Aki Riihilahti: Ei enää kuulutuksia

Miksi lentokoneessa pitää kuuluttaa lentokorkeus? Ketä kiinnostaa, ollaanko 5000 vai 7000 metrissä, kunhan ollaan turvallisesti ilmassa! Miksi muutenkaan lentokoneen kapteenin pitää kuuluttaa matkustajille muuta kuin oleelliset turvaohjeet?
En tunne ketään, joka odottaisi, että voi kun se kapteeni kohta kertoisi meille sen lähtöpaikan sään. Minua ainakin sapettaa, että juuri kun on saanut unen päästä kiinni tai keskustelee vierustoverin kanssa, tulee kimeä merkkiääni, ja kapteeni kertoo täysin epäoleellisia asioita särisevästä kauittimisesta.

Aki Riihilahti

Aki Riihilahti31

Minua ärsyttää suuri osa maailman kuulutuksista. En pidä marketeissa, kun pimpelipompelia seuraa tiedotus, että vessaharja on kymmenen sentin alennuksessa hyllyllä viisi. En varmasti osta. Olen immuuni urheilukilpailuiden sanallisille äänimainoksille.
Juoksen karkuun, kun nevöhöörd-kirjakriitikon haastattelutuokio yskitään viime vuosikymmenen äänentoistojärjestelmästä kirjakaupassa. En ole vieläkään toipunut, kun yläasteella biologianopettaja kertoi aamunavauksessa keskusradion kautta lomamatkastaan Marokkoon. Ihmisten ohjaaminen kuuluttamalla tai turhan tiedon tarjoileminen yleisiin tiloihin ei yksinkertaisesti ole järkevää.

Aina vähän pelottaa, mitä tästä tulee, kun suomalainen tarttuu mikrofoniin. Jokainen on kuullut vähintään yhden humalaisen hääpuheen liikaa. Tai joutunut kokemaan monotonisella äänellä kerrotun ylipitkän yritysesittelyn. Yleisesti suomalaisten viestintäyritykset ja -taidot eivät yksinkertaisesti ole sisällöltään ja toteutukseltaan mielenkiintoisia ja luontevia.
Tuntuu myös, että kapula annetaan liian helposti ihmiselle, joka on joko tästä kiusaantunut tai pahimmissa tapauksissa rakastaa liikaa ääntään ja vitsejään. Harvoin tulee vastaan hyvin valmisteltu ja kuulijoita varten suunniteltu esitys. Viime hetken laitetestaukset ja ”vedä sä vaikka Keijo tää setti” on takuuvarma kuulijan ihannekokoonpano.

Ei sillä, ei tämä yleisten tilojen täyttäminen turhalla äänellä ole vain suomalainen ilmiö. Joskus tuntuu, ettei edes virallisissa tehtävissä ja kuulutuksissa ole mitään häveliäisyyden rajaa. Elävästi muistan, kun pelasimme Virossa ystävyysottelua paikallista seuraa vastaan. Ottelukuuluttaja esitteli joukkueemme ennen peliä viroksi stadionin kovaäänisistä tällä tavalla: numero 8 Rodrigo, hän tulee Brasiliasta; numero 9 Vesa Vasara; numero 10 Obiora Aniche, hän on neegeri.
Kun kaikki pelaajamme haukkoivat henkeään, kuuluttaja vain jatkoi joukkueen esittelyä, eikä yleisökään ollut moksiskaan.
Mitään ohjeita tai vastuuta ei useinkaan tunnu olevan. Kun tavallinen ihminen päästetään kertomaan itselleen normaalilla tavalla asioita yleisiin tiloihin, on lähes varmaa, että jonkun korvaan särähtää.

Tämän vetoomuksen tavoite on täyttynyt, jos yksikin turha kuulutus jää tekemättä. Toivon, ettei kaikkea tilaa täytetä turhalla äänellä. Uskon, että silloin myös tarpeelliset viestit tavoittavat paremmin kuulijat. En ymmärrä, miksi puoletkaan nykyisistä viesteistä on katsottu tarpeellisiksi.
Kun epäoleellista tietoa ja hälyä on vähemmän, ihmisten aivoille jää rauhaa ja tilaa ymmärtää ja tulkita itse asioita. Tai yksinkertaisesti vain olla rauhassa. Eikö oikeasti se lentokapteeni olisi voinut vain tehdä työnsä ja jättää sadistisesti herättämättä minua kertomalla ruotsiksi, että nyt Vilnan yllä lentokorkeutemme on 6281 metriä!

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *