Anna-Leena Härkönen: Tahdon!

Anna-Leena Härkönen
Anna-Leena Härkönen

Tämä on noloa tunnustaa. Rakastan kuninkaallisia häitä. Ilmeisesti se, että olen itse kolmatta kertaa naimisissa, ei ole kokonaan kyynistänyt minua.

Katsoimme vihkimisen ystäväni kanssa. Juuri ennen lähetystä avasimme samppanjapullon. Jopa miehet malttoivat istua seurassamme viitisentoista minuuttia, kunnes pakenivat pihalle.

Kirkkoon saapuvien vieraitten pukuja oli ihanaa katsoa. Yksikin vanha rouva oli pukeutunut kirkkaankeltaiseen ja näytti aivan juuri puhjenneelta narsissilta. Harmi, että kunniamerkit ja pakolliset protokollan mukaiset kangashärpäkkeet usein rikkovat kokonaisuuden.

Eikä kruunukaan kaikille sovi.

Kumma juttu muuten, että kun arvostelee kuninkaallisten häävieraitten asuja, puheesta puuttuu kokonaan pahantahtoinen sävy. No, taisin sanoa yhtä naisvierasta harakan näköiseksi.

 

Vihkikirkon jännittynyt ilmapiiri tarttui katsojaan. Carl Philipin itkuiset silmät saivat meidätkin nieleskelemään. Mahasta kouri, kun h-hetki alkoi lähestyä.

Viimein Sofia saapui isänsä käsipuolessa. Hänen pukunsa oli yksinkertaisuudessaan todella kaunis. Morsian itse näytti veikeältä rakohampaineen. Joku on joskus keksinyt nimittää Alexander Stubbia ilahtuneeksi oravaksi, ja määritelmä sopi myös Sofiaan. Toivottavasti hän ei koskaan tee hammaskalustolleen mitään.

Odotimme parin ensimmäistä suudelmaa kuin Jeesuksen ilmestymistä.

Juuri kun se tuli, poikani peitti televisioruudun sohvatyynyllä.

Huusimme verenhimoisesti. Miten brutaali teko! Tyyny väistyi.

Pelkäsimme, että se oli siinä, mutta suutelivathan ne pian uudelleen.

Minkähän takia kuninkaallisten hääsuudelmat ovat aina niin siveitä?

Tällä kertaa esimerkiksi kirkkomusiikin epäsovinnaiset valinnat antoivat ymmärtää, että odotettavissa olisi jotain räväkämpää. Mutta ei. En nyt tarkoita, että pitäisi tunkea kieltä kurkkuun, mutta saisivat ne nyt edes kestää vähän pidempään.

 

Häistä  on jo aikaa. Olen yhä rakastunut Carl Philipiin. En ole yleensä tummien miesten perään, mutta herranen aika että tämä yksilö osasi olla söötti! En muista ennen nähneeni yhtä leveää hymyä kenenkään sulhasen naamalla.

Ei Carl Philip ole ensimmäinen. Olen aikoinaan rakastunut myös Norjan prinssi Haakoniin ja Daniel Westlingiin. Prinssi William ei tosin herättänyt minussa juurikaan tunteita. Näin jälkikäteen tuntuu muuten käsittämättömältä, että jätin aikoinaan Sarahin ja Andrewin häät väliin, vaikka olin juuri silloin Lontoossa. En halunnut lähteä tungeksivaan ihmisjoukkoon vaan menin mieluummin ostoksille puolityhjiin kauppoihin.

 

Kun lähetys oli ohi, putosimme ystäväni kanssa täysin tyhjän päälle.

Mielekästä katsottavaa tai tekemistä ei enää löytynyt. Tunsimme itsemme petetyiksi. Mikä meitä aikuisia naisia vaivaa? Taannummeko aina kuninkaallisia häitä katsoessamme pikkutyttöjen prinsessasatu-ikään?

Siniveristen elämähän olisi oikeasti kammottavaa. Loputtomia kissanristiäisiä ja muita edustusvelvollisuuksia. Aina pitää olla viimeisen päälle ja hymyillä, vaikka mielentila olisi mikä.

Nyt on jäljellä enää yksi kysymys: minne häämatka suuntautuu? Lehdissä veikkaillaan Havaijia. Haluan tietää! Ja nähdä matkalta edes yhden romanttisen kuvan. Odotan sitä melkein yhtä kiihkeästi kuin ilmojen lämpenemistä.

Kommentit (2)
  1. Yle Fem lähetti häistä lähetystä vajaaseen yökahteen! Oih, niin samaa mieltä… Carl Philip! Sua kuolaan niin!

  2. Isäni katsoi ja sanoi, tuommosen partajäärän ottanut tuo nainen !

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *