Anna-Leena Härkönen: Autoilija, varo sikatolppaa!

Minulta kysyttiin jokin aika sitten, olenko huolissani siitä, etteivät nuoret pojat enää lue. Suurempi ongelma heille on minusta se, että he eivät osaa enää kirjoittaa työhakemuksia.
Saattaa kuulostaa kyyniseltä, mutta totuus on se, etten voi tehdä asialle mitään. Paitsi kirjoittaa lisää kirjoja. Sitä paitsi kirjoja välttelevät muutkin kuin nuoret pojat.
En minäkään itke kaikkien vanhojen sananlaskujen perään, mutta tuntuu surulliselta, kun ei osata enää kirjoittaa suomea. Jos seuraa netin keskustelupalstoja, tulee vain paha mieli. Ensinnäkin siitä aggressiivisuudesta, joka siellä rönsyää, ja toiseksi siitä, että ihmiset eivät osaa enää alkeellistakaan kielioppia. Vaikka joku kirjoittaisi asiaa, hänestä saa imbesillin kuvan, jos jokainen yhdyssana on väärin.

Anna-Leena Härkönen

Anna-Leena Härkönen

Tutkimusten mukaan nuorten kyky ymmärtää esimerkiksi kielikuvia on rapistunut hälyttävästi. Painostaminen ja pelikiellot eivät auta.
Tuntuisi absurdilta määrätä, että nyt luet tunnin Kalevalaa, ja sen jälkeen saat jatkaa omaa elämääsi. Olen kokeillut oman poikani kanssa houkutustaktiikkaa jättämällä mielestäni kiinnostavia kirjoja hänen huoneeseensa. Ne ovat jääneet lukematta.
– Olen tätä asiaa vastassa, kirjoitti poika kouluaineessaan.
– Noin ei oikeastaan sanota, kerroin hänelle. – Pitää kirjottaa että ”olen tätä asiaa vastaan”.
– Aha.
Toisaalta, miksei voi kirjoittaa noinkin? Kielihän elää koko ajan, ja kadonneiden ilmaisujen tilalle syntyy uusia.

Silti surettaa. Suomessa on paljon ihania murteita. Toivottavasti ne eivät tulevaisuudessa köyhdy. Murretta puhuvat lehtimyyjät saavat kuulemma myytyä tilauksia enemmän kuin muut. En ihmettele. Jos olen itse tilaamassa matkaa puhelinmyynnistä, letkeää savoa vääntävä täti saa minut takuuvarmasti lyömään kaupat lukkoon.

Sosiaalista mediaa voi syyttää paljosta. Viriketulva vaikeuttaa keskittymistä kirjoihin. Netti on kirjoille kova kilpailija, ja kustantajilla on kova huoli. Perehtynyttä kritiikkiä julkaistaan yhä harvemmasta teoksesta. Kirjailijat kokevat ammattinsa uhatuksi.
Ja jos lukemista ei aloita ajoissa, se käy ajan mittaan yhä vaikeammaksi. Tosin minulla on työttömäksi jäänyt ystävä, joka iloitsee muitten murheitten keskellä siitä, että on löytänyt ensimmäisen kerran elämässään kirjat, kun hänellä on nyt aikaa.
Minäkin iloitsen siitä.

Lukeminen ei kuitenkaan ole kaikkien juttu. Minullakin on ystäviä, jotka eivät paljon lue kirjoja. Siitä huolimatta heidän puheensa kuulostaa verbaaliselta ilotulitukselta.
– Mä oon naamallisesti luhistunu! eräs huusi katsoessaan peiliin.
Toinen sanoo valokuvia ”kuviloiksi”. Entä mitä tarkoittaa ilmaisu ”yhtäkkinen kissa”? Arvaamatonta kissaa, tietenkin.
Kyllä vanhatkin osaavat uudistaa kieltä.
Pikkuserkkuni istui pelkääjän paikalla, kun he etsivät miehen kanssa parkkihallista vapaata paikkaa. Eteen tuli betoniporsas.
– Varo Tuomo, tuossa on sikatoloppa! pikkuserkkuni rääkäisi.
– Mulla on perseselelkä kipiänä, hän kertoi kerran minulle.
– Tarkotat varmaan häntäluuta?
– Joo, se se oli.
Siskonsa polttareihin hän aikoo kuulemma pukeutua kuin Jänis Japlin.

Jörn Donner: Trump vai Putin?

Minulta on tämän vuoden aikana silloin tällöin kysytty, mitä mieltä olen Donald Trumpista presidenttinä. Vastaus on helppo: Ei tarvitse olla mitään mieltä.
Vastaan sittenkin, kuten luultavasti suuri enemmistö eurooppalaisista, että olen huolissani siitä, että maailman johtavan sotilasvallan ja talousmahdin johtaja kuvittelee voivansa samaistaa virkansa jonkin suuryhtiön toimitusjohtajaan. Kaiken kukkuraksi hän näyttää pitävän mediaa ja oikeuslaitosta vihollisinaan. Ainoa totuus on Trumpin oma.
Tähän voi tietysti lisätä, että hänen arvaamatonta valtaansa voi uhata syyte vallan väärinkäytöksestä. Presidentti Nixon veti omat johtopäätöksensä ja erosi.

