Anu Koivunen: Vapaus valita

Saksalaisen Hans Falladan alun perin vuonna 1947 ilmestyneestä Yksin Berliinissä -romaanista on tullut 2000-luvulla kansainvälinen bestseller. Tositapahtumiin perustuva romaani tavallisten ihmisten vastarinnasta kolmannessa valtakunnassa julkaistiin 2013 myös suomeksi.

Anu Koivunen
Anu Koivunen

Kun berliiniläisen työläisavioparin Anna ja Otto Quangelin poika kaatuu Hitlerin Ranskan valloituksessa, he kääntyvät natsihallintoa vastaan. Kahden vuoden aikana he kirjoittavat 200 postikorttia, joita he tiputtavat postiluukuista ja jättävät löydettäväksi porraskäytäviin. Postikortteihin he kirjoittavat lauseita kuten ”Äiti, Führer murhaa sinunkin poikasi!”, ”Me olemme lakanneet ajattelemasta” ja ”Ettekö te ole vieläkään tajunneet, että Hitler valehteli teille törkeästi, kun väitti, että Venäjä suunnitteli hyökkäystä Saksaan ja aloitti varustautumisen sen takia?”

Lukijansa romaani laittaa pohtimaan yksittäisen ihmisen valintoja ja tekojen merkitystä. Anna ja Otto toivovat ja kuvittelevat, että heidän postikorttinsa kulkeutuvat kädestä käteen ja rohkaisevat vastarintaan, kun taas lukija tietää, että melkein kaikki korttien löytäjät joutuvat paniikkiin ja vievät ne poliisille. Tapahtumat ovat arkisia ja niin ihmiset kuin teot pieniä, mutta lukija joutuu perimmäisten yksilön moraalia koskevien kysymysten äärelle.
Mikä merkitys on yksittäisen ihmisen teoilla ja valinnoilla suurten voimien edessä? Onko teolla arvoa, jos sillä ei näytä olevan vaikutusta? Nämä kysymykset kärjistyvät totalitaristisissa järjestelmissä, mutta meistä jokainen joutuu ottamaan kantaa. Luemme natsi-Saksasta, Stasi-DDR:stä tai Neuvostoliitosta, mutta kohtaamme itsemme.

Luen Annan ja Oton tarinaa samaan aikaan, kun kotimainen media kertoo sisäministeriön tilaamasta mielipidekyselystä, jonka mukaan suomalaiset eivät uskalla kertoa näkemyksiään turvapaikkapolitiikasta, koska pelkäävät leimautumista rasisteiksi tai ”suvakeiksi”. Uutisointi saa kysymään, miten olemme sananvapauden ykkösmaan ja maailman viidenneksi onnellisimman maan kansalaisina päätyneet tilanteeseen, jossa kansalaisina väistelemme moraalisia kantoja keskusteluilmapiiriin vedoten.
Kirkko ja kaupunki -lehden kolumnisti Samuli Suonpää kirjoittaa sisäministeriön harrastavan kyselyllään propagandaa – ja on oikeassa. Ministeriön tiedotus on tarkoitushakuista esimerkiksi kun se kertoo vastaajien enemmistön haluavan, että viranomaisten tulee poistaa maasta kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet paperittomat. Jättäessään mainitsematta, ettei Suomen laki aina salli pakkopalautuksia, ministeriö muokkaa mieliä ja hakee tukea hallituksen valitsemalle politiikalle.
Voimallisinta propagandaa ministeriö kuitenkin harjoittaa ylläpitämällä mielikuvaa ”ääripäistä” ja määrittelemällä ihmisoikeuksien puolustamisen ja kirkkojen hätäaputyön ”äärikannaksi”. Samalla se piirtää kuvan tavallisesta suomalaisesta annasta ja otosta moraalisten valintojen äärellä avuttomana ja viranomaisiin katsovana. Se jos jokin on poliittinen teko.

Hallitukselle ääripää-kertomus on tuulensuoja ja tapa hiljentää kriitikot, mutta yksilöinä se ei vapauta meitä kysymyksestä, minkä arvon annamme vainoa ja ihmisarvotonta elämää pakenevien auttamiselle.
Suomessa markkinoidaan kuntavaalien alla valinnanvapautta, mutta turvapaikkapolitiikassa puhutaan sitkeästi vain pakosta. Falladan romaani muistuttaa, että valinnan vapaudessa kyse on paljon enemmästä kuin kuluttajavalinnoista. Ja se vapaus meillä on jo.

Kommentit (1)
  1. Ove Stenmark
    29.3.2017, 16:42

    Vapaus käskeä, leimata ja kieltää, koetaan ehkä silloin kun pelkästään oma mielipide, ei niinkään teot, on se oikea. Poliittisesti korrekti sana on kuitenkin kevytmielisyyttä jos panos puuttuu. Eli varsin usein. Valinnanvapaus terveydenhuollossa ja vapaassa liikkuvuudessa voidaan puolustaa silloin kun henkilö maksaa tarpeistaan. Terveydenhuollossahan ongelma on siinä, että julkinen sektori ei kestä kilpailua, eikä varsinkaan moraalittoman kiristyssuhteen ylläpidosta johtuvaa oikeaa kritiikkiä, joka liittyy tahallisesti ylläpidettyihin jonoihin lisäbudjetoinnin toivossa. Julkisen rahan varassa elävät eivät näe tätä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *