Kari Väänänen: Vanha ja laiska

Televisiossa eräs ihminen kuvaili itseään sanoilla vanha, laiska ja mukavuudenhaluinen. Mahtavaa! Vihdoinkin joku tässä tehokkuuden kiroamassa, nuoruutta palvovassa maailmassa uskaltaa julkisesti sanoa olevansa vanha, laiska ja vieläpä mukavuudenhaluinen. Ihan kuin minä.
No, en ehkä ole vielä vanha, mutta läheltä liippasee. Nuori en missään tapauksessa enää ole, sen kertovat kintut päivittäin.

Tunnen itseni vieraaksi tässä mainoksien maailmassa, missä kaikki on tehokasta ja ennen kaikkea nuorta ja kimmoisaa ja aina pitäisi olla 110 prosenttia tehoa päällä ja hampaat valkaistu ja pitää tavata vielä appivanhemmat illalla.
Mikä ihmeen 110 prosenttia? Ei ole olemassa kuin sata prosenttia jotakin asiaa tai tekoa tai voimaa.
Ennen se riitti. Sitten joku älypää keksi, että esimerkiksi työntekijältä ei riitä enää sataprosenttinen työpanos, vaan hänen on oltava 110-prosenttisen tehokas.
Haloo! Paniikkitilanteessa ihminen voi ylittää reaaliset voimavaransa hetkittäin, sillä sitä varten meillä on reservissä voimia, jotka otetaan käyttöön, kun kuolo tahi muu tuho uhkaa ja karkuun pitää päästä ja äkkiä. Mutta että tavallisen pulliaisen pitäisi varastohommissa olla 110-prosenttisen tehokas joka päivä, siis 24/7/365?
Tätä älyttömyyttä perustellaan sillä, että elintasomme laskee, tulee vilu ja nälkä ja jäädymme hankeen ja koko maa menee konkurssiin, jos emme uurasta enemmän kuin Rooman orjat aikanaan.
Tietenkin tällä kaikella tähdättiin ja tähdätään voittojen kasvattamiseen.

Kellokalleista se alkoi. Nuo olkapään takana kyttäävät tehokkuuden verikoirat ilmestyivät aikoinaan kuin tyhjästä. Ennestäänkin raskas liukuhihnatyö muuttui murhaavan stressaavaksi ja ihmisiä alkoi putoilla kyydistä. Tien varteen jäi yhä enemmän ruumiita ja ajomiehet piiskasivat lisää vauhtia nuorten businesspomojen juostessa kuola valuen ympärillä, hampaat välkkyen.
Ei ihme, että psykiatreilla kassakone kävi ja käy punaisen kuumana. Varsinkin tuolla Amerikan maassa.

Elämä on muuttunut muutamassa vuosikymmenessä niin stressaavaksi ja vaativaksi, että kuka tästä kohta selviää selväpäisenä läpi? Ihmiset pakenevat oravanpyörää kiihtyvää vauhtia – siis ne, joilla on siihen varaa. Jotkut vain hyppäävät pois vauhdista, tietämättä mihin joutuvat.
Moni selviää muuttamalla elämänsä ja arvonsa tyystin. Toiset kaatuvat ja jäävät killumaan jonnekin välitilaan, pudoten ehkä työttömien kasvavaan kasaan tai sitten sairaus- tai varhaiseläkkeelle.
Ja vauhti sen kun kiihtyy.
Ihmisen on aina ollut pakko tehdä työtä säilyäkseen hengissä. On ollut saatava ruokaa ja meidän leveysasteillamme lämmintä ja lapset on ollut pidettävä hengissä ja myöhempinä aikoina jälkeläiset oli vielä saatava koulutetuiksi, että he pääsisivät pois lapion varresta ja paremmille palkoille.
On ollut pakko uurastaa. Sanottiin: Tee enemmän työtä niin saat enemmän. Loppupeleissä tämä ei pitänytkään paikkaansa.
Rahat katosivat jonnekin, mutta kiire ei. Häviäjiä oli paljon ja ne, jotka loivat pelin säännöt, olivat ja ovat voittajia.

Tässä vauhdissa pärjäsivät tietenkin parhaiten nuoret. Vanhojen tietotaito ja kokemus devalvoitiin kuin Suomen markka aikoinaan. En haikaile tuota kokemuksen arvostusta mitenkään.
Päinvastoin! Ylpeänä tunnustan, että olen vanha, laiska ja mukavuudenhaluinen.
Ja suhteellisen onnellinen.