Vinkki tyrnimarjojen poimintaan – helppo apuväline

Rakastan tyrnimarjoja, mutta vihaan niiden poimintaa. Sormet on piikeistä hellinä, suuri osa marjoista muusaantuu jo poimiessa ja yksittäisen marjan nyppiminen piikkisestä pensaasta raasta hermoja ja vie iäisyyden. Useana vuonna on kahden kasvavan ja runsaan tyrnipensaan sato jäänyt suurelta osin poimimatta juuri noista syistä. Kuulin, että on olemassa kone, joka helpottaa poimintaa. Kyselin facebookissa. Ei ollut kellään kamulla moista lainata, tai ei ollut kukaan tainnut moisesta kuullakaan. Eikä ihme. Nimittäin kun etsin osto-mielessä, hinta kapusi yli 1000€…

Tyrnipuskat. Keskellä viriili uros, vieressä kaksi marjoja pursuvaa naarasta.

Tyrnipuskat. Keskellä viriili uros, vieressä kaksi marjoja pursuvaa naarasta.

Sain naamakirjassa kuitenkin loisto-vinkin, jolla helpottaa poimintaa. Katsoin Johanna Rantasen videon, jossa oli putkilon pää leikattu viistoksi, perään teipattu muovipussi. Sillä sitten napsimaan tyrnejä. Tuunattiin puolison kanssa vielä pykälää pidemmälle. Laitettiin pussiksi minigrip, jolloin ei tartte teippausta purkaa. Voi vaan avata ala-reunasta, tyhjnetää ja taas sulkea ja jatkaa poimimista. Tämä toimii kuin rasvattu!

Tyrnien poiminta sujuu

Tyrnien poiminta sujuu

 

Tyrnit napsahtavat putkiloon helposti

Tyrnit napsahtavat putkiloon helposti

 

Tämä viikonloppu vierähtää siis puskissa.

Tyrnipuskat ei enää aiheuta harmaita hiuksia

Tyrnipuskat ei enää aiheuta harmaita hiuksia

Pakastan tyrnimarjoja pikku-pusseissa. Sisältö helppo napata aamulla mixeriin, sekaan porkkana, inkivääriä, sitruunamehua ja hunajaa. Jos haluaa lisää pehmeyttä ja makeutta, sekaan myös banaani. Täydellinen vitamiinipommi ja flunssakauden paras ennaltaehkäisijä.

Tyrnismoothie

Tyrnismoothie

Ihanaa viikonloppua, otetaan ilo irti luonnon antimista!

 

  • Raakel

P.S. Kiitos Saara ja Johanna Rantanen!

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *