Aki Riihilahti: Ei enää kuulutuksia

Miksi lentokoneessa pitää kuuluttaa lentokorkeus? Ketä kiinnostaa, ollaanko 5000 vai 7000 metrissä, kunhan ollaan turvallisesti ilmassa! Miksi muutenkaan lentokoneen kapteenin pitää kuuluttaa matkustajille muuta kuin oleelliset turvaohjeet?
En tunne ketään, joka odottaisi, että voi kun se kapteeni kohta kertoisi meille sen lähtöpaikan sään. Minua ainakin sapettaa, että juuri kun on saanut unen päästä kiinni tai keskustelee vierustoverin kanssa, tulee kimeä merkkiääni, ja kapteeni kertoo täysin epäoleellisia asioita särisevästä kauittimisesta.

Aki Riihilahti

Aki Riihilahti31

Minua ärsyttää suuri osa maailman kuulutuksista. En pidä marketeissa, kun pimpelipompelia seuraa tiedotus, että vessaharja on kymmenen sentin alennuksessa hyllyllä viisi. En varmasti osta. Olen immuuni urheilukilpailuiden sanallisille äänimainoksille.
Juoksen karkuun, kun nevöhöörd-kirjakriitikon haastattelutuokio yskitään viime vuosikymmenen äänentoistojärjestelmästä kirjakaupassa. En ole vieläkään toipunut, kun yläasteella biologianopettaja kertoi aamunavauksessa keskusradion kautta lomamatkastaan Marokkoon. Ihmisten ohjaaminen kuuluttamalla tai turhan tiedon tarjoileminen yleisiin tiloihin ei yksinkertaisesti ole järkevää.

Aina vähän pelottaa, mitä tästä tulee, kun suomalainen tarttuu mikrofoniin. Jokainen on kuullut vähintään yhden humalaisen hääpuheen liikaa. Tai joutunut kokemaan monotonisella äänellä kerrotun ylipitkän yritysesittelyn. Yleisesti suomalaisten viestintäyritykset ja -taidot eivät yksinkertaisesti ole sisällöltään ja toteutukseltaan mielenkiintoisia ja luontevia.
Tuntuu myös, että kapula annetaan liian helposti ihmiselle, joka on joko tästä kiusaantunut tai pahimmissa tapauksissa rakastaa liikaa ääntään ja vitsejään. Harvoin tulee vastaan hyvin valmisteltu ja kuulijoita varten suunniteltu esitys. Viime hetken laitetestaukset ja ”vedä sä vaikka Keijo tää setti” on takuuvarma kuulijan ihannekokoonpano.

Ei sillä, ei tämä yleisten tilojen täyttäminen turhalla äänellä ole vain suomalainen ilmiö. Joskus tuntuu, ettei edes virallisissa tehtävissä ja kuulutuksissa ole mitään häveliäisyyden rajaa. Elävästi muistan, kun pelasimme Virossa ystävyysottelua paikallista seuraa vastaan. Ottelukuuluttaja esitteli joukkueemme ennen peliä viroksi stadionin kovaäänisistä tällä tavalla: numero 8 Rodrigo, hän tulee Brasiliasta; numero 9 Vesa Vasara; numero 10 Obiora Aniche, hän on neegeri.
Kun kaikki pelaajamme haukkoivat henkeään, kuuluttaja vain jatkoi joukkueen esittelyä, eikä yleisökään ollut moksiskaan.
Mitään ohjeita tai vastuuta ei useinkaan tunnu olevan. Kun tavallinen ihminen päästetään kertomaan itselleen normaalilla tavalla asioita yleisiin tiloihin, on lähes varmaa, että jonkun korvaan särähtää.

Tämän vetoomuksen tavoite on täyttynyt, jos yksikin turha kuulutus jää tekemättä. Toivon, ettei kaikkea tilaa täytetä turhalla äänellä. Uskon, että silloin myös tarpeelliset viestit tavoittavat paremmin kuulijat. En ymmärrä, miksi puoletkaan nykyisistä viesteistä on katsottu tarpeellisiksi.
Kun epäoleellista tietoa ja hälyä on vähemmän, ihmisten aivoille jää rauhaa ja tilaa ymmärtää ja tulkita itse asioita. Tai yksinkertaisesti vain olla rauhassa. Eikö oikeasti se lentokapteeni olisi voinut vain tehdä työnsä ja jättää sadistisesti herättämättä minua kertomalla ruotsiksi, että nyt Vilnan yllä lentokorkeutemme on 6281 metriä!

Timo Soinin gradu oli perussuomalaisuuden käsikirja

Lueskelin aikani kuluksi Timo Soinin pro gradu -työn Populismi – politiikkaa ja poltinmerkki: SMP:n roolinmuutos (Helsingin yliopisto, valtio-oppi, 1988) On hämmentävää, miten perusteellisesti 25-vuotias Soini analysoi populismia ja miten tarkasti hän jo vuonna 1988 vähintäänkin alitajuisesti suunnitteli perussuomalaista kansanliikettä.

Marja Aarnipuro

Marja Aarnipuro

Gradu on kiinnostavaa luettavaa myös sen vuoksi, miten Soini käsittelee siinä ”mukautuvan populismin” käsitettä Suomen Maaseudun Puolueen vaiheiden kautta. Nyt Perussuomalaiset on hallituksessa, kuten Smp aikoinaan. Valta ja vastuu kesyttivät Smp:n populismia ja puolueen kannatus laski. Gradussaan Soini pohtii, miten puolueen suosio saataisiin käännettyä uuteen nousuun. Samaa pohdinta hänellä on varmasti meneillään nyt, kun hallitusvastuu on sulattanut jytkyä.

Gradua tehdessään Timo Soini johti Suomen Maaseudun Puolueen nuorisojärjestöä. Hän oli liittynyt puolueen jäseneksi 16-vuotiaana ja sai seurata läheltä Veikko Vennamon värikästä populistipolitiikkaa. Vennamolla on suuri rooli myös Soinin gradussa. Opinnäytteensä sisältöä Soini pääsi hyödyntämään Smp:n viimeisessä puolueohjelmassa 1992. Hän määritteli tuolloin puolueensa linjan ”suomalaiskansalliseksi populismiksi”.

Timo Soinin gradun mukaan populismi syntyy niiden ihmisten keskuudessa, jotka tuntevat olevansa vallankäytön ulkopuolella ja jotka pelkäävät joutuvansa kehityksen jalkoihin. ”Populismi on tämänpuoleista gospelia, ilosanomaa köyhille ja vaikeuksissa oleville”, Soini määrittelee.

Populismi on tyytymättömyyden purkautumiskanava. Se on kansan aate, joka vetoaa perinteisiin arvoihin. Sille on tyypillistä nationalismi, menneisyyden ihannointi sekä vihamielisyys intellektuelleja kohtaan. ”Populistisen ideologian on oltava hyvin konkreettista, sillä tavallisen kansan on vaikea ymmärtää sivistyssanoja vilisevää metafyysistä tieteenfilosofiaa yhteiskunnan rakenteista”, gradussa sanotaan.

Soinin mukaan populismi on uskonnollista ja ”jonkin verran taipuvaista lievään rasismiin”. Luokkasotaa se ei lietso, eikä sitä voi leimata sen enempää oikeistolaiseksi kuin vasemmistolaiseksikaan. Populismi sympatisoi pienyrityksiä ja suhtautuu vihamielisesti ”rahamiehiä” kohtaan.

Populismilla ei ole tarkkaa ideologiaa, se on enemmän liike kuin puolue. Se painottaa moraalia enemmän kuin tarkkaa ohjelmaa. ”Populistinen puolue puhuu mieluummin asioista kuin aatteista”, gradussa sanotaan.

Populistinen demokratia on radikaalia demokratiaa, jonka tavoitteena on luoda kansalaisten mahdollisimman laaja itsehallinto ilman poliittisen eliitin väliintuloa. Tähän demokratiaan sopivat kansalaisaloitteet ja kansanäänestykset. Tässä kohtaa mieleen nousee väistämättä Iso-Britannian Brexit-äänestys jälkimaininkeineen.

Mystinen kontakti kansaan

Timo Soini erittelee gradussaan perusteellisesti sitä, millaisen johtajan populistinen liike vaatii. On kuin lukisi määritelmää Soinista itsestään: ”Populismi vaatii lähes aina karismaattisen johtajan tai intellektuelliryhmän johtajakseen.” Soinin mukaan populistijohtajan täytyy olla etevä poliittisessa retoriikassa ja kielenkäytössä, sillä hänen tehtävänsä on saavuttaa ”mystinen kontakti kansaan”. Veikko Vennamoa Soini kuvailee gradussaan sanoilla ”unohdetun kansan Batman”.

Populistijohtajalla täytyy olla tavallisen kansan elämäntapa. ”Hän on kansanomainen ihminen, johon on helppo samastua.” Raveja ja penkkiurheilua harrastava maisterisjätkä Espoosta istuu hyvin tähän määritelmään.

Soinin visio

Gradussaan Timo Soini sanoo, että perinteisen oikeisto/vasemmisto-”kvarkin” lisäksi poliittiseen käyttäytymiseen on tullut establishmentti/antiestablishmentti-”kvarkki”. Hänen mielestään tämä uusi tilanne avasi mahdollisuuden populismin nousulle. Soini enteili jo vuonna 1988, että nopea kansainvälistyminen ja pakolaispolitiikka antavat mahdollisuuden aatteellisen populismin nousulle.

Opinnäytetyö on kuin käsikirja perussuomalainen kansanliikkeen synnyttämiseen. Nuori Soini kirjoittaa ”Kelkasta pudonneita riittää. Populismi on itsensä syrjäytyneiksi tuntevien aate. Vähäväkiset ovat muuttaneet maalta kaupunkilähiöiden pubikansaksi. Siellä ovat nyky-Suomen passiiviset itseensä sulkeutuneet jurnuttajat. Passiivisten ryhmä on altis kaikenlaiselle populismille. Pubikansakin puhuu politiikkaa. Vieläkö vanha suusta suuhun -menetelmä pienin muutoksin sittenkin toimisi?” Toimihan se.

Mukautuva populismi

Timo Soinin pro gradu -työssä kuvaillaan Suomen Maaseudun Puolueen vaiheita kansansuosion noususta hallitusvastuun aikaan. ”SMP:n populismi kului käytössä. Valta ja vastuu olivat kesyttäneet sitä”, Soini kirjoittaa. Puolue sai hallituksessa ollessaan läpi omia tavoitteitaan, mutta sen kannatus romahti. Puolue siirtyi mukautuneen populismin aikaan.

Soini siteeraa gradussaan Pekka Vennamoa, joka sanoi, että ”ministerin pallilta voi parhaiten vaikuttaa”. Nyt Soini on itse ministerin pallilla ja pystyy varmasti vaikuttamaan maan asioihin. Suosiota hallitusvastuu sultattaa.

Gradussa on myös Soinin kiinnostava huomio siitä, että vastuun aiheuttaman kesyyntymisen jälkeen ”puolueen sisälle jää häiriköitä, jotka eivät kuitenkaan tule pääsemään hallitsevaan asemaan. Tällainen puolueen sisäinen keskustelufoorumi on jopa hyödyllinen, jollei sitä puolueen johdon taholta tukahduteta. Sen kautta voidaan kokeilla ideoita.”

Soinin opinnäytetyön mukaan populismi on ”joustava aate, joka pystyy uudentamaan itseään”. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan, miten Soini lähtee uudentamaan perussuomalaista aatemaailmaa nostaakseen sen kannatusta. Aloite 60 vuotta täyttäneiden pitkäaikaistyöttömien päästämisestä eläkkeelle lienee yksi askel askel tähän suuntaan.

Markus Leikola: Syksyyn uudella ja vanhalla

Kesä ei ole enää moneen vuoteen ollut samanlaista politiikan hiljenemisen aikaa kuin aiemmin, koska ulkomaailma ei hiljene. Milloin on Kreikka, milloin pakolaiset, milloin Brexit, terroristit tai vinksahtaneet veitsimiehet häiritsemässä suomalaisen ministerin suomalaisessa lainsäädännössä säädettyä suomalaista kesälomaa.

Markus Leikola

Markus Leikola

Kesän isoin poliittinen paukku oli täysin kotimainen: puolueiden kannatusmittauksista yksi toisensa jälkeen näyttää perussuomalaisten pudonneen pienten puolueiden joukkoon, ja erityisesti vihreiden kannatus heiluu lukemissa, joissa se ei ole koskaan ollut historiansa aikana. Vihreät ovat ykköspuolue jopa Helsingissä, jossa kevään kuntavaaleissa ratkaistaan myös kaupungin ykkösjohtajan paikka uuden pormestarin paikan myötä. Sekin on mahdollista, että puolue profiloituukin vaalikauden loppupuolen pääkaupungin uuteen nokkahahmoon Pekka Sauriin tai Anni Sinnemäkeen, eikä Ville Niinistön seuraajaan. Ja sitä enemmän, mitä enemmän kotimaan politiikan agenda liittyy kuntien asemaan soten jälkeen, eli väkisin myös siihen, mitä metropolialue on tai ei ole.
Kun pakolaiskriisi saatiin – tällä erää – selvitettyä, ja Brexitistä tultiin hengissä ulos, perussuomalaisilla olisi kipeä tarve saada uusi ulkoinen uhka, ja äkkiä. Muuten käy niin, että kotimaan poliittista keskustelua hallitsee seuraavat kaksitoista kuukautta sote, jota vetää keskustalainen Juha Rehula uutena taisteluparinaan kokoomuksen ykkössoteasiantuntija Paula Risikko ja – omien sanojensa mukaan – liikkuvaan junaan noussut uusi peruspalveluministeri Pirkko Mattila (ps) jää väkisinkin näiden varjoon, edeltäjänsä Hanna Mäntylän tavoin.

Kokoomus vaihtoi Petteri Orpon Alexander Stubbin tilalle puheenjohtajaksi aika lailla fiilispohjalta, selkeänä tavoitteenaan kääntää puolueen kannatus kasvuun. Ainakaan kesällä, jolloin puoluekannatukset ovat heiluneet paljon, Orpo ei ole vielä onnistunut.
Kiinnostavampaa on, että Orpon politiikka näyttää samassa ajassa hyvin toisenlaiselta kuin Stubbin linja. Talouskurin ja lisävelanoton karttamisen sijaan ykköseksi on noussut työllisyys, puolueeseen kimmastunutta ylipistoväkeä lepytellään olan takaa ja päivähoitomaksuissakaan koko kansaa ei maanitella korotustalkoisiin, vaan päin vastoin, Orpo on valmis laskemaan maksuja. Orpo on koko vaalikauden alkupuolen saanut porhaltaa melkoisen rauhassa kritiikiltä – kukaan ei ole puhunut hänestä epäinhimillisenä, vaikka vasta nyt alkaa näkyä, kuinka Orpon sisäministerikauden uusi turvapaikkalinjaus on johtamassa pahimmillaan vainottujen palauttamiseen hengenvaarallisiin oloihin.
Eikä valtiovarainministeri Orpon budjettipolitiikkaa ole luonnehdittu löperöksi, toisin kuin joidenkin hänen edeltäjiensä vastaavia tuotoksia.
Sipilän ja Orpon selkänojaksi on talvikauden ajaksi muodostumassa kilpailukykysopimus, jonka kannattavuus ylittää tähän viikkoon tultaessa hurjimmatkin odotukset: apteekki-, pankki- ja it-väen myötä yli 90 prosenttia. Rakennustyöläiset, jotka päättivät jäädä jo varhaisessa vaiheessa sopimuksesta ulos, ovat lisäksi tehneet kaikessa hiljaisuudessa sopimuksen, jonka he toivoisivat nyt tulevan hyväksytyksi osaksi kokonaisuutta.
Ratkaisevaa hallituksen menestykselle ensi kevääseen mennessä on soten hinta. Tarkoitus on säästää kolme miljardia, mutta yleisen kokemuksen mukaan itsehallinto ja autonomia kasvattaa, ei laske kustannuksia.
Toistaiseksi on tiedossa vain, että yhtenäinen soten it-järjestelmä tuo toista miljardia lisäkulua. ●