Jörn Donner: Olkaamme sitten eurooppalaisia!

Olen joskus leikilläni sanonut olevani ensisijaisesti kruununhakalainen, helsinkiläinen, eurooppalainen ja maailmankansalainen. Taustalla ovat valinnat, jotka tein kylmän sodan aikana. Oli valittava länsi hyveineen ja paheineen tai itä paheineen. Länsi merkitsi sananvapautta, markkina­taloutta ja demokratiaa. Monet näistä arvoista ovat nyt uhattuna.

Jörn Donner

Jörn Donner

Koin nöyryyttävän henkisen ilmapiirin presidentti ­Kekkosen pahimpina aikoina, joista kirjailija Jari Tervo äsken on televisiosarjassaan yrittänyt kertoa. Osan tästä ajasta vietin Ruotsissa, jossa oli helpompi hengittää.
Aika pitkät ajat olen viettänyt Berliinissä: ennen muuria, sen aikana ja sen jälkeen. Silloin Berliini ei vielä ollut Euroopan poliittinen pääkaupunki. Sen kunnian se ny­kyään saa jakaa Pariisin kanssa, kun Lontoo katoaa ­tyhmään omahyväisyyteensä, josta ei heti ole paluuta.

Euroopasta on eri aikoina kuviteltu kaikenlaista. Ranskan presidentti de Gaulle puhui maanosasta, joka ulottui ”Atlantilta Uralille”. Se unelma ei toteutunut Uralin kohdalla, koska kylmä sota, jossa Suomikin esiintyi sivuosassa, johti kahtiajakoon. Sen vallitessa maamme sai elää omituista kaksoiselämää Neuvostoliiton varjossa.
Sen symbolina oli YYA-mantra, jota varjeltiin tarkasti, kunnes Neuvostoliitto lopulta kaatoi itsensä. Olimme niin puolueettomia, että Moskova oli mukana neuvomassa, ­kuka saisi olla maamme pääministeri.
Läntinen Eurooppa kehittyi toisen maailmansodan jälkeen älyämään yhteistyön merkityksen ainakin taloudellisesti, vähitellen myös poliittisesti. Tämän kehityksen tähänastinen huipentuma on ­Euroopan unioni, jonka mielekkyydestä monessa Euroopan maassa kiistellään ja jota epäillään siinä toivossa, että perinteiset kansallis­valtiot saisivat elää rauhassa riippumatta ”Brysselin” säännöksistä.

Olin mukana, kun Suomesta tuli yhteisön jäsen. Innokkaimpia vastustajia oli Paavo Väyrynen, joka kuitenkin katsoi parhaaksi tulla valituksi EU-parlamentin jäseneksi. Olin samassa EU-valiokunnassa kuin hän, mutta harvoin hänet nähtiin tässä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa pohtivassa seurassa. Onneksi Väyrystä ei valita Suomen presidentiksi.
Ranskan presidentiksi on valittu Emmanuel Macron, joka puhuu eurooppalaisena ja esittää korkealentoisia ajatuksia maanosamme tulevaisuudesta. Saksan onneksi liittokansleri Angela Merkel näyttää saavan kumppanikseen vastahakoisen SPD:n, joka Merkelin tavoin kärsi vaali­tappion.
Yhdessä heillä on kuitenkin enemmistö, ja Saksan–Ranskan akselilla tullaan rakentamaan tiiviimpää ­Eurooppaa, joka tulevaisuudessa sisältänee jäseninään useita Balkanin valtioita, mutta ei Turkkia.

Suomen hallituksen piiristä on kuultu epämääräistä murahtelua koskien Macronin Eurooppa-visioita. Paljon niissä on tietysti sellaista, joka ei koskaan toteudu. Macron pyrkii kuitenkin rakentamaan toimivaa unionia toisin kuin maat, jotka Unkarin tai Puolan tavoin pyrkivät poimimaan rusinat pullasta ­erilaisina tukina ottamatta osaa yhteisön syventämiseen.
Hallituksemme ohella useat täkäläiset talousgurut ovat pitäneet rahaliittoa ja siis euroa pahana asiana. Olisi mielenkiintoista kuulla heidän kertovan, mitä tapahtuisi, jos pieni valuutta – Suomen tai Viron – joutuisi spekulaation kohteeksi.

Monet vuodet läntinen Eurooppa on elänyt turvassa tietoisena siitä, että Nato ja Yhdysvallat ovat muodostaneet sateenvarjon, jonka alla me kaikki, Suomikin, olemme voineet elää rauhassa ja kehittää itseämme. Tätä ei meillä ole virallisesti sanottu, mutta näin se oli. Ei kuitenkaan enää.
Asetelma on kääntynyt päälaelleen. Missä ovat ne yhteiset arvot, joiden puolesta Yhdysvallat muun muassa Marshall-avun puitteissa oli nostamassa Eurooppaa sotien hävityksen jälkeen? Minne ovat yhteiset arvot kadonneet Trumpin typerän retoriikan ja Putinin arvaamattomuuden alle?
Näille kahdelle pitäisi antaa oma tunnuslauseemme: Make Europe great again!

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *