Kari Väänänen: Olympialainen kisaisto

Yllä oleva otsikko on pakinoitsija Ollin mukaan ainoa oikea sanamuoto joka neljäs vuosi toistuvalle urheilun suurtapahtumalle.
Ja taashan tuo on ohi. Boltin pitkäpoika Jamaikalta pinkoi itsensä historiaan ja ihmisdelfiini Phelps voitti ties monenneko kultaisen mitalinsa.
Pahat venäläiset päästettiin mukaan tynkäjoukkueella, mutta onneksi paikalla olivat sellaiset puhtaan urheilun suurmaat kuin USA ja Norja.
Onkohan Norjan ilmassa jotakin vialla, koska kaikilla heidän huippuhiihtäjillään on astma?
Kisaiston järjestävä Brasilia oli pinteesssä, että selvitäänkö tästä ilman konkurssia. Taisivat juuri ja juuri selvitä.
Kuitenkin kansa napisi avoimesti kisaistoa vastaan, sillä maassa räikeänä rehottava korruptio ja eriarvoisuus aiheutti brasilialaisissa oikeutettua ketutusta.
Jättitapahtumiin kyllä riittää rahaa, mutta omien, köyhyydessä elävien kansalaisten olojen paratamiseen ei tunnu rahoja riittävän.
Kisaiston rakentamiseen käytetyistä rahoista on kadonnut ties kuinka suuri osa korruptoituneisiin taskuihin.

Kari Väänänen

Kari Väänänen

Minäkin tuijotin televisioruutua. En kuitenkaan ollut niin kovin innostunut itse kisaistosta, vaan enemmän minua kiinnosti tapahtumien taustalla näkyvä Rio de Janeiro. Olen näet aikanani viettänyt Riossa pitkiä aikoja ja kaupunki on minulle suhteellisen tuttu.
Kiljahtelin, vaimoni kyllästymiseen asti, että tuossa minä olen ollut ja tuossa ja tuossa kohtaa Copacabanaa meidät ryöstettiin isäni kanssa, koska isä näytti niin rikkaalta.
Kuitenkin intoni taustalla väijyi painostava melankolia Brasilian yhteiskunnallisen tilanteen johdosta. Asuin aikanani siellä kaksi ja puoli vuotta. Maa oli juuri toipumassa CIA:n masinoimasta sotilasdiktatuurista. Tuolloinkin kansa uskoi ja toivoi, että parempi aika olisi tulossa. Minäkin uskoin.
Tuosta ajasta on kulunut noin kaksikymmentäviisi vuotta. Parempi tulevaisuus ei ole vieläkään saapunut brasilialaisille. Edelleen poliitikot lupaavat kaiken hyvän ja valtaan päästyään syövät sanansa ja herkut pöydästä ja talouseliitti vie loput ja piilottaa sen veroparatiisehin tai investointipankkien kapitaaliin.
Brasilialaiset alkavat kyllästyä sambaamaan ja hymyilemään, sillä pelkällä samballa ja hymyllä ei elä, vaikka sillä aika pitkälle pääseekin.

Näitä miettien katselin olympialaista kisaistoa. Hurrasin parille urheilusuoritukselle, vaikka vähiin se jäi suomalaisten osalta. Alituiseen häviäville suomalaisurheilijoille ei oikein viitsi hurrata.
Vain naistaistelijamme saavat suuren kunnioitukseni. Minua vistotti valmentajien kiertelevät lausunnot ja urheilujohdon tekopyhät naamat ja loputtomat selitykset, miksi urheilijamme eivät menestyneet, vaikka miljoonia on laitettu huippu-urheilutyöryhmän kautta likoon suomalaiseen huippu-urheiluun.
Hyvät autot työryhmällä kuulemma on. Että jotakin positiivista sentään.

Minun vaatimaton mielipiteeni on, että vika ei ole urheilijoissa, vaan valmentajissa ja heidän keskinäisessä kateudessaan ja riitelyssään ja koko suomalaisen urheilun typerässä johtamisessa.
Muut Pohjoismaat rahtaavat mitaleja kotiin säkkikaupalla, mutta Suomi kantaa saalinsa sirosti yhtenä pikkupakettina.

Toivon brasilialaisille ystävilleni, että parempi tulevaisuus vihdoinkin saapuisi heidän maahansa. Jatkakaa kuitenkin sambaamista. Ja yrittäkää jaksaa hymyillä.

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *