Leena Majander: Kun makaronista tuli pasta

Euroopan kartalla Italia näyttää ritariajan miehen saappaalta, kuin Saapasjalkakissalta lainatulta.
Italiaan ovat Pohjolasta matkustaneet inspiraatiota ja elämyksiä hakemaan niin Jean Sibelius kuin Joel Lehtonenkin. Pienemmät meidän nilkit ovat painaneet perässä.

Leena Majander

Leena Majander

Kun tyttökirjojen mestarin Anni Swanin sankarittaret Sara ja Sarri 20-luvulla matkustavat Italiaan, mustapaitojen noususta näkyy jo merkkejä. Sisilia, Rooma, Venetsia ja Bolzano tarjoavat aurinkonsa, taideaarteensa ja meluisat italialaisensa pohjoisen neuvokkaille koulutytöille.
Aila Nissisen 50-luvun matkaseikkailussa Myyrä Matikaisen malliauto Suvisaaren pikkueläimet haaveilevat maasta, jossa sitruunat kukkivat. Kömpelö Farmari Pesonen ja vieterillä vedettävä kilpavaunu Porsche Punainen kiitävät Saksan suurilla väylillä etelää kohti.
Eläinsankarit kummastelevat kaupunkeja, joissa ihmiset ovat rikkoneet toistensa taloja.
He haaveilevat gondolien kaupungista.

Varhaisten lukuelämysten synnyttämät matkahaaveeni alkoivat toteutua, kun eurooppalaiset rautatieyhtiöt loivat nuorisokonsepti Interrailin 1972.
Matkalippu oli voimassa 21 maassa 30 päivän ajan ja tarjolla alle 21-vuotiaille. Italiaan minäkin halusin!
Koulukaverien kanssa kesäkuumalla, kamat raskaassa rinkassa, yöt junassa torkkuen. Haimme ja saimme käytännön kokemusta eurooppalaisuudesta, kuten sadattuhannet muutkin nuoret.
Pasta, prosciuotto ja pomodoro tulivat tutuiksi. Ne huuhdeltiin alas kulauksella vino rossoa.
Rinkkaan ei korikääreisiä chianti-pulloja voinut pakata, mutta erikoisenmuotoisia pastoja oli mukaan saatava. Kotimaan tarjoama torinomakaroni tuntui kansainvälisyyden huumassa alkeelliselta: Hyvästi makaroni, nyt alkaa pastan aika!

Euroopan rajojen ylittämiseen tarvittiin passi ja elämiseen hyppysellinen sekalaisia valuuttoja.
Liirat, frangit ja guldenit kulkivat itse ommelluissa kaulapusseissa puseron alla. Tulin tutustuneeksi maanosamme suurkaupunkeihin koko mantereen leveydeltä, oppineeksi tapakulttuuria ja vähän kieliäkin.
Italian kielen taitoni on puhtaasti kokemusperäistä ja perustuu ahkeraan pizzalistan lukemiseen.
Äskettäin tavaamassani oli tarjolla 118 eri sorttia. Sen lukemisessa kehittyy jo sanavarastokin.

Vielä sukupolvi sitten muuan kolmen tyttären isä varoitteli lähettämästä tyttöjä kielikurssille ulkomaille, koska siellä vaani ulkomainen vävy.
Suomalaisneidot oli hänestä syytä varastoida kotimaassa.
Erasmus-ohjelma on avannut pojille ja tyttärille mahdollisuudet opiskella eurooppalaisissa oppilaitoksissa, tutustua uusiin kulttuureihin ja verkottua kansainvälisesti.
Erasmus kasvattaa Suomelle muutosagentteja, joille on luontevaa toimia yhdessä eri puolilta tulevien ihmisten kanssa. Kansainväliset perheenjäsenetkin ovat tervetulleita.

Onko eurooppalaisuuden juna kuitenkin kääntymässä ajassa takaisin? Palaammeko rajoihin ja kontrolliin? Nousevatko kansalliset edut ylitse yhteisten etujen?
Päättyykö vapaan liikkumisen aika yhteisessä Euroopassamme Erasmus-sukupolveen?
En soisi sen päättyvän.

Jörn Donner: Miljardit Kankkulan kaivoon

Kodinkoneiden elinikä on lyhyt, kuten kaikki tiedämme. Sama pätee autoihin ja moneen muuhun tuotteeseen. Muutenhan teollisuus menisi konkurssiin. Eliniän suhteen Suomeen tuodut Hornetit ovat kestäneet yllättävän kauan, mutta nyt pitäisi kalusto uusia.
Hintalapuksi on mainittu kahdeksan miljardia euroa. Näyttää siltä, että puolustustahdon pysyessä korkeana hinta ei toistaiseksi ole herättänyt kovin suurta polemiikkia.

Jörn Donner

Jörn Donner

Maassa rauha ja ihmisillä hyvä mieli. Jatkosota on tosin elokuvan keinoin hävittävä kolmannen kerran, syystä jota en tunne.
Näyttää siltä, että Hornetien korvaaminen vastaavalla amerikkalaisella sotalelulla on joidenkin mielestä paras vaihtoehto, vaikka virallisesti puhutaan avoimesta kilpailutilanteesta. Kun koneet aikoinaan hankittiin, paasattiin vastakaupoista. Niitä syntyi murusen verran.

Kerron menneistä. Kaliforniassa käydessään eduskunnan ulkoasiainvaliokunta, jonka varapuheenjohtaja silloin olin, vietiin Horneteja valmistavaan tehtaaseen. Delegaatio asettui lammaslauman tavoin yhden Hornetin eteen kuvattavaksi. Keep smiling! Kuvasta puuttui kaksi edustajaa, Erkki Tuomioja ja minä.
Yli parikymmentä vuotta myöhemmin pantiin ulkoasiainvaliokunnan jäsenet, nyt Timo Soinin johdolla, samanlaisen Hornetin eteen kuvattavaksi Minnesotassa. Kieltäydyin nytkin kunniasta.
Tällä asenteella on minun kannaltani pitkä tausta.
Nuorena miehenä minulla oli naiivi kuvitelma, että jos kaikki kieltäytyisivät aseista, maailmassa vallitsisi rauha. Tyhmä ajatus, myönnän sen. Tein yksilöllisen valinnan, joka palkittiin lähettämällä minut 16 kuukaudeksi silloiseen Porin Yleiseen Sairaalaan apumieheksi.
Asiassa oli se hyvä puoli, että pääsin eroon senaikaisesta vaimostani, joka jäi Helsinkiin opiskelemaan ja hoitamaan kahta yhteistä lastamme. Suhde oli rapistumassa ja johti Porin oleskelun jälkeen melko nopeasti eroon.
Senaikaisessa Suomessa aseenkäytöstä kieltäytyivät lähinnä Jehovan todistajat ja adventistit. Olin kai ensimmäinen koko maassa, joka ei esittänyt uskonnollisia syitä. Minulla ei ollut uskontoa, ei kristittyä eikä muutakaan. Ei myöhemminkään.
Aika Porissa oli monessa mielessä kiintoisa. Päivystin joskus öisin tapaturmissa vakavasti loukkaantuneiden potilaiden vieressä, koska he pyrkivät eroon piuhoistaan tajuttomuudessaan. Homma muistutti tuuraamistani sairaalan puhelinkeskuksessa.
Oma toimintani ei muuttanut tippaakaan yleistä mielipidettä eikä Suomen puolustuskykyä.
Kiinnostukseni Lähi-idän tilanteeseen sai minut tutustumaan suomalaiseen YK-pataljoonaan Libanonissa. Tämän hienon toiminnan todistajana olen sittemmin ollut monta kertaa, muun muassa Namibiassa, kun Martti Ahtisaari toimi maan itsenäisyyden kätilönä.
Asenteeni maanpuolustukseen ja sen tarpeellisuuteen oli muuttumassa. Tänään en tekisi tuota Porin-matkaa uudestaan.
Maailmaa johtavat epäluotettavat ja arvaamattomasti käyttäytyvät henkilöt kuten Putin ja Trump, sekä jotkut diktaattorit ja yksinvaltaa hamuavat hahmot kuten Erdoğan ja Orbán. Täysi syy siis kysyä, millä Suomen turvallisuus taataan.
Satun kuitenkin edelleen olemaan naiivi, tosin ei samalla tavalla kuin lähes 60 vuotta sitten. Mitä hankitaan ja miksi?

Jos maamme säilyminen itsenäisenä ja ehjänä on kiinni konehankinnoista, silloinhan asia on selvä. Länsinaapurista löytyy halvempi vaihtoehto kuin Hornet, mutta Ruotsin Gripen sai alussa kovan kolauksen, kun ensimmäiset koneet tippuivat taivaalta. Kenraalit halusivat välttämättä Hornetit, ja heitä säesti puolustusministeri Elisabeth Rehn.
Saanen olla koko asiassa toista mieltä. Jos sotilaallisesta konfliktista tulee iso, näiden koneiden teho ei riitä. Ohjus voi saavuttaa Helsingin kymmenessä minuutissa. Siellä sitten maan alla johdetaan Suomea, paitsi että väestö on tapettu.
Ei kiitos. Uskottavuutemme voidaan saavuttaa muilla keinoilla. ●

Pääkirjoitus: Kaksi Suomea?

Kävin pohjoisessa synnyiseudullani. Sielläkin virisi keskustelu maahanmuuttajista ja turvapaikanhakijoista. Huomasin, että helsinkiläisenä katson asiaa aivan eri vinkkelistä kuin 20 000 asukkaan pohjoisella paikkakunnalla elävät ihmiset.
Nyt jo aikuiset lapsemme leikkivät jo päiväkodissa monista eri kulttuureista lähtöisin olevien lasten kanssa. Ihonväriä he eivät edes huomanneet. Kotikadullamme puhutaan monia kieliä, ja lähikaupan kassalla istuu useammin joku muu kuin suomalaiselta näyttävä elovenatyttö tai -poika.

Marja Aarnipuro

Marja Aarnipuro

Kun ajan metrolla keskustaan, matkustajista lähes poikkeuksetta puolet näyttää siltä, etteivät he ole syntyneet Suomessa. Se ei tunnu minusta miltään muulta kuin normaalilta.
Ymmärrän hyvin myös muualla Suomessa asuvien näkökulmaa maahanmuuttajiin. Jos pieneen maalaiskuntaan ilmestyy yhtäkkiä satakunta vieraan kulttuurin edustajaa, vaikutus näkyy selkeämmin kuin yli 600 000 asukkaan Helsingissä, missä vuoden 2016 alussa oli lähes 90 000 ulkomaalaistaustaista asukasta ja pitkä historia kansainvälisyydessä.
Hädässä olevia on autettava. Viranomaisten tehtävä on löytää tulijoiden joukosta ne, jotka saattavat olla jollain tavalla vaaraksi yhteiskunnallemme.
En haihattelisi sillä ajatuksella, että ulkomaalaisten tulo Suomeen joskus loppuu. Päinvastoin. Lähi-idässä riittää kriisejä, Kiina saastuu, Venäjän talous horjuu ja Afrikasta loppuu vesi. Meillä on puhdas ympäristö ja vakaat olosuhteet. Tulijoita riittää jatkossakin.