Pääkirjoitus: Uurnille siitä, hus!

Demokratia on yksi ihmiskunnan hienoimmista keksinnöistä. Siinä kansalaiset antavat äänestämällä valtakirjansa hallinnolle, jonka tulee toteuttaa kansan tahtoa.

Marja Aarnipuro

Marja Aarnipuro

Hyvin toimivassa demokratiassa enemmistö päättää asioista, mutta myös vähemmistön oikeudet turvataan. Tyytymättömyytensä voi ilmaista viimeistään seuraavissa vaaleissa äänestämällä jotakuta muuta.
Jotta demokratia toimisi, kansalaisten tulee äänestää. Millään muulla tavalla kansan tahto ei voi aidosti toteutua. Tämä kannattaa muistaa nyt, kun kuntavaalien ennakkoäänestys on jo käynnissä.
Mistä kuntavaaleissa sitten päätetään? Sosiaali- ja terveysasiat ovat siirtymässä kunnilta sote-alueille ja maakunnille, mutta kunnille jää silti paljon tärkeitä tehtäviä.
Valtuutetut päättävät varhaiskasvatuksesta, opetuksesta, kouluruoasta ja nuorisotiloista. Jätehuolto, vesi- ja viemäriverkostot, tiet, kadut ja ulkoilureitit ovat kunnan vastuulla. Kunta huolehtii myös kirjastoista ja teattereista. Maahanmuuttajien kotouttaminenkin on kunnan vastuulla.
Viisas kunta tukee myös yrityselämää säilyttääkseen alueensa elinvoimaisuuden. Erityisen tärkeää valtaa valtuutetut käyttävät tonttien kaavoituksesta ja rakentamisesta päättäessään.
Siis uurnille siitä, hus! Ja pitäkää mielessä Nobel-kirjailija George Bernard Shaw’n hieno sitaatti:
”Demokratia on järjestelmä, joka varmistaa sen, ettei kansaa hallita paremmin kuin se ansaitsee.”

Leena Majander: Viesti rintakorussa

Angela ei jouda aamulla peilin edessä seisoskelemaan. Hän vetäisee mustat pöksyt jalkaan ja kirkasvärisen jakun ylle. Ei ehjien sukkahousujen etsiskelyä, ei silkkipaidan silitystä aamukiireessä.

Leena Majander

Leena Majander

Virka-asu kuntoon, kampa hiusten läpi ja sitten hommiin!
Tummanharmaiden ukkojen rivistä Angela pistää silmään: Tässä on Saksa, tässä olen minä.

Theresa tietää olevansa samassa rivissä vielä tulokas, jonka pitää lunastaa paikkansa. Hän ei kuitenkaan pelkää näyttää nauttivansa muotivaatteista, suurista koruista ja näteistä kengistä, koska tietää tulevansa otetuksi vakavasti.

Eroa hakeva nainen iloitsee arjen kauneudesta, vaikka puheet ja vaatimukset ovat kovia.
Tellervon elämäkerta paljastaa Tarjan perineen Tellervolta vanhoja vaatteita. “Häntä pidettiin tyylikkäänä, minua ei koskaan”, Tarja toteaa kirjassa.
Haastattelussa hän jatkaa: “Kai se riippuu siitä miten niitä vaatteita kantaa…”
Kritiikki lippalakkipäistä valtionjohtajaa kohtaan on jättänyt jälkensä.

Naisen pukeutumiseen kiinnitetään huomiota, oli hän sitten vallan kärkikaartia tai ihan tavallisesti duunissa. Useimmat meistä haluavat näyttää kauniilta, olla edukseen.
Oman työurani aloitin 1980-luvulla tummansinisessä vekkihameessa ja valkoisessa paitapuserossa.
Vastuuta tuli lisää ja kolmekymppisen pomon uskottavuus vaati prässättyä housupukua ja liituraitaakin. Olkatoppaukset olivat suuria ja napit kiiltäviä.
Madeleine opetti kantamaan rintarossia, joka viestitti persoonallisuudesta.
Tarjan 2001 Linnan juhlissa kantama Euran muinaispuku kupurasolkineen ja veitsentuppineen herätti suurta huomiota. Emäntä erottui silkkeihin sonnustautuneesta, edustajiensa välityksellä juhlivasta kansasta.

Vuosi 2017 tarjoaa monia mahdollisuuksia juhlimiseen – ja kansallispuvun käyttöön.
Kalevalaisten Naisten Liitto viettää vuosittaista kansallispukujen tuuletuspäivääkin, jotta vinteille unohdetut käsityön taidonnäytteet tulisivat esille.
Aion tänä vuonna ahkerasti tuulettaa Tuuterin pukuani, jossa on silmiä hiveleviä ristipistoja rintamuksessa, hihoissa ja esiliinan helmassa. Äidin tekemiä.
Kansallispuku ei ole koskaan muotivaate, mutta näyttävä ja juhlava se on aina.

Kansallispuvun kantaja saa varautua kanssajuhlijoiden mielissä pyöriviin ja ääneenkin lausuttuihin kysymyksiin. Kerjäätkö huomiota itsellesi? Aiotko heittäytyä Paavo Väyrysen käsivarsille? Suomen itsenäisyydenkö kunniaksi sinä tuolla lailla? Pitäisiköhän minunkin etsiä vanha pukuni esille ja korjauttaa se..?
Lenitan paras pukeutumisvinkki on ostaa laatuvaatteita. Pitää vain pysyä sellaisissa mitoissa, että niitä voi käyttää vuosikymmeniä.
Neuvo on hyvä, sillä moni on kertonut vaatteiden kutistuvan kummallisesti kaapissa.

