Yksin kotona

Reilun kuukauden jälkeen on vänkä fiilis ajaa kotipihaan. Puutarha pursuaa kaikkea ihanaa, kuopus on hoitanut ruohonajot ja kukkaruukut mallikkaasti. Jopa siivonnut sisällä. Alku varsin plussa-merkkinen. Yhtäkkiä en vaan tiedä, että mitä tekis, miten olis. Kävin pötköttämässä omassa sängyssä muutaman minuutin. Maadutin. Sitten pihalle. Ja siis mikä marja-paljous tulossa! Vuosikymmenen sato! Meillä vähän turhankin paljon marjapensaita – eriväriset herukat, karviaiset, tyrnit, omppu-ja luumupuut. Millähän hermoilla kaikki poimitaan…taitaa tänäkin vuonna mennä poiminta-pokaalit mummille ja fammolle. Mutta talteen otetaan aarteet. Olen nääs enemmän kuin perso marjojen perään.

Mustaherukat

Mustaherukat

Punaherukat

Punaherukat

Oma lempparini-viherherukat

Oma lempparini-viherherukat

Osa pensaista

Osa pensaista

Omppujakin tulossa poikkeuksellisen paljon

Omppujakin tulossa poikkeuksellisen paljon

Niin se vaan on Luonto tehnyt taikojaan omia aikojaan. Meikäläinen kellinyt mökki-elämän lumoissa ja täällä kotona kypsyy aarteet ilman ainuttakaan ajatusta.  Kallion ja hiekan jälkeen tuntuu myös pehmeä nurmikko ihanalta paljaaseen jalkaan. Ja naapurien tarjoamat iltapäivä-kahvit ja rupattelu piristi kummasti.

Nurmikko-terapiaa

Nurmikko-terapiaa

Puoliso lipesi biljardin pariin. Nyt siis yksin kotona. Hiljaista, muttei silti samalla tavalla hiljaista kuin mökillä. Ja nyt pitäisi alkaa kasailemaan itseään sivistyksen pariin. Jos vaikka peiliin vilkaisisi jossain kohtaa. Onkohan ripsiväri kuivahtanut…ehkä joutuu hankkimaan uuden. Että näin syvällisellä tasolla on aivotoiminta tällä haavaa…

Lomanaama-selfie. Meikistä ei olla kuultukaan kuukauteen!

Lomanaama-selfie. Meikistä ei olla kuultukaan kuukauteen!

Vielä en keräile loman lopetus-angsteja. Nyt vähän töitä, Oopperajuhlia ja ystäviä. Sitten vielä pääsen mökin turvasatamaan hautomaan omaa sisintä, jotta on sitten mistä ammentaa kun elokuu saa. Mutta mökkihöperön pitää oikein opetella taas tämä kotona oleminen. Jos vaikka pyykkikoneen käynnistäisi.

Suomen suvi, säilötään jokainen hetki muistiin!

  • Raakel

Oma sänky

Oma koti ja oma sänky. Ihaninta just nyt.

Oma sänky

Oma sänky

3 vrk sairaalassa tekonivel-leikkuksen jälkeen ja sitten kotiin. Leikkaus onnistui, mutta monenmoiseen kipuun on saanut tehdä tuttavuutta. Kipulääkkeet kehissä, pää ajoittain hatarana. Mutta pahin takana. Puoliso siirsi meikäläisen sängyn olkkariin. Tässä kaikki hollilla. Ja kun jaksaa, voi alkaa katselemaan leffoja ja sarjoja. Vera uskollisena hoitaa mammaa. Päivä koostuu keppien avulla jaloittelusta, muutamista sallituista jumppaliikkeistä ja unesta. Katja Ketun uusimman kirjan ”Yöperhonen” aloitin. Muutama sivu kerrallaan. Sitten taas uni vie. Toipuminen on aaltoliikettä. Aamut kipeimpiä ja kankeimpia. Mutta askel askeleeta täältä noustaan. Yhtäkkiä 6 viikkoa sairaslomaa ei tunnukaan yhtään pitkältä ajalta. Sen tämä tulee kyllä ottamaan. Nyt on se hetki, kun opetellaan uudelleen asioita alusta. Kuten kävelyä. Pihallakin jo tallustelen jokusen minuutin. Kunnes väri kasvoilla muuttuu liian valkoiseksi. Lupasin itselleni, että saan olla just niin väaynyt kuin miltä tuntuu.

Sairaalassa alkoi kävely-harjoitukset. Kepeillä sitten seuravat 6 viikkoa.

opetellaan

opetellaan

Kiitos kaikille rohkaisevista zemppi-viesteistä! Hyvää alkuviikkoa kaikille!

– Raakel

Mikkelin Mullova

Kävin vanhassa kotikaupungissa Mikkelissä pitkästä aikaa. Mikä aikamatka! Lapsuusmaisemat, nuoruuden koulut ja työpaikat. Miten voi muistaa ulkoa jokaisen mutkan ja kaarteen, rakennukset ja torin mukulakivet. Vaikka olen jo 30 vuvotta asunut muualla. Ajeltiin nostalgia-reitti. Autossa soi Pepe Villbergin uusin levy, huikea Pepe & Saimaa – projekti, jossa hienoja, musikaalimaisia sävellyksiä, suuri orkesteri, suuret sovitukset. Rohkeaa, koskettavaa ja taitavaa. Mahtavaa, että joku uskaltaa tehdä musiikkia suurella paatoksella! Mikä sopisikaan paremmin Saimaan rannoille…

Pepe & Saimaa

Pepe & Saimaa

Vanha kotitalo ihanan Saimaan rannalla jätti haikeuden sydänalaan. Sielussa vilisti pikakelauksella miljoona kuvaa. Omia nuoruuden iloja ja kipuiluja, lasten riemukkaita mummila-aikoja, hurja ikävä poisnukkuneita isovanhempia ja varsinkin omaa isää.

