Katja Ståhl: Mitä jos olen väärässä?

Kollegani kertoi minulle pyöräilysimulaattorista, jonka avulla voin selvittää, millainen polkupyöräilijä olen.
Pyöräilen melko vähän, mutta ajatus siitä, että olisin juuri se muuta liikennettä vihaava teiden kuningas, ahdisti.
Tuumasimme molemmat, että emme halua missään nimessä tietää, kuinka ärsyttäviä pyöräilijöitä olemme. Olisi aivan liian hirveää löytää itsestään puusilmäinen törkeilijä.

Katja Ståhl

Katja Ståhl

Automaattisesti ajatukseni kohdistuivat autoiluun. Suuri osa suomalaisistahan on omasta mielestään keskivertoa parempi kuljettaja.
Mitä jos kävisikin ilmi, että olen reilusti normaalia huonompi tai ikävämpi kuski?
Tai vielä hirveämpää, ihan kerta kaikkiaan kelvoton köröttelijä, jonka kyytiin ei kenenkään kannata uskaltautua? Ihminen, jonka kyydissä olevaa mikään vakuutus ei kata.
Ja niin jatkaa mielikuvitus juoksuaan. Mitä jos joutuisin ”Onko sinusta kasvattajaksi?” -tv-formaattiin kilpailemaan?
Esittäisin formaatin raadille kasvatusperiaatteitani ja demonstroisin tilanteita.
Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen ja psykoterapeutti Maaret Kallio arvioisivat ammattilaisina kykyjäni kasvattaa lapsia ja antaisivat tuomionsa.
Mikäli metodini todettaisiin liian vaarallisiksi tai luoviksi, lapseni sijoitettaisiin turvallisiin perheisiin maalle.

Joutuisin tarkkailuun ja minut ilmoitettaisiin varmuuden vuoksi myös ”Osaatko kasvattaa edes koiraa?” -tv-formaatin kuvauksiin.
Vähin äänin koiratkin otettaisiin minulta pois ja ne joutuisivat keskelle tulehtunutta Hesyn työpaikkapahoinvointidraamaa.
Lopulta muuttaisin vanhan äitini kanssa yhteen ja me todistelisimme toisillemme, että olemme toimineet ihan oikein.
Tutut lakkaisivat moikkaamasta. Joulukorttien tulo ehtyisi. Minä ja äiti emme antaisi periksi: olimme oikeassa.

Sitten heräisin ja päästäisin kuvitteellisen kissan ulos. Koiraahan en voisi päästää noin vain ulos, koska se karkaa ja siitä tulee sanomista paitsi koiralle, myös minulle. Sen myötä aletaan miettiä, että osaakohan se Katja edes kasvattaa lapsiaan, kun koiratkin karkaavat.
Varmuuden vuoksi naapurin mies soittaa lastensuojeluun.
Lastensuojeluviranomainen tulisi burn outin uhallakin tarkistamaan tilannetta ja asiat johtaisivat siihen, että lastensuojeluviranomainen itkee liiallista työtaakkansa ja minä lohdutan ja laitan saunan lämpiämään ja kaadan hänelle lasin viiniä.

Lapset tulevat kotiin harrastuksistaan ja ehdottavat, että josko lastensuojeluviranomainen lähtisi heidän kanssaan hetkeksi metsään ulkoilemaan koirien kanssa, koska se helpottaa.
Takaisin tultuaan koko porukka istuu pöytään, olen kietaissut heille sillä aikaa maittavan lohipiiraan. Lastensuojeluviranomainen käy saunassa ja nukahtaa sen jälkeen sohvalle.
Sammutan vaivihkaa television ja vedän viltin hänen päälleen. Voi toista.

Tai sitten ehkä vain teen sen pyöräilytestin ja hyväksyn tuloksen.

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *