Kapina

Kari Väänänen Terhi Väänänen

Kaksijalkaiset istuivat nuotion ääressä rannalla ja paistoivat makkaraa. Koirat istuskelivat hieman syrjemmällä ja tarkkailivat tilannetta kirsut väristen.

Kohta olisi tiedossa herkkua. Sillä niin oli tapa, että kun ihmiset paistoivat herkkuja tulella, saivat koirat siitä aina oman osuutensa, eikä se ollut mitenkään vaatimaton osuus. Päinvastoin, joskus tuntui siltä että maha oli niin täynnä grillimakkaraa ja kabanossia ja ryynäriä, että oli hetki huohotettava kanervikossa voimia keräten.

Ja kohta tuota herkkua tulisi.

 

Mutta piru vieköön, kun se taas kestää kauan. Heikottamaanhan tässä alkaa.

Naapurin rotikka Allu painautui tyytymättömästi urahtaen maahan. Kuonon suunta ei muuttunut milliäkään, mutta tyytymättömyys kuului äänessä. Aivan kuin ne kiusaisivat meitä, nuo kaksijalkaiset. Mitä ne luulevat olevansa kun näin toista kiduttavat nälässä.

Lapinkoira Valo oli samaa mieltä. Vietävä, kun alkoi oikein vihaksi pistää moinen tahallinen viivyttely. Tekisi mieli rynnätä tulille ja kopata koko makkarapaketti kitaansa ja paeta metsään, erämaahan, mistä ne eivät ikinä löytäisi.

Siellä sitten nauttisi makkarat rauhassa ja eläisi susien lailla vapaana ja kahlitsemattomana, riippumattomana hyväntekijöiden almuista. Saisi syödä silloin kun huvittaa ja mitä huvittaa.

Niinhän kaksijalkaisetkin tekevät. Yhtenään aukovat sitä isoa valkoista kaappia ja napsivat sieltä herkkuja suihinsa. Ja meikäläinen saa kuolata vieressä ja rukoilla että jos yhden pienen murun saisi viiltävään nälkäänsä.

 

Tuo kaappi on kuin unelmien täyttymys, täynnä mitä ihmeellisimpiä herkkuja. Kuin taivas, niin lähellä mutta silti niin kaukana.

Siinä kökötä ja kuola valuen katso, kun isäntä mättää suolimakkaraa kitusiinsa ja emäntä lappaa jäätelöherkkua napaansa. Eikä katsetta suo nälkäiselle. Eihän tässä ole mitään laitaa!

Rotikka alkoi hermostua todella. Se murahti toisesta suupielestään hiljaa että pitäisikö tehdä kapina.

Käydään kiinni vain. Viedään mitä saadaan ja paetaan metsään. Mitäs sanotte veljet ja siskot jos viimeinkin kävisimme barrikadeille ja vapauttaisimme jalon koirakansan tästä sorron ikeestä? Minä ehdotan avointa kapinaa ja koko järjestelmän muuttamista koirille oikeudenmukaisemmaksi. Valkoinen kaappi jokaiselle olkoon päämäärämme.

 

Muut luimuilivat arkoina ja katselivat toisiaan alta kulmain. Sitten weimarinnoutaja Nemo ilmoitti murahtamalla, että mukana ollaan, jos makkaran saanti on varmempaa. Repe ilmoitti suostuvansa, kuten myös lapinkoira Valo. Pennuilta Namu ja Falco ei edes kysytty.

Hiljaa urahdellen sovittiin, että hirveällä haukkumetelillä ja hampaat irvessä tehtäisiin yllätyshyökkäys, ryöstettäisiin kaikki ruoka ja sitten paettaisiin saaliin kanssa ja hävittäisiin rannattomiin metsiin, eikä takaisin tultaisi.

Välillä tehtäisiin kylille ryöstöretkiä ja pidettäisiin kaksijalkaisia kauhun vallassa ja elettäisiin herroiksi ja syötäisiin milloin huvittaisi.

Kapinaan, veljet ja siskot! Taisteluun kaksijalkaisten riistoa vastaan! Jokaiselle oma valkoinen kaappi! Sen puolesta virratkoon veri ja tulkoon tuho! Hyök…!

Tulilta kuului lempeä kutsu syömään ja herkullisten tuoksujen levitessä ilmaan koko kapinallisten ryhmä kipitti hännät heiluen, käskystä kiltisti istahtaen, saamaan makkaraherkkunsa isäntänsä ja herransa kädestä. Kuola lotisi ja hännät heiluivat.

Se siitä kapinasta.

 

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *