Kompastelua tasaisella

Vuosia sitten lähdin työkeikalle Suomen Purjelaivasäätiön kuunari Helenalla Helsingistä Lissaboniin.
Korkeasaaren kohdalla porukka alkoi pudota ja pian kannella makasi kymmenkunta voihkivaa ihmistä siniset muovipussit käsissään.
Luulin, että ne vitsailivat.
Koska väki oksensi aivojaan ulos, me pystyyn jääneet jouduimme ajamaan laivan Ruotsiin. Seuraavana aamuna Gotlannissa kapteeni kysyi, että olenko kömpelö, sillä kömpelöt eivät sairastu meritautiin – se on joku tasapainon ja sisäkorvan välinen juttu.

Eve Hietamies
Eve Hietamies

Haastavin asia elämässäni on ovenkahvat. Jos vaatteessani on hiha tai tasku, jään niistä kiinni ovenkahvaan. Tappelen kahvojen kanssa päivittäin. Tai sitten ovenkahvat irtoavat käteeni. Tai joskus koko ovi.
Eräänä iltana tulin kotiin ja tajusin äkkiä seisovani keskellä eteistä tuulikaapin oven kanssa, olin jotenkin onnistunut nostamaan sen saranoiltaan.
Jos ovet ovat auki, jonkun käsittämättömän sihtaamisongelman takia törmään usein karmiin. Nurkkien kiertäminen on pienenlainen haaste. Samoin pöydänkulmien. Voisin myös kertoa tarinoita kynnysten ylittämisestä.

Kompastelua tasaisella. Kollegani ehdotti, että jos kirjoitan joskus muistelmat, se olisi hyvä kirjan nimi. Sen tuhannen kerran olen kompuroinut ilman mitään näkyvää estettä.
Monet luulevat laiskaksi, kun käytän koko ajan hissiä. En ole sinut portaiden kanssa.
Rikon koko ajan astioita. Usein, kun laitan mukin tiskipöydälle, käteen jää pelkkä kupin korva – onnistun jotenkin iskemään mukin aina tiskipöydän reunaan.
Aikanaan Englannissa kämppäkäverit hommasivat minulle muoviastioita, muiden astioihin en saanut koskea.
Hiljattain löin autonoven kiinni niin, että oma käsi jäi väliin.
Saatan iskeä otsani naulakkoon takkia ottaessani, kävellä päin avonaista kaapinovea. On myös päiviä, jolloin taistelen ruoan kanssa. Haarukka ei osu suuhun ja ruoka sinkoilee lautaselta lattialle, tai sitten lentää koko lautanen.
Päivittäinen haaste on kantaa työpaikkaravintolassa tarjotin pöytään kunnialla, kaatumatta tai kaatamatta mitään tai ketään.

Pudottelen tavaroita, törmäilen tavaroihin, tavaroita asetellaan kanssani törmäyskurssille. Olen koko ajan ruhjeilla ja mustelmilla, sillä jos maailmassa on este, minä kompastun, törmään tai isken pääni siihen.
– Rauhoitu, kaikki hokevat. Olen täysin rauhallinen. Silti kompastun (tasaisella) kahvimuki kädessä, isken mukin patteriin, se sinkoaa siitä takaisin ja seuraavana päivänä kukaan ei usko, että iskin itselleni mustan silmäkulman kahvimukilla. Elämäni on täynnä pieniä, idioottimaisia onnettomuuksia.
Lattialla makailevat käsilaukut, reput ja muovikassit tapaavat kietoutua kahvoistaan nilkkani ympärille. Samoin johdot. Asiat takertuvat minuun. Kuljin kerran päivätolkulla karkki tukassa. Huomasin sen hiuksia pestessäni (ja sekin pullo osoittautui myöhemmin koirashampooksi, suihkussa kun ei voi käyttää silmälaseja).
En käytä vöitä tai naruja vaatteissani, enkä korkokenkiä.

Jos joku tässä lohduttaa, niin toivo siitä, etten ole ainoa. Jossain täytyy olla vertaistukiryhmä, joka kävelee myös päin seiniä. Niitä, jotka sotkeutuvat tuolinjalkoihin, lyövät roskiksen kansia omille näpeilleen ja huomaavat usein laskevansa pyllymäkeä portaissa häntäluu mustelmilla.
Mutta mikä surullisinta – me kömpelykset emme koskaan törmää toisiimme.

Kommentit (2)
  1. Marja-Leena Pöykkö-La Grassa
    29.11.2015, 21:56

    Hah! Kiitos, Eve mielenkiintoisesta selvityksestäsi töppäilystä. Vaikuttaa siltä, että olet ihminen, joka ajattelee. Hajamielisten professoreiden perillisiä, joka ei havahdu arkiseen ympäristöön, ennen kuin kirjaimellisesti törmää siihen. Ole huoletta, iän mukana asiat rauhoittuvat. Alat löytää keinoja miten keskittyä tekemisiin yksi vaihe kerrallaan, s.o. pakon sanelemana kun fysiikka hieman alkaa hidastua ja asioiden kunnollinen hahmottaminen alkaa vaatia uudenlaista tarkkaavaisuutta. Tällä en tarkoita sairauksia tms. tylsyistymistä vaan oikeasti toiminnot vaativat rauhallisempaa otetta iän karttuessa. Mutta siihen Sinulla on vielä aikaa, joten tunaroi ihan hyvällä mielellä nauri elämästä. (nimim.Kokemusta on) 🙂 Olet upea nainen ja kirjailija! Kaikkea hyvää elämääsi! tv. Marja-Leena

  2. Marja-Leena Pöykkö-La Grassa
    29.11.2015, 21:57

    Anteeksi “kirotusvierheet” Nauri =nauti, jne.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *