Eve Hietamies: Onko kulutustavaroiden tarkoitus kestää vain puoli vuotta?

Ostin elokuussa kotimaiset talvikengät. Joulukuun alussa alkoi sukka kastua: kenkä oli toisesta reunastaan irronnut pohjasta. Olen liimaillut kenkää, kun en puolen vuoden väliajoin voi ostella uusia talvikenkiä.
Sain viime kesänä mieheltä lahjaksi puhelimen. Nyt se on alkanut jumittaa. Usein en pysty vastaamaan puheluun, koska kaikesta tökkimisestä huolimatta puhelin ei reagoi. Puhelin on ollut käytössä puolisen vuotta.

Eve Hietamies

Eve Hietamies

Legendaarisen puoli vuotta kesti myös paistinpannu, jossa piti olla huikea tarttumaton pinta. Pinta oli tarttumaton siihen asti, kunnes alkoi rapista pois. Jos olisimme kohdelleet paistinpannua väärin, ymmärtäisin sen jotenkin. Mutta kaikesta huolehtimisesta huolimatta se on nyt pinnaton. Eli pitäisi ostaa uusi paistinpannu, koska sekin on ollut käytössä jo puoli vuotta.

Sitten ostin takin, jonka hinta hipoi kipurajaa. Puoli vuotta myöhemmin itse takki oli edelleen hyvä, mutta taskuton. Ohuet silkkitaskut eivät kestä naisten pitkiä kynsiä, kumpikin tasku on nykyään silkkiriekaleina. Taskuton elämä on aika kurjaa, joten ostin toisen takin, mutta tällä kertaa armeijan ylijäämäkaupasta. Näytän nykyään siltä, kuin olisin käynyt intin Amerikassa, mutta takin päältä voi ajaa vaikka traktorilla eikä edes nappi irtoa.
Ostin lapselle pinon puseroita. Nyt pitää ostaa uusia puseroita, koska resorit irtosivat ja kainalot repsottavat auki. Tämän päivän puserot eivät enää kestä 12-vuotiaan nuoren miehen peruselämää.
Ostimme mikron, jossa on myös uuni. Parin viikon käytön jälkeen ovi alkoi lonksua, joten mikro vietiin korjaamoon. Sain happaman puhelun, että olette itse rikkoneet sen laittamalla painavia esineitä mikron oven päälle. Kysyin, että kuka hullu laittaisi painavia esineitä mikron lasioven päälle? Sekä korjaamo että mikron myynyt liike kieltäytyivät ajattelemasta, että mikrossa olisi voinut olla tekovirhe. Jouduin riitelemään siitä, että korjausmaksu menee takuun piikkiin.

Me keräämme pesukoneita. Edellistä ei osannut pesukonekorjaajakaan korjata, tämänhetkiseen mies pyysi hommaamaan varaosan. Annoin varaosaliikkeelle koneesta kaikki mahdolliset löytämäni numerosarjat, uusi varaosa maksoi yli 60 euroa. Kaksi tuntia mies kiroili pesukoneen kanssa ja siinä vaiheessa, kun sormet alkoivat vuotaa verta, panin homman poikki. Kaikista tuotenumeroista huolimatta saimme liikkeestä vääränkokoisen varaosan eikä sitä voi palauttaa, koska se ei ole enää samanlainen kuin saapuessa.
On siis pakko ostaa uusi pesukone. Hinta- ja laatuvertailut voi heittää hittoon, koska tämän päivän pesukoneet ovat herkkiä kuin mimosat. Viikon googlaamisen jälkeen olen oletettavasti löytänyt valikoimista pesukoneen, jonka pitäisi kestää ainakin muutama pesukerta. Sikäli mikäli pesen pelkkiä höyheniä, ja soitan pesukoneelle rauhoittavaa musiikkia, ettei se stressaannu.
Tavara on nykyään huonoa jopa silloin, kun yrittää ostaa hyvää. Kodinkoneet irtisanovat itsensä yhä aikaisemmin, saumat eivät kestä, pinnat irtoavat, liimaukset ovat heikkoja, napit irtoavat heti, ruuvit eivät pidä tavaraa kasassa, vetoketjut juuttuvat, hihnat katkeilevat ja vaatteet kutistuvat. Olen kyllästynyt arvailemaan tavaroiden kestoikää, maksamaan huonosti (vaiko liian kiireellä) tehdyistä tuotteista.

Onnekseni löysin kirpputorilta 60-luvulla tehdyn mankelin, joka toimii kuin unelma. Siinä on yksi nappi, josta laitteen saa päälle tai pois. Se on tällä hetkellä kaikista kodinkoneistani todennäköisesti parhaimmassa kunnossa.

Jörn Donner: Olkaamme sitten eurooppalaisia!

Olen joskus leikilläni sanonut olevani ensisijaisesti kruununhakalainen, helsinkiläinen, eurooppalainen ja maailmankansalainen. Taustalla ovat valinnat, jotka tein kylmän sodan aikana. Oli valittava länsi hyveineen ja paheineen tai itä paheineen. Länsi merkitsi sananvapautta, markkina­taloutta ja demokratiaa. Monet näistä arvoista ovat nyt uhattuna.

Jörn Donner

Jörn Donner

Koin nöyryyttävän henkisen ilmapiirin presidentti ­Kekkosen pahimpina aikoina, joista kirjailija Jari Tervo äsken on televisiosarjassaan yrittänyt kertoa. Osan tästä ajasta vietin Ruotsissa, jossa oli helpompi hengittää.
Aika pitkät ajat olen viettänyt Berliinissä: ennen muuria, sen aikana ja sen jälkeen. Silloin Berliini ei vielä ollut Euroopan poliittinen pääkaupunki. Sen kunnian se ny­kyään saa jakaa Pariisin kanssa, kun Lontoo katoaa ­tyhmään omahyväisyyteensä, josta ei heti ole paluuta.

Euroopasta on eri aikoina kuviteltu kaikenlaista. Ranskan presidentti de Gaulle puhui maanosasta, joka ulottui ”Atlantilta Uralille”. Se unelma ei toteutunut Uralin kohdalla, koska kylmä sota, jossa Suomikin esiintyi sivuosassa, johti kahtiajakoon. Sen vallitessa maamme sai elää omituista kaksoiselämää Neuvostoliiton varjossa.
Sen symbolina oli YYA-mantra, jota varjeltiin tarkasti, kunnes Neuvostoliitto lopulta kaatoi itsensä. Olimme niin puolueettomia, että Moskova oli mukana neuvomassa, ­kuka saisi olla maamme pääministeri.
Läntinen Eurooppa kehittyi toisen maailmansodan jälkeen älyämään yhteistyön merkityksen ainakin taloudellisesti, vähitellen myös poliittisesti. Tämän kehityksen tähänastinen huipentuma on ­Euroopan unioni, jonka mielekkyydestä monessa Euroopan maassa kiistellään ja jota epäillään siinä toivossa, että perinteiset kansallis­valtiot saisivat elää rauhassa riippumatta ”Brysselin” säännöksistä.

Olin mukana, kun Suomesta tuli yhteisön jäsen. Innokkaimpia vastustajia oli Paavo Väyrynen, joka kuitenkin katsoi parhaaksi tulla valituksi EU-parlamentin jäseneksi. Olin samassa EU-valiokunnassa kuin hän, mutta harvoin hänet nähtiin tässä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa pohtivassa seurassa. Onneksi Väyrystä ei valita Suomen presidentiksi.
Ranskan presidentiksi on valittu Emmanuel Macron, joka puhuu eurooppalaisena ja esittää korkealentoisia ajatuksia maanosamme tulevaisuudesta. Saksan onneksi liittokansleri Angela Merkel näyttää saavan kumppanikseen vastahakoisen SPD:n, joka Merkelin tavoin kärsi vaali­tappion.
Yhdessä heillä on kuitenkin enemmistö, ja Saksan–Ranskan akselilla tullaan rakentamaan tiiviimpää ­Eurooppaa, joka tulevaisuudessa sisältänee jäseninään useita Balkanin valtioita, mutta ei Turkkia.

Suomen hallituksen piiristä on kuultu epämääräistä murahtelua koskien Macronin Eurooppa-visioita. Paljon niissä on tietysti sellaista, joka ei koskaan toteudu. Macron pyrkii kuitenkin rakentamaan toimivaa unionia toisin kuin maat, jotka Unkarin tai Puolan tavoin pyrkivät poimimaan rusinat pullasta ­erilaisina tukina ottamatta osaa yhteisön syventämiseen.
Hallituksemme ohella useat täkäläiset talousgurut ovat pitäneet rahaliittoa ja siis euroa pahana asiana. Olisi mielenkiintoista kuulla heidän kertovan, mitä tapahtuisi, jos pieni valuutta – Suomen tai Viron – joutuisi spekulaation kohteeksi.

Monet vuodet läntinen Eurooppa on elänyt turvassa tietoisena siitä, että Nato ja Yhdysvallat ovat muodostaneet sateenvarjon, jonka alla me kaikki, Suomikin, olemme voineet elää rauhassa ja kehittää itseämme. Tätä ei meillä ole virallisesti sanottu, mutta näin se oli. Ei kuitenkaan enää.
Asetelma on kääntynyt päälaelleen. Missä ovat ne yhteiset arvot, joiden puolesta Yhdysvallat muun muassa Marshall-avun puitteissa oli nostamassa Eurooppaa sotien hävityksen jälkeen? Minne ovat yhteiset arvot kadonneet Trumpin typerän retoriikan ja Putinin arvaamattomuuden alle?
Näille kahdelle pitäisi antaa oma tunnuslauseemme: Make Europe great again!

Pääkirjoitus: Presidenttiehdokkaat tekevät palveluksen demokratialle asettumalla ehdolle

Vaalihuumaa. Sitä me toimittajat tunnemme aina, kun äänestyspäivä lähestyy. Ennustamme voittajan. Seuraamme, teemme gallupeja. Saatamme kisata siitä, ketkä saavat olla tulosiltana töissä.

Marja Aarnipuro

Marja Aarnipuro

Jännitys kohoaa huippuunsa vaali-iltana, kun ennakkoäänet julkistetaan. Sitten alkaa vimmattu soittelu, juttujen naputtaminen ja tulosten analysointi. Jälkipuinti jatkuu pitkälle seuraavaan viikkoon.
Presidentinvaalien ennakkoäänestys käynnistyy keskiviikkona 17.1. Varsinainen vaalipäivä lähestyy kovaa vauhtia. Mutta missä on huuma? Missä viipyvät mielipidemittaukset? Täytyyhän tähän kisaan saada säpinää!
Kun istuva presidentti on ollut gallupeissa vahvoilla, tunnelma on ollut laimea. Jääkö kaikki yhteen kierrokseen, mennäänkö toiselle? Toivottavasti vastaehdokkaiden kannattajat eivät alistu kohtaloonsa. Ja mitä voikaan tapahtua, jos ennakkosuosikin kannattajat jäävätkin tyytyväisinä kotiin?
Kunnioitan suuresti jokaista presidenttiehdokasta. He ovat tehneet palveluksen demokratialle asettumalla ehdolle. Ehdokkaana oleminen ei ole kevyttä hommaa. On vastattava vaalikoneiden ja toimittajien kysymyksiin, osallistuttava tv-tentteihin, kuljettava turuilla ja toreilla. Ehdokkaat altistavat itsensä julkiselle arvostelulle, joka saattaa olla varsin kovasanaista ja jopa törkeää. Toki poliitikot petaavat kampanjoillaan myös tulevien eduskuntavaalien menestystä, mutta nostan silti hattua heistä jokaiselle.
Nyt on meidän vuoromme. Meidän vastuumme on äänestää. Demokratian nimissä.