 

Lapsuuskoti

Lapsuuskoti

Olikin pakko ajaa seuraavaksi kauniille Harjun hautausmaalle. Siellä lepää kaikki rakkaat: isovanhemmat, setä, sisko, isä. Itkin haudalla ikävää. Mutta päällimmäisenä oli suuri kiitollisuus. Sanoinkin mielessäni jälleen: ”Kiitos kaikesta!” Yhteiset hetket ei koskaan katoa. Elämän pyhyys ja hauraus muistutti taas itsestään.

Haudalla

Haudalla

Tein töitä koko nuoruuteni. 13-vuotiaasta soitin Mikkelin Kaupnginorkesterissa ( taisin olla kaikkien aikojen nuorin orkesterinjäsen) sekä myös Teatterissa kaikki musikaalit. Olin siis käytännössä kaikki illat joko orkesteriharjoituksissa tai teatterin montussa viulun varressa. Teatterista muotoutui lähes toinen koti. Rakastin siellä kaikkea. Jopa tomuisia käytäviä sekä tunkkaista ja ahdasta monttua, jossa sai istua kuin sillit suolassa, jotta mahtui soittamaan. Hengitin atmosfääriä. Osasin kaikkien vuorosanat ulkoa, opin myös kaikkien muiden stemmat ja jouhevasti paikkailin sairastuneita tai muuten vaan töpeksiviä. Ei pelottanut mokat ja taivas oli rajana. Jo nuoresta pääsin myös istumaan iltaa teatteriseurueessa teatterin hurmaavaan ravintolaan, Holvi nimeltään. Se on onneksi pitänyt pintansa, tosin nimi on nyt vaihtunut. Kävimmekin elämäni herkullisimalla brunssilla Bistro Vileessä. Jos liikutte Mikkelissä, niin painava suositus! Paikallista lähiruokaa, freesiä, herkullista ja kaunista. Loistava hinta-laatusuhde!

Bistro Vilee

Bistro Vilee

Lohta korvasienimuhennoksella

Lohta korvasienimuhennoksella

 

Brunssin lihapullat

Brunssin lihapullat

Sisustus oli mennyt raflassa uusiksi, mutta vanhat, tutut, upeat holvikaaret olivat paikoillaan. Meikäläisen selfie-käsi ei osannut niitä ikuistaa…

Holvien alla

Holvien alla

Brunssista nauttiessa jauhoin puolisolle nuoruusmuistoja. Mikkelin orkesterin solisteina vieraili liuta Neuvostoliiton kirkkaimpia tähtiä. Kapellimestari Onni Kelo oli nääs ”vanhan liiton” miehiä, opiskellut Neukkulassa ja sai näinollen tähtisolistit tulemaan. Oli säveltäjä-pianisti Hrennikov ( Neuvostoliiton pelätty säveltäjäliiton pääsihteeri 40 vuotta ), viulisti-jumalatar Liane Isakadze kuin myös Sibelius-viulukilpailun voittanut nuori häikäisevä Viktoria Mullova. Mullova, kuten monet muut neuvosto-taiteilijat, loikkasi länteen ja nousi kansainväliseksi kiintotähdeksi. Paitsi taitojensa ja lahjojensa, myös media-seksikkään loikkauksen ansiosta. Kun muutin Helsinkiin ja pääsin Helsingin Kaupunginorkesteriin ( jälleen ennätys-nuorena 18-vuotiaana), sainkin orkesterin sediltä lempinimen Mikkelin Mullova. Kannoin tätä kunniaa nokka pystyssä ja pilke silmäkulmassa. Edelleen tottelen tätä nimeä, jos joku vanha kollega sattuu sen murjaisemaan. Tosin nykyään taitaa entinen-etuliite tulla tarpeeseen.

Paluumatkalla pysähdyimme kaffelle Tertin kartanoon. Myös ehdottomasti käynnin väärtti! Paikallista piimärieskaa munavoilla ei voinut ohittaa. Hetkessä olin isoäidin kanssa saaressa, oli kesä ja aurinko paistoi aina…

Piimärieska

Piimärieska

 

Muutes, viikon musiikki-tärppi tuon Pepen uuden levyn lisäksi on ehdoton ja ikuinen suosikkini Sibeliuksen viulukonsertto d-molli, opus 47. Maailman soitetuimpia viulukonserttoja. Jumalainen, romanttinen, synkkä, raivoisa, kaihoisa, uhkaava, riemukas, vaativa. Siinä on kaikki, mitä klassisella viulumusiikilla on tarjota. Itselleni se on erityinen monesatkin syystä. Se oli ohjelmassa ensimmäisessä konsertissa, joka sain soittaa Mikkelin orkesterissa sydän pamppaillen. Helsingin Kaupunginorkesterissa sekä Radion Sinfoniaorkestereissa työskennellessäni olen soittanut sitä kymmeniä kertoja, mm Sibelius Viulukilpailujen finaaleissa. Se oli myös oma diplomi-konserttoni Sibelius-Akatemiassa. Tai A-tutkintohan se taisi olla viralliselta nimeltään. Kun kuuntelen konserttoa, siirryn jonnekin kauas. Tai ehkä juuri kaikkein lähimmäs – omaan ytimeeni. Luvatkaa, että kuuntelette konserton, kun tarjoutuu sopiva, kiireetön hetki. Saatte palasen jotain olennaista suomalaisuudesta!

Kiitos Mikkeli, kiitos muistot, kiitos musiikki ja kiitos Sibelius! Ja Mullovalle high five!

– Raakel, Mikkelin Mullova