Leena Majander: Makuasioista on ilo kiistellä

Viiman ja pakkasen kurittama Helsinki parin sadan vuoden takaa jää nipistelemään iholle Jukka Viikilän Finlandia-palkitusta romaanista Akvarelleja Engelin kaupungista. Maahanmuuttaja Carl Ludvig Engelin ja hänen perheensä olot pääkaupungiksi varustautuvassa tuppukylässä eivät olleet houkuttelevat, mutta ainutlaatuinen työtehtävä piti heidät Suomessa – aina hengen lähtöön saakka.

Kannattaako voittajakirja lukea? Voittiko oikea kirja? Miksi Jari Tervo ei ollut ehdolla? Miksi runoutta syrjitään? Eihän taidetta voi kilpailuttaa! Väärät kirjat ovat ehdolla! Kirjailijoiden piinaviikot pitää lopettaa! Palkinnot ovat kaupallinen markkinointijuoni! Esiraadin kokoonpano on väärä! Diktaattori on jäävi!

Yli kolmekymppisen Finlandia-palkinnon jakomenettelyä on rukattu moneen kertaan. Lasten- ja nuortenkirjat ovat saaneet oman palkintonsa, samoin tietokirjallisuus. Kirjallisuuden Finlandia-palkinto on innoittanut jakamaan ainakin Sarjakuva-, Arkkitehtuuri- ja Iskelmä-Finlandiat.
Monet kirjailijat kertovat kilpailun olevan heille piinallinen, mutta harvat ovat kieltäytyneet siihen osallistumasta. Kriitikot tekevät omia ehdokaslistojaan ja moitiskelevat esiraadin valintoja. Lukijat odottavat hyviä lukuvinkkejä ja yllättäviä kirjailijanimiä, jotka ilman kilpailua jäisivät tuntemattomiksi.

Yleisön mieltä kutkuttaa, kun kirjailijalle osuu iso summa rahaa. Mihin kirjailija nuo kymppitonninsa käyttää? Useimmat voittajat sanovat lyhentävänsä velkojaan, joku sanoi ostavansa uusia sukkia. Jukka Viikilä ilmoitti antavansa rahat vaimolleen, joka on elättänyt perhettä miehen keskittyessä kirjoittajan työhön.

Toisenlaisen ”kilpailun” järjestivät Ylen kirjallisuustoimittajat. He valitsivat sata suomalaista kirjaa, yhden kultakin itsenäisyyden vuodelta, kuvaamaan kirjan syntyajan henkistä ilmapiiriä tai ihmisen sisäistä muuttumista.
He eivät valinneet vuoden 2016 kirjaksi Finlandian ehdokkaita, saati voittajaa, vaan Ilkka Remeksen trillerin Kiirastuli. Se kysyy, voiko tiedon manipulointi jakaa Suomen kahtia.
Uusia laulu-, tieto-, nokkeluus- ja kokkauskilpailuja sikiää koko ajan, urheilukisoja seurataan mediassa päivittäin. Myös kirjat tarvitsevat kilpailun tuoman huomion säilyäkseen luontaisena osana arkea ja juhlaa, suomalaisten elämää.

Lukeminen on meille yhteinen harrastus kotitaustasta ja koulutuksesta riippumatta. Vuorineuvos Tauno Matomäki oppi lukemaan öljylampun valossa Nakkilan Matomäen kulmalla. Hän kehottaa lukemaan ”tarpeetonta kirjallisuutta, koska siitä oppii eniten”.
Mikä on hyvä kirja ja sopiiko voittaja sinun makuusi? Lukukokemus on aina yksilöllinen, vain sinun. Kirjan ”hyvyyden” saati ”parhauden” ratkaiset yksin sinä.
Suomalainen tapa antaa yhden henkilön, niin sanotun diktaattorin, valita Finlandia-voittaja kuvastaa juuri tätä, jokaisen oman lukukokemuksen merkitystä. Ehdokkaista, voittajista ja valinnoista pitääkin kiistellä. Niistä on ilo olla eri mieltä, kuten makuasioista aina.

Lukeminen kun kannattaa aina.