Diana, hovin vanki, viesti pukeutumisella yleisönsä kanssa. Kun hänen kuolemastaan tulee kuluneeksi 20 vuotta, muistonäyttelyssä ovat esillä lehtikuvista tutut asut, exälle ja tämän uusvanhalle nyxälle viestiksi suunnattua ”kostopukua” myöten.
Naisen pukeutuminen lähettää aina viestin, tarkoituksellisesti tai tahattomasti.

Markus Leikola: Soinin unelma horjuu

Monilla politiikkaan lähtevillä on unelma, yleensä hieman epämääräinen ja yhteiskunnallinen: edistää oikeudenmukaisuutta, ajaa vähäväkisten asiaa, pitää oman paikkakunnan puolta, tuoda syvällinen osaamisensa omalta erikoisalalta laajempaan käyttöön tai jopa ihan vain rakentaa parempaa maailmaa tuleville sukupolville.

Markus Leikola

Markus Leikola

 

Tällä käyttövoimalla ihmiset jaksavat politiikan ammattilaissarjassa, siinä jossa puukkoa tulee vihollisilta viikoittain ja omilta monta kertaa päivässä, jossa pitää velkarahalla ja arpaonnella lunastaa itselleen työpaikka neljäksi vuodeksi eteenpäin, uhrata yksityisyytensä, viikonloppunsa ja yöunensa milloin minkäkin asian marmattajalle, vihapuhujalle tai juuri sille tyypille, joka sanoo harkitsevansa ehdokkaan vaihtamista, jollei arvoisa herra / rouva / neiti poliitikko juuri tällä siunaaman hetkellä kuuntele mielensäpahoittajaa.

Sitten on ihmisiä, joiden unelma liittyy pelissä pärjäämiseen. Timo Soinin unelma on ollut näyttää, että Timo Soini pärjää ja populistisesta taktiikasta gradunsa tehnyt maisteri pystyy kiihdyttämään kaarteessa muiden valtiotieteen maisterien rinnalle ja ohi ilman suuren puolueen kantoaaltoa, omilla voimillaan. Ilman valmentajaa, opettelemalla teorian ja odottamalla, että aika on kypsä sen soveltamiseksi käytäntöön ja ilman, että kukaan syöttää lapaan. Vastaavat yksilösuoritukset ovat politiikassa harvinaisia, ja Suuriksi Yksinäisiksi profiloituvat poliitikotkin – kuten vaikkapa Mauno Koivisto – ovat olleet huolella organisoituneen joukkoliikkeen asemiinsa nostamia.
Ihminen kuitenkin muuttuu aikaa myöten ja niin muuttuvat ihmisen unelmatkin. Timo Soinin unelma on jo pitkään ollut ulkoministerin salkku ja sen jälkeen Lontoon suurlähettilään paikka. Ulkoministeriunelman toteutumiseksi oli välttämätöntä pitää puolue koossa, viedä se vaalivoittoon ja sitten vielä hallitukseen. Muita kynnyskysymyksiä kuin Soinin ulkoministeriys ei perussuomalaisilla juuri ollutkaan kevään 2015 hallitusneuvotteluissa.

Jäljellä on Iso-Britannia: olutkulttuurin ja hevoskisojen maa, sekä tietysti jalkapallon – Soinin suosikkijoukkuekin on jo pitkään ollut brittiläinen Millwall. Diplomatia on ehkä nähnyt parhaat päivänsä, mutta kulisseissa liikkuvan, vaikuttamaan pystyvän vaan ei velvoitetun toimihenkilön rooli, ilman ensimmäistäkään kampanjointia, seurustelua kristallikruunujen alla, sellainen maistuisi Soinille kaiken loskan ja rännän jälkeen.

Nykyinen lähettiläs Päivi Luostarinen on ollut vasta puolitoista vuotta Lontoossa. Luostarinen kuuluu UM:n ykkösketjuun ja Lontoo ykkösrivin paikkoihin. Näitä huippupaikkoja koskeva nimityskierros on juuri tehty, ja niinpä olisi äärimmäisen tökeröä siirtää Luostarinen nyt hanttihommiin poliitikon tieltä – vaikka sinänsä ulkoministeriöstä on ministerin raitahousut vaihdettu lähettilään sulkahattuun ennenkin, viimeksi Rkp:n Ole Norrback ja muutaman vuoden välivaiheen jälkeen kokoomuksen Pertti Salolainen ja Jari Vilén. Ja olisiko Brexit-myönteinen Soini sittenkään oikea ihminen edustamaan EU-Suomea kädenväännössä Britannian EU-eroehdoista?

Soinilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin toivoa, että Sampo Terho valitaan puheenjohtajaksi, jolloin perussuomalaiset pysyvät hallituksessa, ja toivoa, että hallituksen ministerinpaikkoja lisätään kolmella, jolloin Timo Soini pysyy ulkoministerinä – hallituskauden loppuun asti, jolloin Lontoon-pesti tulee kyseeseen. Uskokoon ken haluaa, että Soini ei panisi tikkua ristiin tämän vaihtoehdon toteutumisen eteen. ●