Katja Ståhl: Minulla on oikeus

Tiesittekö, että naisella on oikeus hyvään synnytykseen?
Tällaisen lauseen kuulin kerran radiossa ja jäin aivan ymmälleni. Mihin kaikkeen meillä onkaan oikeus?
En ollut koskaan ajatellut synnytysoikeuksiani. Eikö se riitä, että ponnistan jonkun sieltä ulos eikä kukaan loukkaannu pahasti huutamisestani, mietin. Ennemminkin ajattelen, että minulla on velvollisuus kestää se ja sillä sipuli.

Katja Ståhl

Katja Ståhl

Liikenteessä kulkijan oikeudet ylittävät jo kaiken muun, jopa velvollisuudet.
Jalankulkijoilla on oikeus maleksia suojatiellä, autoilijoilla on oikeus ”sujahtaa” pyöräilijän ohi, pyöräilijällä on oikeus ajaa niin kovaa kuin pääsee, välittämättä siitä, että kukaan ei ehdi nähdä häntä.
Tärkeintä tuntuu olevan, että jokainen pitää hanakasti kiinni omista oikeuksistaan. Jos oikeudet eivät tunnu jatkuvasti toteutuvan, lähdetään marssimaan.
Olen monesti miettinyt, kuinkahan moni on marssien tai mielenosoitusten myötä muuttanut oman toimintatapansa. Siihen niillä kai kuitenkin pyritään.

Olen melko suuttunut tähän oman navan kaiveluun. Haluaisin, että ihmiset kilvoittelisivat toistensa kunnioittamisessa. Eikö semmoiseen komenneta avioliittoon astuttaessakin? Sitä ei juuri tapahdu.
Valitettavan usein uutiskynnyksen ylittää ihminen, joka on pyyteettä lähtenyt puolustamaan täysin tuntematonta alakynnessä olijaa.
Sen pitäisi olla maan tapa, ei uutinen. ”Ei kuulu mulle” -mentaliteetti tekee ihmisistä yksinäisiä ja katkeria.
Erään tutkimuksen mukaan yksinäisyys luokitellaan jo kansantaudiksi (HS 28.9.2016).
Kappas.
Päätän aloittaa muutoksen itsestäni unohtamalla itseni. Se onnistuu, jos täytän päiväni kaikella mahdollisella, enkä kerta kaikkiaan ehdi tarkkailla itseäni yhtään.
Hoidan eläimiä ja huolehdin lapsista. Annan jalankulkijoille ja pyöräilijöille paljon tilaa ja aikaa.
Kaupan kassalla laitan patukan hihnalle ja kysyn, haluaako kiireisen näköinen rouva mennä ensin. Päivän päätteeksi on kummallisen tyytyväinen olo.

Ja kas, olenkin jonkun oikean äärellä: tutkimusten mukaan ihmiset saavat enemmän hyvää oloa auttaessaan muita. Omissa tunteissa vellominen saattaa johtaa jopa masennukseen (HS 29.9.2016).
Pienikin hyvä, toiselle tehty teko saa ihmiselle paremman mielen kuin itselle erikseen organisoitu hyvän olon hoito. Heureka! Miten yksinkertaista ja ennen kaikkea perusteltua ja tutkittua.

Miksi sitten oma itse on niin vaikea jättää hetkeksi huomiotta? Moni vetoaa siihen, että joutuu vahtimaan työkseen, että muilla on kaikki hyvin. Päivän päätteeksi ei tee enää mieli ottaa ketään muuta huomioon. Kuulostaa raskaalta, että työstä palkaksi ei riitä palkka, vaan pitää saada myös huomiota ja kehuja.
Joku vetoaa siihen, että pitäisi itse saada, että jaksaa antaa. Jos kaikki jäävät odottelemaan, että joku toinen ottaa juuri minut huomioon, on aika hiljaista.
Liekö tässä se sama virsi, joka tulee vastaan joka paikassa: tiedän, että se olisi minulle hyväksi, mutta olen siihen liian laiska.
Terveellinen ruokailukin olisi hyväksi minulle, mutta en nyt jaksa ajatella sitä. Urheileminen olisi hyväksi myös, mutta kun en millään viitsisi.
Eiköhän sillä naapurin vanhuksellakin ole joku, joka sitä jeesaa. Itse en nyt millään jaksa, kun olen niin uupunut.

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *