Jörn Donner: Usko tai älä!
Monet uskonnot ovat arkipäivän kannalta ongelmattomia. Luterilaiset eivät häiritse eivätkä härnää, jos ei oteta huomioon joitakin lahkoja.
Helsingin siluetista mereltä saapuessani näen, että maa on kristitty. Risti ei kelpaa muslimeille vaan on korvattu punaisella puolikuulla.
Monet luterilaiset kantavat ristiä kaulakoruna, mutta muuten ei jäsenyys kovin paljon näy. Tein taannoin kirjeenvaihtokirjan uskosta, sairaudesta ja kuolemasta entisen arkkipiispa John Vikströmin kanssa.
Yhteisymmärryksen löytäminen ei ollut vaikeaa. Hän uskoi, minä en. Luterilaiset, väestömme suuri enemmistö, viettää kristittyjä juhlapyhiä vaihtelevasti, harrastaa silti kirkkohäitä ja hautajaisia.
Minut kastoi eräs kirkkoherra viisi kuukautta syntymäni jälkeen, ja sain viisi kummia, jotka kaikki ovat kuolleet aikoja sitten. Jätin kuitenkin kirkon jäsenyyden 16-vuotiaana.
Koska olin alaikäinen, tämä vaati äitini lupaa. Papin puhuttelussa jouduin myöntämään, että olin menettänyt uskoni. Kirkossa olin käynyt vain kerran, isäni hautajaisissa kaksivuotiaana.
Helppoa on olla uskottomana luterilaisessa maassa.
Toista on muualla. Monella meistä, jotka pidämme itseämme vapaamielisinä, on periaatteessa hyväksyvä kanta islamiin uskontona. Mutta käytäntö?
Islamin maita on monenlaisia. Joissakin niistä, kuten Indonesiassa, uskonto ei näy kovin paljon arjen elämässä, paitsi vaatetuksessa ja rukouksissa.
Toista on Lähi-idässä. Asuin yhden kesän Jerusalemissa kovaäänisten kautta paasattujen rukousten lähinaapurina. Melkein kaikkeen tottuu, vaikka menettää yöunensa.
Onko pakko hyväksyä kaikki islamiin liittyvät omituisuudet, jotka ovat vieraita omassa kulttuurissamme? Naisia sorretaan, eikä pelkästään Saudi-Arabiassa. Harvat poikkeukset vahvistavat tämän ääliömäisen säännön.
Kunniamurhia suunnitellaan edelleenkin joissakin piireissä. Miksi isän pitää päättää nuoren tyttärensä puolesta ja valita hänelle tuntematon aviomies? Ranskassa on näkyvien uskonnollisten symbolien käyttö kielletty. Nainen ei saisi peittää kasvojaan. Ei saisi mielestäni täälläkään.
Kunnon muslimimies ei kättele naisia. Hän vaatii myöskin itselleen oikeuden rukoilla viisi kertaa päivässä. Kysyin tästä kerran Tukholmassa kurdilaiselta taksikuskilta. Hän väitti pystyvänsä tähän saavutukseen aina. En uskonut. Ramadanista, typerästä syömälakosta hän myöskin väitti pitävänsä kiinni.
Lähi-idässä on uskonnon ja ”pyhän sodan” luomia marttyyrejä, joita palvotaan. Näitä tappajia, itsemurhaterroristeja tai Israelin murhaamia löytyy esimerkiksi Länsirannan palestiinalaisalueilta ja Gazasta.
Heidän muistoaan palvotaan. Heistä levitetään kuvia julisteina. Pyhä sota tähtää Israelin tuhoamiseen islamin nimissä.
Kaksinaismoraali on monessa arabimaassa yleinen ilmiö. Saudi-Arabiasta ja muista islamin marinoimista maista miehet lähtevät huorimaan, juomaan ja pelaamaan uhkapelejä. Kiellettyä viinaa juodaan suljetuissa huoneissa.
Oma tapakulttuurimme edellyttää yhteiskunnan pelisääntöjen noudattamista. Taustalla on kristillinen perinne, mutta silti tasa-arvo ja sananvapaus eivät ole uskonnollisia termejä.
Naisten ja miesten tasa-arvo on teoriassa itsestäänselvyys, paitsi Suomen poliittisilla päättäjillä ja yritysjohtajilla.
Uskonnot, myös kristinusko, ovat vuosisatojen kuluessa aiheuttaneet miljoonien ihmisten kuoleman. Kristityt ovat tämän jälkeen hieman sivistyneet. Lähi-idässä soditaan väärin ymmärretyn uskonnon nimissä. Läntinen maailma on myötävaikuttanut tähän kehitykseen, esimerkkinä Irak.
Se ei saisi estää meitä tuomitsemasta islamin monia vastenmielisiä piirteitä. Rakennettakoon iso moskeija Helsinkiin, edellyttäen että se ei joudu yksittäisen lahkon tai ajatussuunnan vangiksi.
Hyväksyn kaikki uskonnot, kunpa takaavat sen, että voimme hengittää ja elää rauhassa, uskottominakin.