Anna-Leena Härkönen: Risteily

Mä haluan Thaimaahan, vaikeroin jokin aika sitten pojalle. – Mä haluan Ruotsiin, hän vastasi.
Ruotsiin? Onko nuoriso noin helppo tehdä onnelliseksi?

Ilmeisesti on. Mukaan ei tarvita muuta kuin samanikäinen kaveri ja tietysti äiti, maksunainen. Varasin risteilyn Tukholmaan kolmelle.

En ollut käynyt viiteentoista vuoteen Ruotsin-risteilyllä. Ennen sitä laukkasin niillä yhtenään. Vaeltelin tax freessa lähes psykoottisessa tilassa, tutkin yhä uudelleen laivan jokaisen kolkan, kunnes tuli mitta täyteen.
Nyt olisi kiinnostavaa kokeilla uusittua laivaa ja katsoa, mistä siellä saa kicksit vai saako mistään.
Siitä ainakin sai, ettei terminaalissa ole turvatarkastuksia. Niistä on saanut tarpeekseen lentokentillä.
Matkalla terminaalista laivaan pojat kävelivät parikymmentä metriä minua edellä. He yrittävät selvästi pitää yllä illuusiota, että ovat matkalla kaksin.
Jossain vaiheessa he pääsivätkin minusta kokonaan eroon. Luotin heihin niin paljon, että menin itse yhdeksältä nukkumaan ja annoin heidän hillua laivan temppuradalla niin kauan kun heitä huvitti eli yhteen. Nukuin hyvin siihen asti, kun he palasivat hyttiin. Hytissä verho takasi jonkinlaisen yksityisyyden, mutta ei melusuojaa.

Yökerhon esiintyjistä en siis osaa sanoa mitään. Jo siinä vaiheessa kun he virittelivät soittimiaan, olin tajuton. Tähän on tultu.
Ennen laivan lähtöä huomasin odottavani levottomana tax freen aukeamista. Olin ensimmäisiä, jotka päästettiin sisälle. Tämä ei siis olekaan mennyt ohi, ajattelin.
Ostoskadulla oli tarjontaa tarpeeksi, mutta ei liikaa. Aika riitti jokaisen rätin ja korun tutkimiseen. Lisäksi oli ylellistä shoppailla tulematta hikiseksi, kun ei tarvinnut takkia.
Päivä maissa sujui kohtalaisen mukavasti. Olen yrittänyt kovasti pitää Tukholmasta. Lapsena Gamla Stanin kujat ja lelukaupat olivat ihan parasta, mutta eiväthän ne enää tunnu miltään.
Eikä samanlaista tunnelmaa tietenkään saa kuin silloin kun kävi ensimmäisen kerran Ruotsin maaperällä eli Haaparannassa. Niin erilaista kuin Suomessa mutta ei liian erilaista! Tunsin olevani kosmopoliitti, kun osasin sanoa ”tack”.
Nykyään osaan sanoa hädin tuskin sitä. Puhunkin Ruotsissa aina englantia. Mikä siinäkin on, että Tukholmassa tuntee itsensä jotenkin maalaishiireksi? Sinne rantautuvat kaikki trendit aikaisemmin kuin meille ja ihmiset vaikuttavat tyylikkäämmiltä. Ihonvärikin on terveempi.
Sen sijaan laivalla kaikki ovat tasa-arvoisia, sekä suomalaiset että ruotsalaiset.
Viivyimmekin Tukholmassa vain kolme tuntia. Oli kiire takaisin laivan turvaan. Kokeilin vielä ennen illallista, kolahtaisiko kylpyläosasto samalla tavalla kuin ennen. Siellä oli ruuhkaa, ja jouduin hetken odottamaan että sain tuikattua itseni porealtaaseen, mutta sitten lojuinkin siinä melkein tunnin.
Sen jälkeen lasi kuohuviiniä näköalabaarissa. Kliseistä mutta ihanaa.

Reissu teki hyvää. Palatessa tuntui kuin siltä kuin olisi ollut poissa pidempään kuin kaksi yötä. Pojatkin olivat tyytyväisiä. Kysyin omaltani, mikä risteilyllä oli ollut parasta.
Vastaus tuli välittömästi.
– Pelikoneet.
Yhteenveto: en ala laukata risteilyillä samaa tahtia kuin nuorempana, mutta jos joskus on vain vähän aikaa ja rahaa, lähden uudelleen. Mukaan täytyy tietysti ottaa pari murrosikäistä poikaa, jotka kertovat, mitä yökerhossa tapahtuu.