan sillä kertaa helluntai-kokouksessa vai oliko saanut jäädä kotiin.

Pajunkissat

Pajunkissat

Oman perheen kanssa pyrin korjaamaan apeus-homman. Askarreltiin, koristeltiin, leivottiin, tehtiin muna-jahteja ja istuttiin iltaa ystäväperheiden kanssa. Pitkät pyhät ja kerrankin paljon aikaa kaikilla. Mummilassa käytiin syömässä perinteinen pääsiäis-lammas. Ja lapset sai vielä lisää suklaamunia sekä rakkaan ukin siunaukset päälle. Aika riemukkaita vuosia!

Nyt pesän tyhjennyttyä vaanii se tuttu apeus ovella. Tunkeeko juuret pintaan vai onko nyt vain elämässä tietynlainen solmukohta? Ei enää tiivistä lapsiperhe-elämää, muttei vielä oikein kristallisoituneita muitakaan rutiineja? Vai yksinkertaisesti vaan räntäsade ei inspaa?

Ai taas lunta...

Ai taas lunta…

Hauvelit jaksavat piristää ja hauskuuttaa. Olipa juhla tai arki. Niin parhautta!!

Vera my love

Vera my love

Tänään keskityn karitsankareen valmistukseen. Illalla juhlitaan lapsen numero 2 synttäreitä. 23 vuotta tulee täyteen. Koko suku ei tällä kertaa ole kasassa, osa nuorisosta reissun päällä. Mutta on meitä silti paikalla 9 henkeä ja 3 sukupolvea. Ehkä illallisen päälle vielä Trivial Pursuit-peli. Eiköhän näillä apeus katoa! Samalla kunnioittaen jokaisen omaa, syvää vakaumusta. Mikä se kenelläkin on. Omani on hiljaista, kyselevää ja ihmettelevää sorttia.

Huomenna päästään ystävien saareen. Meri on auennut ja yhdessä saadaan toivottaa kevät ja kesäkausi tervetulleeksi. Mieli on enemmän kuin valmis siirtymään seuraavaan vuodenaikaan!

Usko, toivo ja rakkaus. Tässä ja nyt.

Rauhaisaa Pääsiäistä kaikille!

– Raakel