Jörn Donner

Jörn Donner

Mutta. Tästä seuraa iso mutta. Yhdysvallat on avoin, haavoittuva demokratia. Naapurimme Venäjä ei ole sitä, paitsi muodollisesti, usein tekaistujen vaalitulosten avulla.
Trump on innokkaasti pyrkinyt sättimään vihollisikseen kokemiaan sekä kotona että maailmalla. Samaan aikaan johtava sanomalehti New York Times on kuitenkin saanut satoja tuhansia lisätilaajia nettilehdelleen. Suuri osa maan oikeuslaitoksesta toimii edelleen poliittisista suhdanteista välittämättä, ja monet osavaltiot, kuten 40 miljoonan Kalifornia, pystyvät toteuttamaan tervettä ympäristöpolitiikkaa Trumpista piittaamatta.
Tämä samainen Kalifornia, jossa taannoin asuin, ei toimisi päivääkään ilman niitä miljoonia vierastyöläisiä, jotka laittomasti ja laillisesti pitävät osavaltiota pystyssä.
Trumpin politiikan vastustajia on kaikkialla, heitä ei pystytä vaientamaan. Heitä on yliopistoissa ja yritysmaailmassa. Maailman johtavat uuden teknologian yritykset, kuten Apple, Amazon, Google ja Microsoft, eivät halua käpertyä siihen uusnationalistiseen huumaan, joka on Trumpin tunnusmerkkejä. Ne haluavat toimia rajattomassa maailmassa.

Mitä on tapahtunut Venäjällä presidentti Vladimir Putinin valtakaudella? Krimin niemimaa vallattiin vuonna 2014, ja Itä-Ukrainassa jatketaan hybridisotaa. Poliittiset vastustajat tuomitaan ja teljetään vankilaan, mikäli joku ei sopivalla tavalla löydä palkkamurhaajaa hoitamaan asiaa – toimittaja Anna Politkovskaja ja poliitikko Boris Nemtsov mainitakseni. Parhaassa tapauksessa vastustaja päästetään maasta, kuten Mihail Hodorkovski kymmenen vuoden vankeuden jälkeen.
Venäjä on tietysti kehittynyt uskomattoman paljon Neuvostovaltion romahtamisen jälkeen. Moskova, Pietari ja muutamat muut suuret kaupungit antavat väärän kuvan maan elintasosta. Maaseutu on useimmiten kurjassa tilassa. Elinikäodote miesten ja naisten osalta on hyvin murheellinen.
Niin Putinilla henkilönä kuin hänen puolueellaankin on vankka kannatus. Venäjän uusvanha etninen nationalismi muistuttaa Trumpin propagandaa. Putin ja Trump ovat yhtä arvaamattomia.
Tämä voi koitua uhkaksi maailmanrauhalle, mikäli rauhasta enää voidaan puhua erillissotien ja nälänhädän maailmassa. Trumpin toiminta on kaikesta uhittelusta huolimatta sidottu maan demokratian normeihin. Hän on jo moneen otteeseen joutunut syömään sanansa.

Trumpin hallitsema maa on avoin kansalaisyhteiskunta, jonka perustuksia hän yrittää heikentää, toivottavasti siinä onnistumatta. Hän on elefantti lelukaupassa.
Suomen itärajan takana on yhteiskunta, jossa kaikesta taloudellisesta edistyksestä huolimatta on paljon arvaamattomia piirteitä. Putin ei näytä olevan tilivelvollinen kenellekään.
Meidän on pakko yrittää elää sopuisasti tämän naapurin kanssa. Mutta kuinka? Sanommeko heille, että kaikki on hyvin? Kerrommeko heille, että aiomme pysyä ystävinä? Hieno juttu. Se ei estänyt Venäjän edeltäjävaltiota hyökkäämästä kimppuumme. Mutta Allegrolla pääsee päivittäin Pietariin.
Demokratia on silti lännessä, ei idässä. Hyvässä tai pahassa olemme osa lännen arvomaailmaa.
Mikäli on pakko valita Trumpin ja Putinin yhteiskuntien välillä, valintani on Yhdysvallat – ja ikävä kyllä Trump.

Pääkirjoitus: Rauhan asialla

Presidentti Martti Ahtisaari luopuu perustamansa rauhanvälitysjärjestö CMI:n hallituksen puheenjohtajuudesta. Päätös on ymmärrettävä, sillä Ahtisaari täyttää kesäkuussa 80 vuotta. Jatkossa hän keskittyy rauhantyöhön neuvonantajana ja asiantuntijana. Häenelle tarvitaan siis seuraaja.

Marja Aarnipuroo

Marja Aarnipuro

Harvoinpa olen ilahtunut niin kovasti kuin kuullessani, että Ahtisaari esittää seuraajakseen filosofian tohtori, kansanedustaja Alexander Stubbia, joka aloittaa luottamustoimessa marraskuun lopulla ja jatkaa luonnollisesti myös kansanedustajan työtään.

Esimiehenä olen nähnyt usein, miten ihminen alkaa kukoistaa, kun hän pääsee työskentelemään sopivaan rooliin. Sellaiseen, jossa kaikki hänen vahvuutensa tulevat täyteen käyttöön. Vuosikausien turhauttava puurtaminen voi nopeastikin vaihtua loistosuorituksiin ja huipputyytyväisyyteen, kunhan vahvuudet ja työrooli osuvat kohdalleen.
Näin on käymässä Alexander Stubbille, Suomen käyntikortille maailmalla. Stubb on edustava, kielitaitoinen, positiivinen ja osaava, ja hänen kansainvälinen kokemuksensa on ylivertainen. En koskaan ymmärtänyt, miksi Stubb halusi puheenjohtajaksi tai pääministerin takkuiseen tehtävään, kun hän sen sijaan voisi edustaa meitä upeasti maailmalla.
Maanantaina CMI:n vieraaksi Helsinkiin kokoontuu Nelson Mandelan perustama ja Kofi Annanin johtama The Elders (kylänvanhimmat) -neuvosto, johon rauhannobelisti Ahtisaari kuuluu. CMI:n rauhanseminaari on joka kerta vuoden kohottavin tilaisuus.